Helppoja arjen maadoittumisharjoituksia à la Kirsi Törmi
Maadoittuminen on tapa olla yhteydessä omaan kehoon ja sen kautta välittyvään tietoon, sanoo Kirsi Törmi.
Maadoittumisharjoitusten avulla voi pyrkiä purkamaan stressaavien tilanteiden aiheuttamaa jännitystä, rauhoittaa mieltä ennen tärkeää esiintymistä, tai se voi toimia mikropalautumisena työpäivän keskellä, kuvaa tanssitaiteen tohtori, terapeutti Kirsi Törmi.
Törmi kuvaa yksinkertaisia arjen maadottumisharjoituksia, joita voi tehdä missä vain:
”Kuljeta toisen käden sormea hitaasti toisen käden ulkosyrjää pitkin kohti pikkurillin kärkeä, hengitä rauhallisesti sisään. Jatka sormen kuljetusta kärjestä alaspäin pikkurillin sisäsyrjää pitkin kohti sormien välistä kuoppaa, hengitä ulospäin. Uloshengityksen tulisi olla pidempi kuin sisäänhengityksen.
Jatka matkaa nimettömän syrjää ylöspäin hengittäen sisään ja sormen kärjestä toista puolta alaspäin, hengitä hitaasti ulos. Käy tällä tavoin kaikki sormet läpi. Siinä tulee ainakin viisi pitkää hengitystä, jo se auttaa hermoston rauhoittamiseen.
Mieti, miten tunnet alustan, jolla seisot tai istut.
Jos seisot, tunne jalkapohjasi rentoina ja pehmeinä lattiaa vasten. Mieti, miten luurankosi rakentuu, miten olisit mahdollisimman ergonomisesti painovoimalle antautuneena, niin ettei missään tunnu jännitystä. Luota siihen, että maa kannattelee: itseään ei tarvitse kannatella yhtään sen enempää kuin on tarpeen että pystyasento säilyy.
Jos istut, tunne istuin allasi. Tiedosta asento jossa istut. Ajattele selkärankasi pitkäksi, niin että jokaisen nikaman välissä on paljon tilaa.
Voit mielessäsi visualisoida selkärankasi: kaikki ihanat, kauniit nikamat ovat siellä järjestyksessä. Ajattele hyvin syvää, omaa keskustasi, selkärankaa.
Tee reviiriharjoitus, jossa ajattelet itsesi lempivärikuplan sisään. Miltä siellä tuntuu olla? Minkä kokoisen reviirin tällä hetkellä tarvitset? Voit kuvitella itsellesi vaikkapa puolitoista metriä joka suuntaan olevan ihanan turkoosin kuplan, tai mikä sitten onkaan lempivärisi, jonka sisällä on hyvä olla.”
Teksti: Silja Ylitalo