Yhteisötanssiteoksessa kehitetään työkalupakkia turvalliseen työskentelyyn
Osana Pauliina Laukkasen väitöstutkimusta syntyi yhteisötanssiteos Potretteja elämän äärellä. Esityksen pohjana on ollut traumasensitiivisyys, eli turvallisuuden tunteen priorisointi.
Toukokuun lopussa ensi-iltansa saa Laukkasen teos Potretteja elämän äärellä. Kyseessä on yhteisöllisesti toteutettu tanssiteos, joka on syntynyt osana Laukkasen väitöstutkimusta. Väitöstutkimus kehittää traumasensitiivistä ja itsetuntemusta vahvistavaa lähestymistapaa tanssipedagogiikkaan.
Väitöstutkimuksen nimi Ikkuna itseen: traumasensitiivinen itsetuntemusta ja yhteyden kokemusta tukeva tanssipedagogiikka viittaa siihen, että kokemusta havainnoiva taiteellinen työskentely voi syventää itsetuntemusta. Yhteyden kokemuksella Laukkanen viittaa erityisesti yhteyteen itseensä kehollisena olentona.
”Kehitän traumasensitiivistä tanssipedagogiikkaa, jossa traumasensitiivisyys tarkoittaa turvallisuuden tunteen priorisoimista. Pyrkimykseni on välttää tarpeetonta traumoihin törmäämistä sekä kehittää ymmärrystä siitä, miten traumoja kohdatessa tulisi toimia. Haluan myös lisätä tietoisuutta siitä, millaiset asiat luovat turvallisuuden tunnetta ja antavat sitä kautta tilaa luovuudelle, oppimiselle ja leikillisyydelle.” Laukkanen kertoo.
Tutkimus sai alkunsa Laukkasen maisterin opinnäytetyöstä, joka käsitteli kokemuksellisuuden näkymistä esityksessä.
”Aihe lähti liikkeelle siitä, että toivoin tanssissa huomioitavan esiintyjän tunteita. Halusin kokemuksellisuuden ja esiintyessä nousevien tunteiden näkyvän. Esiintyjien palautteen perusteella huomasin, että kokemuksellisella lähestymistavalla oli itsetuntemusta lisäävä vaikutus. Tämä innoitti minua tekemään väitöstutkimukseni itsetuntemusta tukevasta tanssipedagogiikasta.”
Laukkasen oli aluksi vaikeaa löytää tutkimukseen sopiva viitekehys. Törmätessään traumatutkimuksen Laukkanen oivalsi heti sen sopivan tutkimukseensa. Traumatutkimuksessa Laukkasta kiinnostaa ihmisen kehollisen kokemusmaailman monimuotoisuus ja ymmärrys siitä, miten turvallisuuden tunne vaikuttaa ihmisen kokemuksiin. Kaikki kokemukset eivät ole mahdollisia, jos tuntee olonsa turvattomaksi. Turvallisuuden tunne pedagogisen toiminnan perustana on oleellista, jotta itsetuntemuksen syveneminen on mahdollista.
Turvallisuuden tunnetta voi Laukkasen mukaan edistää sillä, että jokainen tulee kuulluksi ja nähdyksi. Turvallisuuden tunnetta lisää muun muassa valinnan mahdollisuus ja omien rajojen tunnistamisen tukeminen. Pienten asioiden huomioiminen luo turvallisuuden tunnetta.
“Esimerkiksi tanssissa on tavallista olla silmät kiinni ja jopa koskettaa silmät kiinni olevaa henkilöä. Tämä voi joillakin ihmisillä laukaista traumareaktion.” Laukkanen selittää.
Laukkanen kertoo trauman ja muiden ylikuormitustilojen olevan hyvin inhimillinen asia, jota taiteessa on ollut tapana hyväksikäyttää kiinnostavana lähtökohtana. Laukkanen painottaa toimijuuden merkitystä. Omista elämänkokemuksistaan saa tehdä taidetta, mutta on oleellista, että päätös on oma, eikä tule ohjaajan painostuksesta.
Laukkanen toivoo tutkimuksensa edistävän turvallisia toimintatapoja taiteen aloilla.
”Toivon osaltani vaikuttavani siihen, että tanssitaiteen kaikilla tasoilla työskenneltäisiin turvallisesti ja yksilöä kunnioittaen. Kehitän traumasensitiivisen pedagogiikan työkalupakkia, jota ihmiset voivat käyttää erilaisissa tanssin tilanteissa sekä myös muissa taiteissa.” Laukkanen kertoo.
Esitys yhteisöön kuulumisesta
Potretteja elämän äärellä -esitys on ensimmäinen Laukkasen tutkimuksesta ulospäin näkyvä osa. Esitys sisältää sekä improvisoituja että tarkemmin suunniteltuja kohtauksia. Osassa esitystä esiintyy koko ryhmä ja osa toteutetaan pienemmissä ryhmissä. Esitys sisältää muun muassa huumoria, patetiaa, vakavuutta ja kauneutta.
Esityksen ideat ja liikemateriaalit ovat pääosin lähtöisin osallistujien keskusteluista ja heidän tuottamistansa liikkeistä.
”Esityksessä on väljä yhteisöön kuulumisen teema ja tarkoituksena on ollut keskittyä siihen, mitä teema osallistujille tarkoittaa. Esityksen osallistujat ovat 43–90 vuotiaita ja pääosin harrastajia.” Laukkanen kertoo.
Yhteisöllisessä työskentelytavassa osallistujat ovat keskiössä ja ohjaajan on maltettava pysyä itse syrjässä. Vaikka Laukkasella on tärkeä rooli ohjaajana, etenkin koska kaikilla osallistujilla ei ole aikaisempaa kokemusta esityksen tekemisestä, keskiössä on se, mitä ryhmä synnyttää ja miten juuri nämä ihmiset saadaan näkyviin.
”Yhteisötaide on minulle mieleinen työtapa. Minua kiinnostaa nimenomaan yhdessä tekeminen ja prosessit. Valmis lopputulos on ikään kuin sivutuote. Yhteisötaiteessa on tärkeää, että osallistujat saavat vaikuttaa sen sijaan, että ohjaaja päättäisi kaiken valmiiksi.” Laukkanen kertoo.