Vierailijaprofessori Ciara Phillipsia kiehtoo taidegrafiikan yhteisöllisyys
Yhteistyö on taito, jota voi harjoitella, sanoo Ciara Phillips. Eri puolilla maailmaa opettaneen taiteilijan työskentelyssä painottuva yhdessä tekeminen asettuu vaihtoehdoksi online-sosiaalisuudelle.
Taidegrafiikan vierailijaprofessori Ciara Phillips katoaa hetkeksi tietokoneen näytöltä.
Koronaviruksen aiheuttamat rajoitukset Suomessa ovat juuri astuneet voimaan, ja teemme haastattelua Skypen välityksellä.
Pian Phillips palaa mukanaan kahden opiskelijan, Sonja Donnerin ja Johanna Heikkilän printti, jossa on teksti ”This scale is so big that we need to help one another”.
”Puhuimme kolme viikkoa sitten opiskelijoiden kanssa tulevan näyttelymme avajaisista. Olimme päättäneet tehdä melko suurikokoisia julisteita, joiden lähtökohtana olisi näyttelyn nimi, There are already flowers. Eräs opiskelijoista sanoi, että mittakaava tässä on niin iso, että meidän on autettava toinen toisiamme.”
Donner ja Heikkilä päättivät tehdä printtejä hieman muokatusta lauseesta. Sen jälkeen moni asia on muuttunut: näyttely on peruttu, Taideyliopiston tilat suljettu ja iso osa maailmaa pysähdyksissä.
Lause on saanut uusia merkityksiä.
Kanadalais-irlantilainen Phillips opetti Taideyliopistolla Freedom of the Press -nimistä taidegrafiikan kurssia, jonka opetussuunnitelman koronavirus pani uusiksi.
Phillipsin opetuksessa on pitkälti kyse yhteisöllisyydestä ja yhteistyöstä: miten oppia toimimaan, työskentelemään ja tekemään taidetta yhdessä.
”Yhteistyö on taito ja sitä voi harjoitella siinä missä muitakin taitoja. Iso osa työstäni on vastapainoa on-line sosiaalisuudelle, tapa saada ihmiset olemaan samassa tilassa ja kutsua heidät työskentelemään yhdessä. Se on minusta tärkeää, ja nautin kokemuksesta itsekin paljon.
Nyt on keksittävä, miten opettaa yhteistyötaitoja ja yhdessä työskentelyä, kun fyysinen kanssakäynti ja yhdessä oleminen on rajoitettava minimiin.
”Miten voisimme silti jakaa ideoita ja kehitellä asioita eteenpäin, vaikka kaikki ovat omissa kodeissaan yksin?” Phillips pohtii.
Samaa miettii tällä hetkellä moni muukin.
Phillips kiinnostui taidegrafiikasta syvemmin vasta taideopintojensa jälkeen.
”Minulla kesti jonkin aikaa ymmärtää, että taidegrafiikan tekniikoita voi käyttää muutenkin kuin perinteisellä tavalla. Omasta tekemisestäni alkoi tulla kokeellisempaa ja keskityin enemmän itse prosessiin.”
Opiskelijoiden kanssa työskennellessään Phillips havahtui taidegrafiikan yhteisölliseen ulottuvuuteen.
”Painopaikka on oikeastaan aika kollektiivinen ympäristö, jossa jaetaan ajatuksia ja taitoja. Kiinnostuin taidegrafiikan demokraattisesta ulottuvuudesta ja sosiaalisista ja poliittisista tavoista, joilla taidegrafiikkaa on aiemmin käytetty.”
Yksi vaikuttaja Phillipsin taiteellisen ajattelun taustalla on ollut yhdysvaltalainen taidegraafikko ja nunna Corita Kent (1918–1986), joka taide oli usein yhteiskunnallisesti kantaaottavaa ja työskentelymetodit yhteisöllisiä.
”Hän oli aika kapinallinen hahmo”, Phillips sanoo.
Hyviä esimerkkejä taidegrafiikan poliittisista käyttötavoista ovat Phillipsin mukaan olleet naisten taidekollektiivien ja aktivistiryhmien, kuten Guerrilla Girlsien ja 1970–80-luvuilla toimineen See Red Women’s Workshopin, feministinen julistetaide.
Phillips on pitänyt taidegrafiikan työpajoja ympäri maailmaa, niin taideopiskelijoille kuin aktivistiryhmille. Tekniikkana on usein serigrafia eli silkkipaino.
Taideyliopistossa Phillips on törmännyt johonkin, mitä missään muualla ei ole tullut vastaan.
”Työskentelyssä käytetyt materiaalit ja niiden vaikutus ympäristöön on ollut täällä iso puheenaihe opiskelijoiden keskuudessa, he ovat hyvin tietoisia materiaalinkäytöstään. On tosi hyvä, että näistä asioista keskustellaan.”
Aiemmin silkkipainossa käytettiin nimensä mukaisesti silkkiä, nykyään materiaalit ovat lähes poikkeuksetta synteettisiä.
Toisaalta lähes kaikki taiteenteossa käytettävät materiaalit ja välineet ovat jollain tavoin haitallisia ympäristölle, Phillips sanoo.
”Oleellista on, miten jatkaa kiinnostavien asioiden tekemistä yhdessä – kantaen samalla vastuun valinnoistamme ilman että syyllisyys halvaannuttaa meidät ja estää meitä kokonaan toimimasta”.
Silja Ylitalo