Kuvataiteilija Verneri Salonen: Suomenlinna antaa mahdollisuuden keskittyä vain taiteeseen
Suomenlinnan residenssi tarjoaa vastavalmistuneelle kuvataiteilijalle hienot puitteet työskentelyyn. Työhuonestipendi myönnetään Taideyliopiston tukisäätiön varoista.
Rälläkän ääni raikaa telakalla lämpimässä syysilmassa. Suuria aluksia ja pienempiä veneitä on nostettu vedestä ylös kunnostettavaksi. Olemme Suomenlinnan kuivatelakan lähistöllä, kuvataiteilija Verneri Salosen lempipaikassa saarella.
”Satamat ovat kiehtoivat minua jo lapsena. Olen viettänyt kesiä Hangossa ja isäni on työskennellyt telakalla. Näissä tuoksuissa ja äänissä on jotain lapsuudesta tuttua”, kertoo Salonen.
Telakka on Saloselle inspiroiva ympäristö. ”Kävellessä näkee kaikenlaisia epämääräisiä kasoja siellä täällä. Koko ajan tapahtuu ja on joku prosessi meneillään. Rehevä paikka.”
Salonen työskentelee Suomenlinnassa vuoden ajan Taideyliopiston tukisäätiön stipendillä. Stipendin mahdollistaa yksityishenkilön aikanaan Kuvataideakatemialle tekemä testamentti. Stipendi kattaa työhuoneen vuokran, muut ylläpitokulut sekä residenssiorganisaation palvelut. Stipendiaatiksi voi hakea Kuvataideakatemiasta valmistunut taiteilija.
Osana kansainvälistä taiteilijayhteisöä
Salonen sai taiteen maisterin paperit tila-aikataiteen opetusalueelta joulukuussa 2022 ja tuli heti sen jälkeen valituksi residenssitaiteilijaksi. Aiempi työhuone oli kellariloukko eikä palvellut taiteilijan tarpeita. Suomenlinna avasi Salosen mukaan mahdollisuudet tehdä vaikka mitä.
”Paikka on esteettisesti kaunis, on luontoa, paljon vanhoja puita ja 1700-luvulta peräisin olevaa rakennushistoriaa. Vaikka saari on asuttu, se ei ole liian kultivoitunut. Moni ajattelee, että täällä on paljon turisteja, mutta eivät turistit tule näihin paikkoihin, joissa me taiteilijat olemme”, sanoo Salonen.
Kauniin luonnon lisäksi Salonen arvostaa Suomenlinnan yhteisöllisyyttä. Lähellä asuu paljon lapsiperheitä ja toisia taiteilijoita eri puolelta maailmaa. Salonen ei itse asu studiollaan, mutta viettää siellä yleensä useita päiviä kerrallaan.
”Olen päättänyt, että täällä teen vain töitä. Mantereen velvollisuudet ja arkinen hulina jäävät mantereelle. Tämä paikka antaa mahdollisuuden keskittyä vain taiteeseen.”
Mopopojasta koneinsinööriksi ja taiteilijaksi
Salonen hyödyntää työskentelyssään pääasiassa liikkuvaa kuvaa, kuvanveistoa ja installaatioita. Hän on lapsuudesta asti puuhaillut mopojen, moottoripyörien ja autojen parissa. ”Fossiilikoneiden”, kuten hän itse niitä kutsuu. Ääni ja vauhti, vaaran kokemus, ovat kiehtoneet.
”Ekan moponi ostin synttärirahoilla 5-vuotiaana. Halu päästä ajamaan pyörää on ollut sisäsyntyistä. Olen tuunaillut ja viritellyt ja korjaillut niitä aina. Touhu oli minulle niin tuttua harrastuksen kautta, että opiskelin koneinsinööriksi. Ajattelin, että minun tehtäväni on suunnitella koneita ja tehdä tuotekehitystä.”
Kun Salosen työpaikalla teräsvalimolla tuli yt-neuvottelut ja hänet irtisanottiin, tuli aika miettiä tulevaisuutta uudelleen. Salonen haki opiskelemaan valokuvausta Voionmaan opistoon, löysi taidevalokuvauksen ja kiinnostui taiteesta. Muutaman yrityksen jälkeen hänet valittiin Kuvataideakatemiaan, missä hän pääsi kokeilemaan muitakin menetelmiä kuin valokuvausta. Salosen sanoin hänelle avautui ”karkkikauppa”. Opiskelu Taideyliopistossa auttoi ymmärtämään, mitä taide on.
Salonen on käsitellyt taiteessaan paljon suhdettaan koneisiin. Hän luopui moottoripyöräharrastuksestaan jo aikaa sitten, mutta asian käsittely on vielä kesken.
”Moottoripyöriin liittyy paljon rakkaita muistoja ja intohimoa. Olen pohtinut paljon sitä, minkä takia niistä on niin vaikea luopua. En ajattele pyöriä tai koneita niinkään hyötyajattelun kautta tai käyttötavaroina, vaan kauniina esineinä ja muotoiluna. Moottoripyörä on kuin vaate, tyyli, jonka kautta ilmaiset itseäsi.”
Materiaalien kierrätys ohjaa työtä
Salonen on parhaillaan siirtymässä taiteessaan koneista uusien teemojen käsittelyyn. Ympäristökysymykset ja ekologisuus ovat nousseet yhä vahvemmin hänen taiteensa keskiöön. Salonen työstää parhaillaan teosta joulukuussa Augusta-galleriassa pidettävään yhdeksän taiteilijan ryhmänäyttelyyn ja hyödyntää saarelta löytyvää materiaalia.
”Löysin telakalla kävellessäni maasta vanhan valtavan suuren mainosbanderollin. Satamatyöntekijät antoivat luvan ottaa sen mukaani. Teen siitä lavastemaisen veistoksen näyttelyyn”, Salonen kertoo. Found object -periaatteella rakentuva teoskokonaisuus täydentyy vielä ääniteoksella, johon Salonen etsii verkosta vapaasti hyödynnettävää äänimateriaalia.
Suomenlinnassa työskentelyä ohjaa vahvasti ekologisuus. Materiaalina käytetään vain sitä, mitä saarelta löytyy. Kaikki materiaali kierrätetään. Jos jotain rakennetaan, se puretaan ja materiaali palautetaan seuraavien taiteilijoiden käyttöön.
Salonen myös valokuvaa edelleen ja tutkii kuvien kautta projektiensa aiheita. Taiteilijan Instagram-tili on täynnä kuvia autoista. ”Olen kuvannut autoissa olevia yksityiskohtia, kuten teippauksia, joilla ihmiset ovat korjanneet kolhuja. Auto on toisille pyhä lehmä, toiset taas voivat tehdä tällaisia merkintöjä autoihinsa”, selittää Salonen kuviaan ja huomaa käsittelevänsä jälleen fossiilikoneista luopumisen problematiikkaa.
Uusi elämänvaihe alkamassa
Ensi kevään Salonen työskentelee vielä Suomenlinnassa. Hän haluaisi keskittyä opiskelemaan uusia tekniikoita, kuten TIG-hitsausta ja kynäruiskumaalausta. Kevääksi on varmistunut taiteilija-apuraha. Sen lisäksi Salonen tekee muutamana päivänä viikossa töitä teknisenä kirjoittajana käännöstoimistossa, jotta saa elätettyä perheensä. Elämässä alkaa uusi vaihe, kun ensimmäinen lapsi on syntymässä.
Tulevaisuudessa Salosta kiinnostaisi työskentely kansainvälisessä ympäristössä, esimerkiksi residenssissä New Yorkissa.
”Ensisijaisesti haluan tehdä taidetta ja saada rahoituksen taiteilijana. Urahaaveiden kanssa pitää olla varovainen ja mennä vuosi kerrallaan, askel kerrallaan.”
Lisätietoa Verneri Salosen taiteesta: @inevitabledeathinsocialmedia ja vernerisalonen.com