Väitöstutkimus: Hylätty junarata houkutteli Jaakko Ruuskaa ymmärtämään irtikytkemisen käsitettä
Tammikuussa Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta väittelevä Jaakko Ruuska käsittelee taiteellisessa tutkimuksessaan tapahtumia, joissa tila irtikytkeytyy. Teostensa kautta Ruuska tarkastelee sokeiden pisteiden muodostumia, eli katvealueita ja vaiettuja kertomuksia.
Ruuska on elokuvataiteen maisteri ja toimii kuvataiteilijana elokuvauksen ja valokuvan parissa. Hän käyttää tutkimuksessaan dokumentaarista elokuvaa, valokuvaa ja esitystaiteen menetelmiä.
Tausta dokumentaristina auttaa Ruuskan mukaan hahmottamaan toisten ihmisten kokemusmaailmoja. Olennaisena lähestymistapana hänen taiteellisessa tutkimuksessansa onkin kokemuksellisuus. Ruuskan sanoin ”asioiden koettelu tuottaa kokemuksia”.
”Irtikytketyillä paikoilla on oma, erityinen tuntunsa. Se haastoi ajattelemaan taiteen suhdetta paikkaan uusilla tavoilla. Irtikytkennöissä muodostuu kokemuksen sokeita pisteitä. Eletty ympäristö on muutoksen tilassa, jossa syntyy jatkuvasti uusia irtikytkentöjä. Ihminen ei pysy muutoksessa mukana, vaan jää elämään aina osittain raunioille”, Ruuska taustoittaa.
Taiteellisessa tutkimuksessaan Ruuska pyrkii osallistavien harjoitteiden avulla kytkemään unohdetut tilat kokemuksen piiriin.
”Aloin tutkimuksen alkuvaiheessa hahmottaa, missä on taiteellisen tutkimuksen paikka: missä ja millä ehdoilla taide voi toimia. Minulle merkityksellistä on se, että taide viedään instituutioiden, kuten museoiden, ulkopuolelle.”
Kolme taiteellista osiota liittyvät yhteiskunnallisiin murroskohtiin
Ruuskan tutkimus koostuu kolmesta taiteellisesta osiosta, jotka rakentuivat tutkimusprosessin aikana toistensa jatkumoiksi. Jokainen niistä kytkeytyy yhteiskunnallisiin murroskohtiin: teollistumiseen, sotaan ja koronapandemiaan.
Min nimi on Laura Viljander -videoteos vie katsojat unohdetulle reitille, jota pitkin sisällissodan lopussa ihmisiä vietiin teloitettavaksi. Elisenvaara-Pieksämäki – hajonnut kone -teoksessa Ruuska tutkii käytöstä poistettua junarataa. Irtikyktetty tila -harjoitteen lähtökohtana ovat kulkureiden käyttämät salaiset merkit. Ruuska sovelsi merkkejä harjoitteessa, joka tehtiin Töölössä koronapandemian aikana. Harjoitteessa merkkejä käytettiin paikkasidonnaisen yhteiskirjoittamisen menetelmänä.
”Min nimi on Laura Viljander -elokuvassa irtikytkentä koski unohdettuja ihmiskohtaloita. Sen jälkeen kiinnostuin irtikytkennästä tilan kokemuksellisena ilmiönä. Ensin kävelin hylättyä junarataa pitkin. Kuvatessani kävelyretkiä sain idean matkustaa tuota rataa pitkin resiinalla. Kuvasin rataa resiinalla matkustaen. Tämän jälkeen kiinnostuin irtikytkennästä tekstuaalisena ilmiönä ja ryhdyin tutkimaan kaupunkia puheen ja kirjoituksen tilana; vaihtoehtoista tekstiä kaupungin tilaa järjestävälle puheelle”, Ruuska kuvailee tutkimuksensa prosessimaisuutta.
Tutkimuksen aikana Ruuska alkoi tunnistaa irtikytkentöjä erilaisissa tilanteissa, mutta käsitteelläkin on rajansa. ”Jos tulkitsee kaikki kohtaamansa ilmiöt irtikytkennöiksi, käsite kadottaa merkityksensä”.
