Tutustu opiskelijaan: Minna Lund
Message From Tyler – Memento mori, Kirsikkatarha -esityksen kirjoittaja ja ohjaaja Minna Lund kertoo esityksestä ja opinnoistaan Teatterikorkeakoulussa.
Kuka olet ja miten päädyit opiskelemaan Taideyliopiston Teatterikorkeakouluun?
Olen Minna Lund. Opiskelen Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa ohjauksen koulutusohjelmassa nyt neljättä vuotta. Teatterikorkeakoulu on Suomessa ainoa paikka, jossa voi opiskella teatteriohjaajaksi, sitä halusin, siksi hain ja siksi nyt täällä.
Mikä tekee Teatterikorkeakoulusta ainutlaatuisen ympäristön oppimiselle, opiskelulle ja taiteen tekemiselle?
Ainutlaatuisinta on ihmiset joiden kanssa saa tehdä, oppia ja opiskella. Ohjaajana koulutusohjelmien välinen yhteistyö ja kurssit tuntuvat ainutlaatuiselta, sekä se, että saa käyttöönsä tuotannollistekniset resurssit, ammattitaitoisen henkilökunnan ja heidän tietotaitonsa produktioihin.
Kuvaile taiteilijaminääsi viidellä sanalla.
hmm… hurja, herkkä, höpsö, rönsyilevä ja välillä vulgääri
Mikä motivoi ja innosti sinua käsikirjoittamaan ja ohjaamaan tämän teoksen?
Kyseessä on siis kantateksti, jossa lähtöimpulsseinani on ollut David Fincherin ohjaama Fight Club elokuva ja Anton Tsehovin Kirsikkatarha. Olen ollut kiinnostunut klassikoiden adaptoimisesta, päällekirjoittamisesta ja klassikoiden antaman, henkilön, olosuhteen tai kehyksen omimisesta tai valtaamisesta. Kiinnostun klassikoille nauramisesta, ajan kerroksellistamisesta, ajattomien ilmiöiden ja tunteiden etsimisestä ja niiden kontekstoimisesta aikaan ja tilaan, jota ja jossa elämme.
Toiveenani oli tehdä esitys, joka puhuisi loppumisesta, luopumisesta, väkivallasta, luokasta, katumuksesta, nautinnosta, perhesuhteista, eritteistä… halusin, että esityksessä olisi Fight Clubissa esiintyvän Tyler Durdenin libidinaalista liikkeelle panevaa energiaa, kuoro, seitinohutta satiiria, nopeita laseja, perhesuhteita, eritteitä, mysteeridramaturgiaa, tappelemista… Kirsikkatarhasta ja Fight Clubista löydän paljon itseäni henkilökohtaisesti koskettavia tunteita ja tilanteita. Molemmissa teoksissa vääjäämätön olosuhde on ajanut henkilöhahmot pisteeseen, jossa on pakko luopua siitä mikä on ollut.
Kirjoitin ensimmäisen version valmiiksi siten, että sen kanssa mentiin harjoituksiin ja sittemmin teksti on jonkun verran tarkentunut näyttämöllä prosessin edetessä. Teos opettaa itseään näyttämöltä käsin, joka on ollut huikeaa ja haastavaa.
Mitä sinä ja työryhmä haluatte kertoa tällä esityksellä?
Ajattelen että olemme tehneet esityksen ajatellen elämän varrella eteen tulevia loppuja ja alkuja… kaikkea sitä mitä mahtuu niiden väliin… ja siitä ettei jätettäisi huomiotta kaikkia viestejä ja merkkejä mitä me saamme ja, että toimittaisiin kun se on vielä mahdollista.
Mikä esityksessä on sinusta olennaista ja ajankohtaista?
Ajankohtaisuuden kysymys taiteessa on tuntunut aina hiukan haastavalta, mutta toisaalta sitä tekee teoksia aina vain tästä tila-aika kokemuksesta käsin, joten ehkä omat ideat ovat aina jollain lailla itselle ajankohtaisia ja olennaisia. Tässä teoksessa ja tässä kontekstissa itselleni olennaista oli jonkinlainen muutoksen vastustaminen tai hyväksyminen, katumus, ylpeys, anteeksianto, menetyksen ja luopumisen mukana tulevat ristiriitaiset tunteet. Jokin toive jostain kollektiivisesta muutosvoimasta, nautinnosta, yhteentulemisesta.
Miten näet taiteen, taiteilijoiden ja taiteen ammattilaisten roolin yhteiskunnassa nyt ja tulevaisuudessa?
Koen taideteoksen olevan parhaimmillaan erilaisten, eri ajoista tulleiden ruumiiden avauksia tai ikkunoita todellisuuksiin eri näkökulmista: vaihtehtoisiin, rinnakkaisiin, fiktiivisiin, käsillä oleviin, historiallisiin. Taide voi herkistää ruumista ja aisteja, auttaa ajattelemaan, tutustuttaa itseen ja muihin, pakottaa pysähtymään, pakottaa liikkeelle, eksytää, suututtaa, suistaa hetkeksi raiteiltaan, se on paikka fantasioille. Näyttämölle voi katsojana ja tekijänä sijoittaa syntipukkeja ja sijaiskokijoita. Luulen, että me tarvitsemme sellaista.
Ajattelen että taiteilijan ja taidekontekstien rooli yhteiskunnassa on luoda ja mahdollistaa tämä ja juuri siksi olen ollut huolissani. Kun taiteilijan ammatti yhteiskunnassa on epävarmalla oleilua ja jatkuvaa tasapainoilua tuotannollisen paineen ja omien näkyjen kanssa. Vaikka olisi turvattu työpaikka, ei välttämättä ole vapautta toimia omien näkyjen, haaveiden ja arvojen mukaisesti. Tuotannolliset resurssit luovat sisältöä teokseen ja prosesseihin ja jos tästä kitsastellaan, vaikuttaa se kaikkeen.
Mikä on suurin unelmasi taiteilijana?
Suuria haaveita on monia, mutta kaikki tuntuvat liittyvän samaan: resursseihin.
Yksi unelma on taloudellinen toimeentulo, jonka avulla voisin saavuttaa työrauhan taiteen tekemiselle. Olisi tärkeää saada tehdystä työstä kunnon palkka ja olisi tärkeää, että olisi henkisiä- ja taloudellisia resursseja tehdä työ hyvin. Unelmoin siitä, että taidetyö saisi yhteiskunnallisella tasolla enemmän arvoa ja sitä kautta enemmän tuotannollisia resursseja. Unelmoin, että taiteesta puhuttaisiin turuilla ja toreilla, että se olisi kaikkien huulilla. Että se nähtäisiin asiana johon haluttaisiin panostaa. Haluaisin, että kaikenlaiset ihmiset kokisivat taiteen läheisesti osaksi kaikkien elämää. Tämä vaatisi esimerkiksi sen, että taiteen ja taideinstituutioiden rahoitusjärjestelmät ajateltaisiin uusiksi siten, että se antaisi kaikille mahdollisuuden kokea laadukasta taidetta ilman esimerkiksi uskomattoman kalliita pääsylippuja. Laadukas taide taas vaatii työrauhaa ja rahaa.
Lisäksi unelmoin saavani työskennellä omien arvojeni mukaisesti ja sydän auki erilaisissa konteksteissa mukavien ihmisten kanssa.
Millaisia tulevaisuudennäkymiä sinulla on?
Tämän jälkeen tulee vuoden tauko esitystuotannoista pitkään aikaan. Siinä välissä ajattelin pitää itsestäni ja läheisistäni huolta, käydä kursseilla, kirjoittaa kirjallisen opinnäytetyön ja valmistua. Sen jälkeen saa nähdä sitten!
Suosittele jotain taide-elämystä!
Olen viettänyt viimeisen kuukauden oman teoksen äärellä niin intensiivisesti, ettei ole ollut juuri mahdollisuutta käydä taide-elämyksissä, mutta Maggie Nelsonin Vapaudesta kirja on tällä hetkellä luennassa, se resonoi vahvasti. Odotan kovasti myös toukokuussa Kiasma-teatteriin tulevaa Teo Ala-Ruonan Enter Exudea. Esityksessä on näyttämöllä ainakin Chevrolet Camaro ja teknoseksuaalista halua käsittelevää liikekieltä ja sanastoa.