Tutustu opiskelijaan: Michelle Siriya Orenius
Räkänokka -esityksen kirjoittaja ja ohjaaja Michelle Siriya Orenius kertoo esityksestä ja opinnoistaan Teatterikorkeakoulussa.
Kuka olet ja miten päädyit opiskelemaan Taideyliopiston Teatterikorkeakouluun?
Olen Michelle Siriya Orenius, ystävät kutsuvat Michuksi. Olen Bangkokissa syntynyt, muunsukupuolinen dramaturgian ja näytelmän kirjoittamisen opiskelija. Päädyin Teatterikorkeakouluun opiskelemaan monen sattumuksen kautta. Opiskelin aiemmin taidehistoriaa Helsingin yliopistolla enkä ajatellut voivani olla taiteilija, vaikka olinkin siitä lapsena ja nuorena paljon haaveillut. Yhdellä luennolla sain ajatuksen siitä, että teoreettinen suhde taiteeseen ei omalla kohdallani ollut tarpeeksi. Halusin tehdä sitä käytännössä itse. Hain ensin opiskelemaan näyttelijäntaidetta, ja myöhemmin dramaturgi-näytelmäkirjailija Aino Pennasen kevyesti kannustamana dramaturgiaa. En ollut kuullut dramaturgiasta ennen ikävuotta 25. Pääsykokeissa meni mukavasti, täällä olen sitten opiskellut viimeiset neljä vuotta.
Mikä tekee Teatterikorkeakoulusta ainutlaatuisen ympäristön oppimiselle, opiskelulle ja taiteen tekemiselle?
Teatterikorkeakoulussa on hyvät puitteet ja resurssit opiskella teatteritaiteen tekemistä. Olen kokenut, että minua on kuunneltu ja kannustettu. Meillä on dramaturgian ja näytelmän kirjoittamisen koulutusohjelmassa todella hyvät opettajat. Koulu-aikanani en ole kuitenkaan haasteilta välttynyt: päivien pituudet ja monet instituution rakenteisiin liittyvät kysymykset ovat väsyttäneet minua. Teatterikorkeakoulussa on vielä tehtävää mitä tulee ihmisten hyvinvoinnista huolehtimiseen. Paljon muutoksia on jo omana kouluaikanani tapahtunut ja toivon niiden jatkuvan. Tällä hetkellä minua hieman huolestuttaa koulutusohjelmiin kohdistuvat leikkaukset, mutta toivon että se näkyisi esimerkiksi koulutyön määrän vähentämisenä, sillä uskoisin että kestävyyden nimissä olisi varmaan parasta jos tekisimme kaikkea vaan paljon vähemmän. Tämä tarkoittaa omien sisäistettyjen standardien uudelleentarkastelua ja tavoitteiden uudelleenmäärittelyä.
Kuvaile taiteilijaminääsi viidellä sanalla.
huvitteleva, laiskotteleva, eksentrinen, herkkä, tuhma
Mikä motivoi ja innosti sinua kirjoittamaan tämän näytelmän?
Aloitin Räkänokan kirjoittamisen jo opiskellessani täällä toista vuotta. Meillä oli silloin dramaturgi-näytelmäkirjailija Vanja Hamidi Isacsonin pitämä workshop monikielisyydestä. Sitä ennen olin nähnyt dramaturgian koulutusohjelman opintomatkalla Berliinissä Maxim Gorki -teatterissa näytelmäkirjailija Necati Özirin kirjoittaman ja Sebastian Nüblingin ohjaaman Get Deutsch or Die Tryin -esityksen vuonna 2018. Esitys teki minuun vaikutuksen, sillä se toi näyttämölle monikielisen todellisuuden samankaltaisena kuin minäkin sen tunsin. Kielet ja kielirekisterit olivat suvereenisti olemassa näyttämöllä ilman oikeinkirjoituksen vaatimuksia, kuten ne ovat olemassa näyttämön ulkopuolellakin. Esittämisen tapa vetosi ja keskisuurelle näyttämölle ohjattu well-made esitys vakuutti minut siitä, että monien kielien olemassaolo on validia teatterissakin. Räkänokassa olen keskittynyt tuomaan esille itselleni henkilökohtaisesti tärkeitä aiheita. Minua kiehtoo näytelmäkirjailijana ihmissuhteet, tunteet, rakkaus ja juhlat. Rakastan draamaa tarinankerronnan välineenä, vaikka minua kiehtoo muutkin tarinankerronnan muodot ja lajit. Opiskeluaikanani olen tieten tahtoen halunnut ottaa haltuun draaman, sillä koen siihen suurta viehtymystä. Pidän itseäni hyvänä tarinankertojana.
Olet myös esityksen ohjaaja. Miltä oman tekstin ohjaaminen tuntuu?
Oman tekstin ohjaaminen on ollut sekä ihanaa, että vaikeaa. Aloittaessani ohjaamistyön vaihdoin päähäni ohjaajan hatun – tämän seurauksena olen pystynyt tarkastelemaan yllättäviltäkin kanteilta itse kirjoittamaani tekstiä ja luomaan etäisyyttä sen välille. Ihanaa on ollut se, että olen tiennyt paljon vastauksia kirjoitustyössäni tekemilleni valinnoille. Olen tarjonnut työryhmälle sen, että myös kirjailija on paikalla läsnä. Omaa tekstiä ohjatessa pääsee tarkastelemaan aiemmin tekemiään valintojaan uudelleen. Vaikeaa on ollut se, että mielestäni ohjaaminen on aina haasteellista. Siinä on otettava paljon asioita huomioon, ja oltava valmis myös kohtaamaan esille kumpuavat haasteet. Mielestäni ohjaaminen on jonkinlaiselle mäelle kipuamista, jonkinlainen maratonlaji, jossa täytyy pitää korvat höröllä ja aistit avoinna. Se on käsityötä ja kädet multaan laittamista. Riskienottoa ja turvallista seilaamista. Meillä on aivan ihana työryhmä ja tässä seurassa on ollut ihanaa etsiä, eksyä ja löytää ratkaisuja! Vaikka minua jännittää ensi-iltaviikko todella paljon, en malta odottaa että se tapahtuu!
Mitä haluat kertoa tällä produktiolla? / Mikä tässä produktiossa on sinusta olennaista ja ajankohtaista?
Tässä produktiossa olennaista on kenties se, että se tuo näyttämölle itsenikaltaisen 2020-luvun päähenkilön, joka yrittää käsitellä kaksikulttuurisuuttaan. Se on jossain määrin klassinen äiti-lapsi-tarina, jossa sukupolvierot aiheuttavat välimatkaa kohtaamiselle. Toivon, että monitahoisiin päähenkilöihin voitaisiin samaistua, ja näyttämölle luotu maailma voisi kurkottaa ja koskettaa. Ajankohtaisen esityksestä tekee kenties sen, miten se pyrkii kuvaamaan eloa tässä globalisoituneessa maailmassa. Päähenkilö asuu Helsingissä, mutta hänellä on hänen syntymässä luotu suhde Bangkokiin.
Produktionteon aikana olen ohjaajana pyrkinyt toimimaan mahdollisimman lempeästi, mutta konkreettisesti: aikaansaada esitys tekijöidensä hyvinvointia unohtamatta. Tätä pyrin tekijänä opiskelemaan valmistumiseni jälkeenkin.
Miten näet taiteen, taiteilijoiden ja taiteen ammattilaisten roolin yhteiskunnassa nyt ja tulevaisuudessa?
Olen ajatellut, että taiteilijat voivat toimia esikuvina, ajatuksenherättäjinä, toisenlaisten tulevaisuuksien kuvittelijoina, epäkohtien esilletuojina ja mahdollisuuksien kartoittajina. Taiteilijan asemassa voi kenties turvallisemmin ottaa riskejä, sillä eräällä tavalla (julkisen) taiteen tekeminen on aina riskinottoa. Taiteilijana ottaa riskin muun muassa siinä, mitä muut omasta taiteestaan ajattelevat ja mitkä ovat sen vaikutukset ympäröivään yhteiskuntaan. Taiteentekeminen on myös taloudellinen riski. Taiteilijana joutuu perustelemaan omaa taidettaan, paljon enemmän kuin jossain muussa työssä toimivat – tämä näkyy suoraan apurahajärjestelmässä. Toivoisin, että taiteen tekemiseen tulisi enemmän rauhaa. Tämä mahdollistuu sillä, että sille annettaisiin enemmän arvoa ja rahaa.
Tiedän, ettei taide tule koskaan katoamaan mihinkään. Se on luonnollinen osa elämää. Minun näkemykseni mukaan taide tarjoaa yhteiskunnalle muutosvoimaa, ja muutos on vääjäämätöntä. Taide voi siis olla valtaapitäville pelottavaa, koska sen muutosvoima on ennakoimatonta. Toivoisin yhteiskunnalta enemmän luottamusta muutosvoiman soljuvuuteen, rauhaa tekemiseen ja taloudellista hyvinvointia tekijöille.
Mikä on suurin unelmasi taiteilijana?
Suurin unelmani taiteilijana on löytää kestävä tapa taiteen tekemiseen. Tahdon purkaa sisältäni myös myytit liittyen taiteentekemiseen. Haluaisin löytää hyvän tasapainon työskentelyn ja vapaa-ajan välille. Haluaisin, että taiteeni vaikuttaisi positiivisesti ympäröivään yhteiskunnalliseen ilmapiiriin. Unelmoin myös kirjoittavani näytelmiä, elokuvia, tv-sarjaa ja ohjaavani lisää. Unelmoin tasaisesta toimeentulosta ja työrauhasta. Rakastan työskennellä ihmisten kanssa ja rakastan kirjoittamista, unelmoin saavani jatkaa molempia.
Millaisia tulevaisuudennäkymiä sinulla on?
Tulevaisuudessa häämöttää hatarasti valmistumiseni ensi keväänä. Toivon valmistuvani tavoite-ajassa, mutta samalla en pidä sitä maailmanloppuna, jos se ei tapahdu. En saa enää opintotukea opiskeluihini, joten olen ollut myös töissä opintojen aikana. Tulevaisuudennäkymäni liittyvät yhteistöihin niin elokuva-alalla, kuin tanssissakin. Olen mielestäni monipuolinen tekijä, ja minulla on annettavaa monelle saralle. Haluan päästä myös työskentelemään omien ideoideni parissa. Sydämeni on kompassini, mitä tulee töiden valitsemiseen. Tahdon innostua ja nauttia töidenteosta. Töiden lisäksi haluan tulevaisuuteeni myös lomaa ja ystävien kanssa ajanviettoa.
Suosittele jotain taide-elämystä!
Suosittelen useampaa. Kävin katsomassa Kid Kokon Katoaminen – Passio -esityksen, ja se kosketti. Michaela Coelin I May Destroy You -sarja HBO:lla oli todella loistava. Tällä hetkellä luen Fiona ’Elōnen Tulit luokseni kutsumatta -romaania ja se on vahvistanut uskoani kirjallisuuteen.