Tutustu opiskelijaan: Helka Saariniemi
Teoksessa Rakkaus ja järjestys taiteellisen opinnäytteensä tekevä lavastus- ja pukusuunnittelija Helka Saariniemi kertoo tulevasta esityksestä ja opinnoistaan Teatterikorkeakoulussa.
Kuka olet ja miten päädyit opiskelemaan Taideyliopiston Teatterikorkeakouluun?
Olen Helka Saariniemi, 27-vuotias vähän ympäri Suomea asunut ja joitakin vuosia sitten opintojeni myötä Helsinkiin päätynyt taideopiskelija. Valmistuin taiteen kandidaatiksi esittävien taiteiden lavastuksen koulutusohjelmasta Aalto-yliopistosta keväällä 2021, ja siirryin koulutusohjelmani mukana Teatterikorkeakouluun suorittamaan maisteriopintojani syksyllä 2021. Siirtyminen osaksi TeaKia ja VÄL-yhteisöä on käynyt luontevasti, ja olen onnellinen ehtiessäni omien opintojeni aikana kokea pitkään vireillä olleen siirtymän.
Lavastamisessa minua kiehtovat tilallisen ja kuvallisen ajattelun välimaasto sekä se, kuinka ainakin oma lavastajuuteni tuntuu muodostuvan aina uudeksi uuden prosessin myötä. Esittävien taiteiden lisäksi animaatio on minulle tärkeä ilmaisun ja tarinankerronnan väline.
Mikä tekee Teatterikorkeakoulusta ainutlaatuisen ympäristön oppimiselle, opiskelulle ja taiteen tekemiselle?
Pidän Teatterikorkeakoulun tärkeimpänä piirteenä sitä, kuinka monenlaiset ajattelijat saavat kehittyä, oppia itsestään ja toisistaan, saman koulun kursseilla ja produktioissa. Vuorovaikutteisuus on esityksen tekemisen peruspiirre, ja sen moninaisuutta on TeaKissa päässyt tunnustelemaan ja harjoittelemaan. TTP tarjoaa myös hämmästyttävät puitteet teosten toteuttamiselle. On valtava etuoikeus tehdä taidetta instituution sisällä, joka tarjoaa apua, ideoita ja taitavia käsipareja teoksen syntymisen ja kehittymisen tueksi.
Kuvaile taiteilijaminääsi viidellä sanalla.
Kuunteleva, herkkä, hidasteleva, kumma, utelias
Mikä motivoi ja innosti sinua tämän näytelmän lavastus- ja pukusuunnittelussa?
Pipsa Enqvistin esityskäsikirjoitus on rikas yhdistelmä erilaisia tekstilajeja, tarjoten näin monia mahdollisia esittämisen tapoja. Minua kiehtoivat alusta saakka tekstimateriaalin esseemäisyys ja yllätykselliset parenteesit, sekä niiden mahdollistamat olemisen tavat, pudotetusta riehakkaaseen ja järjestelmällisestä hapuilevaan. Suurin motivaation ja inspiraation lähde minulle on lopulta ollut muu työryhmä – jaetut keskustelut, yhteiset oivallukset. Tila Studio 2:sen sisällä, uusi pieni maailma, joka alkaa elää kokeilujen, ymmärtämisten, kadottamisten ja rämpimisten kautta.
Miten lähdit suunnittelemaan esityksen lavastusta ja puvustusta?
Koska esitysten tekeminen ja niiden sisäisten maailmojen ja lainalaisuuksien muovaaminen on aina yhteistyötä, on minun hankala rajata mitään tiettyä pistettä, josta oma suunnitteluni olisi lähtenyt käyntiin. Kenties jonain ydinkysymyksenä tämän teoksen syntyprosessissa oli muiston ja muistamisen pakenevan materiaalisuuden paikantaminen. Ajattelen myös usein vastaparien kautta, ja ehkä pyrin niiden avulla luomaan jonkinlaista vallattomuuden ja hallitsemattomuuden tuntua. Teoksen maailman rakentumiseen vaikutti vahvasti työryhmän yhdessä tekemä arkistovierailu ja kaikki siellä havaitsemamme. Henkilökohtaisesti minua alkoi kutsua pahvisuus, pölyisyys ja säilöminen, jokin ei itsessään visuaalisesti viehättävä, mutta toiminnan kautta eloon heräävä materia.
Mikä tässä produktiossa on sinusta olennaista ja ajankohtaista?
Teoksemme järjestää ja jäsentää muistoa rakkaudesta pyrkimättä pakottamaan tuota tunnekimppua mihinkään tiettyyn raamiin. Ajattelen rakkauden olevan olennaista ja ajankohtaista aina. Rakkautta voi olla aivan hetkellisessäkin toisen kohtaamisessa – rakkautta on ollut työryhmän sisäisessä tavassa kohdata toiset avoimesti ja lämmöllä, rakkautta on romantiikka ja arkisuus. Rakkaudesta voi rajata häviävän pienen havainnon taiteen materiaaliksi ja päätyä kuitenkin kokonaisvaltaiseen lopputulokseen. Pyyteetön rakkaus ympäröivään maailmaan ja sen moninaisuuteen voisi herättää havaitsemaan katoavat lajit ja ympäristökriisin myötä tuhoutuvat alueet, ihmiset ja eläimet uudenlaisella, toimintaan johtavalla huolella.
Miten näet taiteen, taiteilijoiden ja taiteen ammattilaisten roolin yhteiskunnassa nyt ja tulevaisuudessa?
Ajattelen, että taiteilijaksi kouluttautuminen tarjoaa tilan oppia uudelleen leikkimään – katsomaan, olemaan ja näkemään toisin, kääntöpuolelta. Pidän tärkeänä edistää omalta osaltani taiteen tekemisen ja kokemisen saavutettavuutta, sillä ajattelen, että taiteilijuus ja luovuus ovat perustavanlaatuisella tavalla osa inhimillistä olemista. Haluaisin taiteen olevan saavutettavampaa, kietoutuvan ja kutoutuvan tiukemmin arkeen katoavinakin hahmottamisina ja oivalluksina.
Mikä on suurin unelmasi taiteilijana?
Toiveeni on saada tehdä taidetta lempeissä, turvallisissa, kunnianhimoisissa ja kuuntelevissa työympäristöissä, jotka mahdollistavat rakenteiden ja tottumusten purkamista ja uudelleen ajattelua niin henkilökohtaisella, kuin laajemmin yhteiskunnalisellakin tasolla.
Millaisia tulevaisuudennäkymiä sinulla on?
Aion käyttää lohkareen aikaani ilmastoaktivismiin, ja olen kiinnostunut taiteen ja aktivismin rajapinnoista yhtenä potentiaalisena oman toimintani kenttänä. Haluaisin ehkä muuttaa hieman syrjempään Helsingistä, löytää aikaa runoilulle, retkille, levolle ja uusille ajatusradoille. Toivon työskenteleväni ainakin jollain tavalla, jollain intensiteetillä, luovien prosessien parissa myös tulevaisuudessa.
Suosittele jotain taide-elämystä!
- Loiskuvan tahmainen, riehakkaan lempeä Rakkaus ja järjestys
- Rakkautta ja anarkiaa -elokuvafestivaali, erityisesti aamupäivänäytökset
- Silja Liukkosen romaani Vippi-ihmisiä