Trumpetisti Jere-Pekka Laitinen: Parasta on orkesterisoitto – siinä yhdistyvät ihmiset ja musiikki
Kokemukset musiikin opiskelijana ja orkesterisoittajana ovat opettaneet Jere-Pekka Laitiselle itseluottamuksen merkityksestä oman suunnan kulkemisessa.
Kuka olet – ja voitko kertoa hieman matkastasi trumpetistiksi?
Olen Jere-Pekka Laitinen, kandiopiskelija Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa Miikka Saarisen luokalla. Matkani Sibelius-Akatemiaan on kulkenut aika monen mutkan kautta. Aloitin trumpetinsoiton lapsena Imatran musiikkiopistossa, josta jatkoin lukion jälkeen varusmiessoittokuntaan ja sieltä Helsingin konservatorioon. Ajatus Sibelius-Akatemiaan hakemisesta syntyi varusmiessoittokuntavuoden aikana, mutta en vielä siinä vaiheessa päässyt sisään.
Juuri ennen koronaa aloitin opiskelun Brysselin kuninkaallisessa konservatoriossa, mutta palasin pandemian myötä Suomeen ja siirryin Tampereen ammattikorkeakouluun opiskelemaan musiikkipedagogiikkaa. Se oli käänteentekevä vuosi. Pääsin Sibelius-Akatemiaan kuudennella yrittämällä. Opettajani Tapio Kilpinen valoi minuun uskoa ja auttoi monin tavoin itseluottamuksen rakentamisessa.
Mitä sinulle jäi mieleen hakemisesta ja pääsykokeista?
Se oli iso pyristys joka vuosi. Herkästi käy niin, että koko kevään ajan tähtää vain yhteen pääsykoetilaisuuteen, mikä ei välttämättä tee hyvää omalle soittamiselle. Kun pääsin sisään, moni asia vapautui omassa tekemisessä.
Pääsykokeisiin kuului ensimmäisellä kierroksella yksi pakollinen biisi ja karsinnan jälkeisellä toisella kierroksella yksi vapaavalintainen biisi sekä valmistettava tehtävä, joka oli etydi. Lisäksi meillä oli musiikin hahmotustaitojen koe.
Mitä kaikkea kuuluu opiskeluun puhallinsoittimen ammattilaiseksi?
Ensimmäisen kahden vuoden aikana meillä on paljon yleismusiikillisia opintoja, kuten musiikin teoriaa, solfaa, musiikin historiaa ja kieliopintoja sekä hirveä määrä soittamista eli yksityistunteja, luokkatunteja, mestarikursseja, kamarimusiikkia ja orkesteria.
Olen tehnyt myös pedagogiikkaopintoja valinnaisina opintoina. Se on iso kokonaisuus koko opintojen matkalla, joka valmistaa instrumenttiopettajan tehtäviin.
Suomessa lukuvuosi on verrattain lyhyt eli meillä on tosi pitkä kesäloma. Harjoittelussa ja kehittymisessä pitää olla itseohjautuva toukokuun alusta syyskuun alkuun. Erilaisille kursseille osallistumiseen voi myös saada apurahoja.
Mikä on ollut opiskelussa parasta ja toisaalta haastavinta?
Parasta on orkesterisoitto. Olen päässyt tekemään sitä paljon. Jo ennen opintoja olin käynyt soittamassa akatemian kapubändissä ja keikoilla orkestereissa. On ollut hienoja produktioita, kuten Jukka-Pekka Sarasteen johtama, kolmen eri maan musiikkikorkeakoulun välinen Lead!-orkesteriprojekti pari vuotta sitten. Esiintymisestä Lontoon BBC Proms -festivaalilla tulee varmasti myös ikimuistoinen.
Orkesterissa yhdistyvät ihmiset ja musiikki – saa tehdä musiikkia kavereiden kanssa ja osallistua konsertteihin ja kiertueille. Pääsee soittamaan hienoihin paikkoihin ja työskentelemään loistavien kapellimestarien kanssa. Olen tavannut hirveästi uusia ihmisiä ja saanut uusia ystäviä.
Trumpetisteille on tarjolla vähän sooloteoksia ja kamarimusiikkia. Konserttojen ja sonaattien kohdalla on pieni tyhjiö, mutta orkesterimusiikkia on paljon.
Haastavinta on jatkuva paine kehittymisestä. Kun koko ajan tulisi kehittyä ja pitää tekeminen kehittävänä, on tärkeää hakea tasapainoa kaiken tekemisen välillä. Pitää olla myös muuta elämää kuin koulu.
Esiinnyt pian Lontoon BBC Proms -festivaalilla, joka on yksi maailman arvostetuimpia musiikkitapahtumia. Mitä se merkitsee sinulle?
Se on hieno mahdollisuus, jota monet ammattilaismuusikot eivät koskaan pääse kokemaan. Koen olevani etuoikeutettu, kun saan tämän mahdollisuuden opiskelijana.
Mitä odotat työskentelyltä kapellimestari Sakari Oramon ja maailman parhaimmaksi arvioidun Royal College of Musicin opiskelijoiden kanssa?
Sakari on tuttu jo etuudestaan, koska hän on johtanut paljon konsertteja Sibelius-Akatemiassa. Hän on huippukapu, joka osaa motivoida nuoria muusikoita ja toimia yhdessä niin, että meistä saadaan kaikki paras irti. Hänessä on auktoriteettia ja karismaa; hän on oma itsensä eikä hänen tarvitse esittää muuta. Sellaisten kapellimestarien kanssa kaikki haluavat tehdä töitä. Nuoret eivät enää katso ikävää käytöstä, sellainen menettää nopeasti arvonsa.
Toivon tapaavani hienoja tyyppejä Royal College of Musicin orkesterissa, upeita muusikoita, joiden kanssa on kiva työskennellä. Yliopistorankingit ovat aina suuntaa antavia. Kouluilla on erilaisia vahvuuksia, yhdessä on hyviä vaskisoittajia, toisessa jousisoittajia, Sibelius-Akatemiassa kruununjalokivenä on kapellimestariluokka.
Mitä merkitystä osallistumisellasi BBC Proms -konserttiin on tulevan urasi kannalta?
Se on itselleni ennen kaikkea itseluottamusbuusti; pääsen näkemään maailmaa ja muita soittajia – laajentamaan perspektiiviäni. Miten lontoolaiset trumpetistit soittavat, millä tasolla he ovat? Esiintyminen BBC Promsilla tuo myös hienon merkinnän CV:hen.
Kun itseluottamus loksahtaa kohdalleen, onnistuminen ja menestys alkavat ruokkia toinen toisiaan. Pienillä asioilla on merkitystä, kun asiat pyörähtävät oikeaan suuntaan.
Millaisia neuvoja antaisit niille, jotka harkitsevat puhallinmusiikin opintoja Sibelius-Akatemiassa?
Kannustan etsimään hyvän opettajan, koska aika harva pystyy tähän yksin. Hyvä opettaja taustalla on tosi tärkeä.
Ei myöskään kannata lannistua, jos ei pääse sisään ensimmäisellä, toisella tai viidennelläkään kerralla. Ura aukenee aina johonkin suuntaan. Opiskelu vaatii kovaa työntekoa, ja kesälläkin kannattaa harjoitella. Tämä on raakaa ja yksinäistä työntekoa, joka kantaa hedelmää, kun sen tekee järkevästi.