Tohtorialumni: Jotta voimme ymmärtää omaa tutkimusalaamme ja aihettamme, meidän on välillä käytävä kauempana
Kuka olet ja miten päädyit aikanaan tohtoriopiskelijaksi Taideyliopiston Sibelius-Akatemiaan?
Olen Pauliina Valtasaari, Helsingin kaupunginorkesterin orkesteripäällikkö ja organisaatioiden kehittämisestä kiinnostunut työnohjaaja. Oma ammatillinen taustani on muusikon työssä. Valmistuin Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi vuonna 2005 instrumenttinani viulu. Päädyin jo nuorena orkesteriin töihin, ensin sijaiseksi, ja sitten vakituisesti Radion Sinfoniaorkesterin 1. viulistiksi. Elämääni kohtasi kymmenen vuotta sitten odottamaton käänne, kun minulle puhkesi soittoperäinen käsivaiva, jonka vuoksi jouduin lopulta rakentamaan tulevaisuuteni ja urani uudestaan. Käsivaivan vuoksi urani viulistina päättyi, mutta toisaalta tilanne johdatti minut tohtoriopintojen pariin. Näin jälkikäteen olen kokenut valtavasti merkityksellisyyttä ja kiitollisuutta, että juuri minulle kävi näin, vaikka rakkaasta muusikon ammatista luopuminen olikin aluksi musertavaa.
Olin ollut jo orkesterissa työskennelläni kiinnostunut muusikoiden työhyvinvoinnista ja orkestereiden organisaatiodynamiikasta, ja uusi elämäntilanteeni antoi minulle ainutlaatuisen mahdollisuuden syventyä näihin aiheisiin ja kehittää alalle uusia käytäntöjä. Tapasin väitöskirjaohjaajani, professori emeritus Kari Kurkelan ensimmäistä kertaa syksyllä 2015, ja olen hänelle edelleen kiitollinen siitä, että hän uskoi tutkimusideaani ja ohjasi minua tiiviisti seitsemän vuoden ajan aina väitökseeni asti. Kari on edelleen elämässäni tärkeä henkilö, käyn tälläkin hetkellä säännöllisesti hänen luonaan esihenkilötyönohjauksessa.
Mitä tohtorintutkintosi koski?
Tutkintoni käsitteli sinfoniaorkesterin työkontekstiin kehitetyn työnohjausmetodin vaikutuksia muusikoiden kokemalle työhyvinvoinnille. Toteutin tutkimusosuuden kahdessa eri osassa: haastattelin ensin 11 orkesterimuusikkoa, ja haastattelututkimuksen perusteella kehitin muusikoille suunnatun työnohjausmetodin, jota testasin kahden muusikkoryhmän kanssa. Yhteensä tutkimukseeni osallistui 22 muusikkoa viidestä eri sinfoniaorkesterista. Kehittämäni työnohjausmetodin lisäksi väitöskirjani tuo musiikin alalle laadullista tutkimustietoa suomalaisten orkesterimuusikoiden kokemista työn kuormitus- ja voimavaratekijöistä.
Minkälainen on tämänhetkinen työkenttäsi?
Toimin HKO:ssa orkesterimuusikoiden lähiesihenkilönä erityisinä vastuualueinani muusikoiden työhyvinvointi ja työyhteisön toimintakulttuurin kehittäminen, työsuhteet, työkykyasiat ja työturvallisuus. Työtehtäväni on intensiivinen, minulla on johdettavanani 102 suoraa alaista. Johdonmukainen esihenkilötyö näin isossa yhteisössä onkin oma taiteenlajinsa; esimerkiksi yksilöllisiin kehityskeskusteluihin meni yhdeksän kuukautta!
Hyödynnän paljon arjen työssäni työnohjaajan ja tutkijan taitojani, ja toki oma orkesteritaustani auttaa myös paljon muusikoiden tilanteisiin ja tarpeisiin eläytymisessä. Oman työni ohella käyn välillä luennoimassa ja kouluttamassa työyhteisöissä ja oppilaitoksissa työhyvinvoinnin tukemisesta, henkilöstöjohtamisesta ja työnohjauksesta. Lisäksi oma esihenkilötyönohjaus ja johdon coachaus ovat voimavarojeni kannalta välttämättömiä reflektiivisiä tiloja, joissa minulla on mahdollisuus jäsentää oman työni haasteita, kompleksisia eettisiä kysymyksiä ja esihenkilörooliini liittyviä kysymyksiä. Osallistun jatkuvasti myös täydennyskoulutuksiin, ja tällä hetkellä suoritan kaksivuotista Gestalt practitioner in Organisations -johtamiskoulutusta.
Miten yhdistit tohtoriopinnot, työelämän ja muun arjen tohtorintutkintoa tehdessäsi?
Minulla oli sikäli onni onnettomuudessa, että muusikon työni katkaissut käsivaiva korvattiin ammattitautina, ja sain keskittyä useamman vuoden ajan tohtoriopintoihin täysipäiväisesti. Kun aloitin opinnot, omat lapseni olivat vielä päiväkoti-ikäisiä, ja tutkimustyö vaati kurinalaista aikataulusuunnittelua, jotta sain työskenneltyä lapsiperhearjen puitteissa. Näin jälkikäteen ajateltuna säännöllinen päivärytmi toi työskentelyyn juuri tarvittavaa jäntevyyttä, eikä liialliselle murehtimiselle ja ylenmääräiselle viilailulle ollut aikaa, koska päivittäinen työskentelyaika oli rajattu.
Millaisia valmiuksia ja vahvuuksia sait erityisesti tohtoriopinnoistasi työelämää varten?
Varmasti tärkeimpiä saamiani valmiuksia ja vahvuuksia ovat tutkijan mieli ja laajojen kokonaisuuksien hallinta.. Tutkijakoulutus on antanut paljon mentaalisia ja kognitiivisia työkaluja tarkastella työelämän kysymyksiä moninäkökulmaisesti, luovasti ja kriittisesti. Perinteinen akateemisen tutkimuksen rakenne IMRaD, eli johdanto, metodi, tulokset ja diskursio, on mielestäni mainio lähestymistapa myös organisaatioiden kehittämistyössä. Kun joku ongelma tai polttava kysymys herää, ensin täytyy tutustua organisaation historiaan, käytäntöihin ja hiljaiseen tietoon. Sen jälkeen mietin usein, mitä uutta tietoa tarvitsisin, miten sitä saisin ja miten alkaisin jatkojalostaa saamaani tietoa. Usein tärkeintä on ihmisten kuunteleminen ja yhteisen tilannekuvan hahmottaminen keskustelun avulla. Tämän jälkeen pureskelen ja analysoin saamaani tietoa esimerkiksi sovittamalla sitä erilaisiin teoreettisiin viitekehyksiin, peilaamalla sitä tutkimuskirjallisuuteen ja keskustelemalla siitä työnohjaajakollegoiden kanssa, omassa esihenkilötyönohjauksessa tai johdon coachauksessa. Minulle on myös oleellista tutkia, mitä tunteita ja kehontuntemuksia nämä tiedot herättävät minussa, ja onko itselläni havaintovääristymiä, vahvistusharhoja tai aiempiin kokemuksiini liittyviä uskomuksia, jotka värittävät tulkintaani. Kehittämistyössä on tärkeää säilyttää nöyryys: minulla on harvoin tyhjentäviä vastauksia tai täydellisiä ratkaisuja kompleksisiin kysymyksiin, ja sen vuoksi verkostoituminen kollegoiden ja organisaatioiden kehittämisen asiantuntijoiden kanssa on tärkeää, jotta omat johtopäätökset eivät ala sementoitua tai ummehtua.
Mitkä ovat tärkeimpiä muistojasi tohtoriopintojesi varrelta?
Minulle tärkeitä muistoja syntyi erityisesti Kari Kurkelan ryhmädynamiikan luennoilla, jotka avasivat silmäni täysin uuteen, tiedostamattomaan maailmaan. Ryhmä oli todella mieleenpainuva, ja moni meistä valmistuikin tohtoriksi melko samaan aikaan. Myös Kallio-Kuninkalassa järjestetyillä kirjoitusretriiteillä ja musiikintutkimuksen päivillä on ollut erityinen paikka muistoissani, Kunkkulan maukasta ruokaa ja kaunista luontoa unohtamatta. Ja eihän omaa väitöspäivää ja viime elokuussa vietettyä promootiota varmasti unohda koskaan!
Minkälainen opiskeluympäristö ja -yhteisö on Sibelius-Akatemian tohtorikoulutus?
Tohtorikoulutus on väljä yhteisö, onhan tohtorikouluja kaksi. Työskentelytapamme olivat myös jonkin verran erilaisia riippuen, teimmekö väitöstutkimusta, soveltajakoulutusta vai taiteellista tutkimusta. Tohtoriyhteisö on verran pieni, että koin saavani paljon yksilöllistä ja henkilökohtaista ohjausta sekä väitöskirjaohjaajaltani Kari Kurkelalta että opinnoista vastaavalta ohjaajaltani professori Tuire Kuuselta.
Koin myös, että jatko-opiskelijoiden keskinäinen tuki ja myötätunto olivat merkittäviä voimavaroja tutkimusvuosien aikana.
Miten rohkaisisit muita lähtemään tohtoriopintoihin?
Seuratkaa intuitiotanne uteliaasti siihen suuntaan, mikä teitä kiinnostaa. Tarkat tutkimuskysymykset avautuvat kyllä, ja niiden myötä oikea teoreettinen viitekehys ja tutkimuksen muoto. Vaikeita ja tahmeita ajanjaksoja tulee vastaan varmasti jokaisella, mutta keskeistä on, että oma tutkimusaihe inspiroi itseä ja saa silmät tuikkimaan aina uudestaan ja uudestaan. Oman tutkimusaiheen on oltava itselle kuin taivaalla loistava tähti, jonka valossa pystymme välillä kulkemaan vaikka pimeässä haparoiden. Uusi päivä koittaa aina, uusin oivalluksin ja kirkastunein ideoin. Kannattaa myös hyödyntää laajasti erilaisia rinnakkaisopintomahdollisuuksia.
Omaan poikkitieteelliseen tutkimukseeni tärkeän lisäpalikan antoivat Helsingin yliopiston avoimen yliopiston psykologian ja sosiaalipsykologian opintokokonaisuudet. Suoritin noiden vuosien aikana myös työnohjaajakoulutuksen ja lyhytterapiakoulutuksen, joista ammensin keskeisiä menetelmiä omaan työnohjausmetodiini.
Minkälaisia vinkkejä ehkä antaisit tällä hetkellä tohtorintutkintoaan tekeville?
Kannattaa varata riittävästi aikaa reflektiivisille keskusteluille sekä omien tutkijakollegoiden että muiden yliopistojen jatko-opiskelijoiden kanssa. Ajattelen, että jotta voimme ymmärtää omaa tutkimusalaamme ja aihettamme, meidän on välillä käytävä kauempana. Monille aloille tyypillinen ”kuplautuminen” voi olla myös riskinä tutkimustyössä, jos katsomme aihettamme vain oman tutkimusalamme näkökulmasta. Itselleni oli valtavan tärkeää istua psykologian ja sosiaalipsykologian luennoilla tai reflektoida omia kokemuksiani työnohjauskoulutuksen pienryhmässä ihmisten kanssa, joilla ei välttämättä ollut mitään kosketuspintaa musiikin alaan. Heiltä saattoi tulla kiperiä, mutta ratkaisevan oivalluttavia kysymyksiä, koska minulle itsestään selvät asiat eivät välttämättä olleet heille tuttuja. Kannatta uskaltaa puhkaista omia turvallisia kuplia ja tutustua uteliaasti itselle vieraisiin kupliin, katsoa omaa tutkimusta nurinkurisesta näkökulmasta ja kysyä itseltä pelottavaltakin tuntuvia kysymyksiä. Se on hyvää harjoitusta tulevaan väitökseen – ja ennen kaikkea elämään väitöksen jälkeen.
Seuraava hakuaika Taideyliopiston tohtorikoulutukseen on 8.-22.1.2025.
