”Tick, Tick… Boom! on eräänlainen nykymusikaalien esi-isä”
Jonathan Larsonin klassikkomusikaali Sibelius-Akatemiassa 27.5. alkaen
Vuonna 2001 kantaesityksensä saanut Tick, Tick… Boom! -rock-musikaali nähdään toukokuun lopulla Sibelius-Akatemiassa. Haastattelimme musikaalin ohjaaja Jermo Grundströmia ja koreografi-suomentaja Jyri Nummista.
Miten innostuksenne musikaali- teatteri- ja tanssimaailmaan on alunperin syttynyt?
Jyri: Olen ihan alun perin klassinen viulisti, mutta teatterikärpänen puri lukioaikoina. Samoihin aikoihin aloin tanssimaan. Olen aina tykännyt musikaaleista ja katsonut jo lapsena kerta toisensa jälkeen West Side Storya ja Sound of Musicia. Armeijan soittokunnassa ollessani huomasin, että Lahteen on tullut musiikkiteatterikoulutus. Hain ja pääsin, ja sillä tiellä olen yhä!
Jermo: Lapsena ja nuorena tanssin, lauloin ja näyttelin todella paljon. Ohjaajan työni alkoivat noin 15 vuotta sitten Jonathan Larsonin Rent-musikaalin parissa. Myöhemmin menin Lontooseen suorittamaan ohjaamisen maisteritutkinnon. Musikaalit ovat ihania, koska niissä yhdistyvät kaikki taiteenlajit! Musikaaliproduktio tuntuu aina uudelta prosessilta ja kaikilla musikaaleilla on oma genrensä esimerkiksi jo musiikkinsa suhteen. ”Kaikki musikaalit ovat samaa” on yhtä outo väite kuin että Bach on sama kuin Ariana Grande.
Millainen musikaali tämä on opiskelijan näkökulmasta? Millaista sitä on harjoitella?
Jyri: Tässä vaiheessa lavaharjoituksia ei ole vielä aloitettu. Mutta kyllä musikaali on haastava ja hyvin inspiroiva – se pakottaa opiskelijat olemaan luovia.
Jermo: Musikaali on haastava, koska haluamme luoda siitä oman versiomme. Kaikkien tulee olla läsnä lavalla koko ajan ja oleellista on nimenomaan ryhmässä tekemisen meininki. Näyttelijät eivät ole robotteja, vaan heillä on oltava tilaa taiteilijuudelle ja omalle luomisvoimalle! On tärkeää, että luomme musikaalin yhdessä opiskelijoiden kanssa.
Millaista kokemusta yleisö voi rock-musikaalilta odottaa? Mihin kannattaa kiinnittää erityishuomiota?
Jyri: Tick, Tick… Boom! on eräänlainen nykymusikaalien esi-isä. Larson on mielestäni kirjoittanut musikaaleja, joista lähtee polku ”nykymusikaaleihin”. Kyse ei ole pelkästään Larsonin tavasta tehdä tekstejä, vaan rock-konsertin yhdistäminen musikaalikontekstiin oli aikanaan täysin uusi ja erilainen tapa esittää ja luoda musikaaleja. Tähän liittyen yhdessä kohtauksessa päähenkilö Jon kuvailee omaa tyyliään ja kertoo kirjoittavansa rock-musiikkia musikaaleihin, mikä oli aikanaan ennenkuulumatonta. Kohtauksessa Jon mielestäni kiteyttää hienosti oman dilemmansa ja missionsa taiteilijana: hän haluaa yhdistää ympärillään kokemansa ja näkemänsä rakastamaansa taiteenlajiin!
Ehkä tämä on erityisesti musiikki- ja teatterialan katsojille hyvä muistutus, millä tavalla musikaali taiteenlajina menee eteenpäin esimerkiksi musiikin tai tanssin suhteen. Se on hidas prosessi: musikaali on aina populaarimusiikia parikymmentä vuotta jäljessä.
Jermo: Jonilla on vastaavaa ahdistusta ja ongelmia kuin meilläkin on. Mitä jos ihmiset eivät pidäkään luomuksistani? Tarina on tuttu, vaikka se sijoittuukin eri kontekstiin. Oikeastaan musikaali kertoo epäonnistumisen pelosta, ja kaikki musikaalin pääroolit pelkäävät epäonnistumista omalla tavallaan. Paitsi Jonin agentti Rosa.
Jyri: Varsinkin taiteilijoilla kokemus epäonnistumisen pelosta on erityisen vahva. Sen takia aiheesta on hyvä kertoa nimenomaan taitelijoiden kautta, koska pelko – oma mitättömyys – on niin ilmeistä, näkyvää ja konkreettista.
Mikä on lempikohtauksenne musikaalista?
Jermo: Minun on vaikea ohjaajana sanoa, ennen kuin olen nähnyt koko esityksen. Vastuullani on esityksen koko kaari, enkä osaa sanoa vielä sitä näkemättä. Tällä hetkellä koko esitys on minulle yksi kohtaus.
Jyri: Suomentajana yksi suosikkini tekstistä on kohtaus ennen Jonin workshoppia, jossa hän esittelee Superbia-musikaaliaan. Mielestäni Larson osaa kuvata äärimmäisen hyvin hetken, kun oma keskittyminen on jo tulevassa suorituksessa, mutta kaikenlaiset sosiaaliset kohtaamiset häiritsevät rauhaa. Taiteilija ei pysty olemaan tällaisessa tilanteessa muille ihmisille läsnä. Tunne ja tilanne on hyvin tunnistettava myös opiskelijoillemme: on kiinnostavaa nähdä, kuinka saamme tuotua sen yhdessä lavalle!
Millaista on sovittaa kolmen hengen musikaali kymmenen näyttelijän työryhmälle?
Jermo: Helppoa! Alkuperäisteoksessa on vain kolme näyttelijää, jotka kuitenkin näyttelevät kaikki musikaalin roolit. Nyt kun on käytössä enemmän näyttelijöitä, voi kohtauksia ja hahmojen tekemisiä jakaa helposti.
Jyri: Alun perin musikaali on lähtenyt monologista. Tästä se muokkaantui kolmen henkilön musikaaliksi. Sovituksessamme pidän hirveästi Jermon ideasta, että Jonin ajatukset on jaettu orgaanisesti kymmenen näyttelijän kesken, vaikka alun perin nämä ovatkin vain Jonin pään sisäisiä.
Jermo: Tämä mahdollistaa myös sen, että koko ryhmä kertoo tarinaa. Tällöin Jonille ennemmin tapahtuu asioita, kuin että hän olisi koko ajan keskiössä viemässä niitä eteenpäin – tämä on yhteisöllisempi kerronnan tapa. Kerromme hetkestä maailmassa, ja muiden hahmojen tarinat nousevat paremmin esiin.
Millaisia haasteita on tuottanut suomentaa alkuperäisteoksen New Yorkiin keskittynyt teksti?
Jyri: Suomentamisessa sai käyttää paljon luovuutta. Olen aiemmin suomentanut Larsonin Rent-musikaalin, joten menin vähän samalla, vanhalla flowlla. Google mapsia on tullut tuijoteltua aika paljon. Alkuperäisteoksessa on paljon viitteitä kadun- ja paikannimiin, joita olen välillä kiertänyt ymmärrettävämmillä ilmauksilla. Esimerkiksi ”keskustan toisella laidalla” tai ”lähiössä” voivat antaa välimatkasta tai paikan luonteesta paremman mielikuvan kuin alkuperäisilmaisu. Oleellista on ollut pohtia, mitkä New Yorkin paikat ovat yleisesti tunnettuja suomenkieliselle kuulijalle. Entä mitkä ilmaukset voivat johtaa harhaan?
Jermo: Jonille ympäristö on arkipäiväinen, meille lähempänä satumaata. Minua on auttanut etäisyyksien ja paikkojen asettaminen suomalaiseen kontekstiin: mitä Helsinki–Porvoo-välimatka vastaa alkuperäistekstissä?
Millaisen neuvon antaisitte 15-vuotiaalle itsellenne?
Jyri: Kaikki tulee menemään ihan hyvin. Hyvin menemiseen liittyy paljon monia näkökulmia – mikään ei ole kiinni yhdestä intohimosta. Irti päästäminen kannattaa, käytä energiasi muuhun kuin huolehtimiseen!
Jermo: Ei ole mahdollista voittaa elämässä. Vaikka haluatkin paljon, muista hengittää ja relata. Sanoisin varmaan oikeastaan saman neuvon Jonille: hengitä, se on ihan fine, ei ole niin vakavaa.