Teatteri tutuksi yläkoululaisille
Luokka näyttämönä -opintojaksolla Teatterikorkeakoulun opiskelijat jalkautuivat helsinkiläisiin yläkouluihin. Työpajojen pohjalta syntyneissä esityksissä nousi esiin nuorille tärkeitä aiheita, kuten ystävyys, mielenterveys, rasismi, uskonto sekä lapsuuden ja aikuisuuden välitila.
Vesalan peruskoulun liikuntasalin lavalla esitetään Romeon ja Julian kuuluisaa parveke kohtausta. Hetki on päättymässä kahden hahmon suudelmaan, kunnes näyttelijät sekä yleisö käskevät keskeyttämään kohtauksen. Suudelmia ei saa vaihtaa yleisön nähden. Musiikki lähtee soimaan ja lavalla alkavat bileet.
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijoiden Kirsikka Vaahteran, Nana Saijetsin, Riikka Niemistön ja Roderick Kabangan esitys on osa Luokka näyttömänä -kurssia ja se on rakentunut 8. ja 9. luokkalaisille pidettyjen työpajojen pohjalta. Esityksen katsojina ovat yläkoululaiset itse.
Kurssilla Teatterikorkeakoulun opiskelijat pitivät pienissä ryhmissä kolme työpajaa yläkoulun oppilaille. Kontulalaisen Vesalan peruskoulun lisäksi opiskelijaryhmät pitivät työpajoja kolmella muulla koululla Itä-Helsingissä. Työpajoissa yläkoululaisten kanssa etsittiin yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja koululaisia koskettavia teemoja. Aiheita kerättiin erilaisten kirjoitusharjoitusten, leikkien ja improvisaation avulla. Esille nousseita teemoja ovat muun muassa ystävyys, mielenterveys, rasismi, uskonto sekä lapsuuden ja aikuisuuden välitila.
”Aiheita ja teemoja tuli todella paljon, joten jouduimme tekemään pientä karsintaa. Esitykseen valitsimme lopulta teemat, mistä pystymme myös itse puhumaan. Tarkoituksemme ei ole vain esittää yläkoululaisia, vaan aiheet ovat tuttuja myös omilta yläkouluajoiltamme”, kirjoittamisen opiskelija Kirsikka Vaahtera ja näyttelijäntaiteen opiskelija Nana Saijets kertovat.
Teatteri tuo mieleen Marvel-elokuvat
Teatterikorkeakoulun opiskelijat kokivat työskentelyn yläkoululaisten kanssa kiinnostavana. Opintojakso tarjosi mahdollisuuden päästä pois Teatterikorkeakoulun ”kuplasta” ja valmistella esitys ympäristössä, jossa teatteriesityksiä ei niin usein nähdä.
Opiskelijat kävivät yhdessä läpi erilaisia skenaarioita, miten yläkoululaiset lähtisivät työpajoihin mukaan.
”Oletuksemme oli, että porukka olisi alussa hieman vaisua, mutta kokemus oli päinvastainen. Oppilaat olivat todella energisiä. Toisia kunnioitettiin, eikä porukassa näkynyt klikkiytymistä. Pelasimme yläkoululaisten kanssa pallopelejä, teimme patsasharjoituksia ja rakensimme kokonaisia kohtauksia”, opiskelijat toteavat.
Opiskelijat kokivat tärkeäksi, että teatteria ja taidetta tehdään sielläkin, missä se ei ole itsestään selvä osa arkea. Monille yläkoululaisille teatterikorkeakoululaisten luoma esitys ja työpajat olivat ensimmäinen kosketus teatterimaailmaan.
”Kun nuorilta kysyttiin, mitä teatteri tuo heille mieleen, monet yhdistivät sen elokuvataiteeseen. Teatteri tarkoitti heille elokuvateattereja”, teatteripedagogiikkaa opiskeleva Riikka Niemistö kertoo.
Mieleen nousivat myös muun muassa Shakespearen Romea ja Julia, salapoliisitarinat sekä Marvel-leffat. Esitykseen oli saatava myös yksi taistelukohtaus.
Se, miten nuoret saataisiin lähemmäksi teatteria ja taiteita, herätti kurssilla keskustelua.
”Minusta tuntuu, että nykypäivänä harvemmin kirjoitetaan uusia näytelmiä juuri nuorille. Samalla saatetaan aliarvioida, minkälaista sisältöä nuoret haluavat katsoa”, Kirsikka Vaahtera pohtii.
Tausta vaikuttaa mahdollisuuteen harrastaa
Teatterin vieminen kouluihin on tärkeää, jotta se vakiinnuttaisi paikkansa lasten ja nuorten elämässä ja taiteen pariin pääsisi matalalla kynnyksellä. Samalla rikottaisiin teatteriin liittyviä stereotypioita.
Kertoessaan omasta taustastaan Teatterikorkeakoulun opiskelijat painottavat, miten lapsena luovuus näkyi leikeissä ja esiintymisestä nautittiin. Esiintymisintoa tuettiin perheissä ja harrastuksissa, mutta koulumaailmassa tuki jäi vähemmälle.
”Harrastin yläkouluikäisenä nuorisoteatteria, jonka ohjaajat olivat samanikäisiä kuin me nyt. Ohjaajat tuntuivat vertaisilta ikänsä puolesta ja siksi, ettei heillä ollut jäyhää opettajan auktoriteettia. He olivat enemmänkin roolimalleja. Nuorisoteatteri tarjosi tilan tulla kuulluksi. On tärkeää luoda yläkoululaisille samankaltainen tila luokkahuoneiden ulkopuolelle, missä nuori saa olla oma itsensä”, Nana Saijets kertoo.
”Viimeisessä työpajassa yläkoululaiset kyselivät työpajojen jatkosta ja harmistuivat kuullessaan kurssin olevan ohi. Nuoret olivat kiinnostuneita teatterista ja myös opettajien keskuudessa olisi halua jatkaa yhteistyötä. On kiinnostava nähdä, millaiseksi kurssi tulevaisuudessa muotoutuu ja osallistuvatko yläkoululaiset itse esitykseen”, näyttelijäntaiteen opiskelija Roderick Kabanga toteaa.