Tanssijoilla on paljon annettavaa esityksen luomisessa, toteaa koreografi Mikko Orpana
Miten tanssiesitys syntyy ilman ennalta määriteltyä koreografiaa? Tätä tutkii Mikko Orpana tohtorin opinnäytteessään.
Mikko Orpana on valmistunut Teatterikorkeakoulusta vuonna 1999 ja toiminut koreografina ja tanssijana jo yli 20 vuotta. Idea tohtoriopintoihin ryhtymisestä syntyi, kun Orpana tunnisti haluavansa uudistaa taiteellista työskentelytapaansa. ”Aloin kyllästyä siihen, että koreografian luominen alkoi vain omista ideoistani ja estetiikastani. Halusin löytää tapoja toimia yhdessä tanssijoiden kanssa ja antaa heille enemmän tilaa,” Orpana sanoo. Hän alkoi kiinnostua yhteistyöhön perustuvasta koreografisesta tekemisestä ja päätti aloittaa tohtorinopinnot vuonna 2010 syventyäkseen aiheeseen paremmin.
Tanssiteos syntyy improvisaation keinoin ja yhteistyössä
Orpanan tohtorintutkimus on muodostunut taiteellisesta osuudesta, eli kolmesta esityksestä ja yhdestä työpajasta, sekä kirjallisesta osuudesta. Taiteelliset projektit käsittelivät muun muassa systeemiteoriaa, improvisaatiota, keho-mieli-yhteyttä ja tanssijan toimijuutta. Kirjallisessa osiossa keskeisen teoriapohjan muodostavat muun muassa filosofi Lauri Rauhalan ja filosofi Erin Manningin ajatukset.
Orpanaa on kiinnostanut erityisesti työryhmätyöskentelyn aikana syntyvä koreografia ja tanssijan rooli koreografian muodostumisessa. ”Koreografina asetin itselleni tehtävän: millä keinoin esityksen luomista voi lähestyä niin, ettei koreografin tarvitse ennalta määritellä työryhmän toimintoja, esityksen sisältöä, tai sen liikekieltä.”
Jos annettua visiota ei ole, niin mistä aloittaa tanssiteoksen luominen? Tutkimuksensa aikana Orpana kehitti oman apuvälineensä, niin kutsutun sleepwalking-metodin, jossa yhdistyvät havainnointi, liike, meditaatio ja improvisaatio. ”Menetelmän tarkoituksena on aloittaa hellästi passiivisesta, lähes unenomaisesta tilasta ja siten herätellä tanssija omiin tuntemuksiinsa ja havaintoihinsa, jotka voivat tuottaa uutta liikemateriaalia esitykseen”, Orpana kuvailee.
Koreografi on koollekutsuja
Orpanan tutkimuksessa koreografin ja tanssijan roolit menevät uusiksi. Kun tanssijoille annetaan tilaa tuoda omat lähtökohtansa ja ideansa osaksi tanssiteosta, jää koreografi enemmän taustavaikuttajaksi.
”Tanssijoilla on niin paljon annettavaa. Halusin tietoisesti purkaa työskentelyn hierarkkisuutta, jolloin tekemisestä tulee enemmän jaettua. Tällöin koreografista tulee koollekutsuja ja tanssijoista todellisia koreografeja.”
Aiemmin keväällä suomalaisen tanssikentän työkulttuuri ja johtamistavat herättivät julkista keskustelua. Yli 20 vuoden kokemuksellaan Orpana on päässyt todistamaan alan kehitystä.
”Työryhmälähtöinen työskentely on yleistynyt ja auteur-tyylinen, keskitetty lähestyminen on vähentynyt. Enää ei ole kyse pelkästään siitä, että koreografi määrittäisi kaiken.”
Orpana kuitenkin tiedostaa, että alan niukka rahoitus vaikuttaa kaikkeen, myös työskentelytapoihin. ”Jos on vähän harjoitusaikaa, niin silloin helpottaa, että koreografi määrittää kaiken.”
Väitöstilaisuus 24. elokuuta
Mikko Orpanan väitös Choreographed by situation. Self-organizing choreography and the dancer’s agencement tarkastetaan Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa 24. elokuuta 2022. Vastaväittäjinä ovat Dr Sophia Lycouris (The University of Edinburgh) ja ohjaaja, FT Janne Tapper. Kustoksena toimii taiteellisen tutkimuksen professori Leena Rouhiainen. Tilaisuus on englanninkielinen.