Taiteella voi muuttaa maailmaa
Taideyliopiston tuoreella vararehtorilla Marjo Kaartisella pitää kiirettä opetussuunnitelmaa sorvatessa ja digitaalisuutta kehittäessä. Taideyliopistosta hän haluaa olla mukana rakentamassa yhteiskunnallisesti näkyvää ja vaikuttavaa korkeakoulua.
”Alakoulussa luokkamme kävi Jyväskylän Alvar Aalto-museossa katsomassa kineettistä taidetta. Se liike ja yllättävyys oli minulle tajunnan räjäyttävä kokemus. Näyttely oli kuin vinksahdus siihenastiseen tapaani hahmottaa maailmaa”, kuvailee Marjo Kaartinen ensimmäistä mieleen painunutta taidekokemustaan.
Kaartinen on Taideyliopiston tuore vararehtori. Työnsä hän aloitti elokuun alussa 2022.
Edelleenkin kineettinen taide kuuluu Kaartisen suosikkeihin vanhan musiikin ja kuvataiteen sekä teatterin ohella. Omimmaksi tavaksi luoda hän kokee kirjoittamisen. Pöytälaatikkoon on syntynyt runoja ja keskeneräiseksi jääneitä romaaneja.
Ennen nykyistä pestiään Kaartinen työskenteli Turun yliopistossa kulttuurihistorian professorina sekä historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksen johtajana.
”Kauteeni osui suuria myllerryksiä, joista osa olisi saanut jäädä kokematta. Korona yllätti meidät kaikki. Samaan aikaan työn alla oli myös laitoksen muutto uusiin tiloihin ja opetussuunnitelman uudistus”, Kaartinen huokaisee.
Taideyliopistossa Kaartisen vastuualueena on koulutus. Juuri nyt työtä riittää etenkin yliopiston ensimmäisen yhteisen opintosuunnitelman parissa sekä digitaalisen tulevaisuuden rakentamisessa. Uusi perustutkintokoulutuksen johtoryhmän hakee vasta muotoaan.
Erikseen vararehtori nostaa vielä esiin digitaalisen opetuksen ja oppimisen sekä Avoimen kampuksen, joka tarjoaa opintoja niin avoimen yliopiston opiskelijoille kuin tutkinto-opiskelijoille.
”Avoin kampus ja digiopetus menevät nyt ryminällä eteenpäin. Mahdollisuudet ovat valtavat, mutta taiteen ehdoilla tietenkin edetään”, Kaartinen sanoo.
Historioitsijan ammattitaidosta Kaartinen aikoo ammentaa myös Taideyliopiston rehtorina. Historia auttaa ymmärtämään menneisyyden voimaa nykypäivässä, muun muassa sitä, miten opinnot rakentuvat. Toisaalta tiedonhankinnan ammattilaisena Kaartinen vannoo tiedolla johtamisen nimiin. Parempia päätöksiä syntyy, kun paneutuu huolella kokonaisuuteen ja taustoihin.
Maailmanparantaja
Kaartista on tituleerattu arvojohtajaksi. Hän on tullut tunnetuksi yhteiskunnallisena keskustelijana.
Tutkimuksissaan Kaartinen on käsitellyt muun muassa rasismin, sukupuolen ja vihapuheen historiaa.
”Tunnustaudun maailmanparantajaksi. Tutkijana minua motivoi se, että olen osa yhteiskuntaa ja voin koettaa nostaa esiin tärkeitä aiheita. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä vahvemmaksi on tullut halu vaikuttaa maailmaan oman työn kautta. Tässäkin ajassa tärkeitä arvoja ovat esimerkiksi tasa-arvo ja yhdenvertaisuus.”
Maailman muuttuu ja arvot sen mukana. Kaartinen tähdentää, että hänelle opiskelijat ovat tärkeä työyhteisö. Yhdessä asioita pohtimalla pääsee osalliseksi toisten sukupolvien ajattelusta ja arvomaailmasta. Viime vuosina esimerkiksi sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvä käsitemaailma on muuttunut. Monet ihmiset kokevat, etteivät he pysy muutoksessa mukana, ja sattuu tahattomia loukkauksia.
”Taideyliopistossa on hirveän hyvin rakennettu prosesseja, miten kohdata tällaisia tilanteita. Rakennamme jatkuvasti turvallisempaa tilaa.”
Kaartisen mukaan juuri taiteella on erityinen kyky nostaa yhteiskunnalliseen keskusteluun aiheita ja ongelmia, joita muut eivät ole välttämättä vielä edes huomanneet. Taiteen tehtävä on kulkea eturintamassa. Yhteiskunnalle sillä on enemmän annettavaa kuin usein ymmärretäänkään.
Vararehtori huomauttaa, miten taiteilijat voivat tehdä työtään yllättävissäkin paikoissa, vaikkapa yritysmaailmassa, varhaiskasvatuksessa tai lastensuojelussa. Koulutuksen pitää vastata taiteilijoiden tehtäväkentän moninaistumiseen.
Kevään eduskuntavaalien alla Kaartinen tahtoo muistuttaa päättäjiä kahdesta asiasta: luovien alojen tärkeydestä ja siitä, ettei yliopistojen perusrahoituksesta ole varaa tinkiä.
Luovat alat muodostavat merkittävän osan bruttokansantuotteestamme. Taiteen hyvinvointivaikutuksia ei voi yhtä tarkasti mitata.
”Tällainen henkinen hyvinvointi ja taloudellinen hyvä eivät kuitenkaan synny itsestään. Taidetta on tuettava ja luotava sille mahdollisuuksia”, vararehtori tähdentää.
Pelottava loikka
Kaartinen ei hakenut vararehtorin paikkaa, vaan rekrytoijat ottivat häneen yhteyttä. Yhteydenotto yllätti.
”Hetken mietittyäni innostuin hirveästi. Taideyliopisto on äärettömän mielenkiintoinen työpaikka. Ympärillä on huikean monitaiteisia ja lahjakkaita ihmisiä. Myös vararehtorin tehtävänkuvaus tuntui kuin minulle tehdyltä. Täytyy kuitenkin myöntää, että aluksi loikka historioitsijasta tänne suorastaan pelotti”, Kaartinen muistelee.
Edelleen riittämättömyyden tunne suurten tehtävien edessä nousee välillä mieleen, mutta työn inspiroivuus ja innostava työyhteisö hälventävät epäröinnin.
Vararehtorin mukaan juuri nyt Taideyliopisto elää mielenkiintoista vaihetta. Ensi vuonna 10 vuotta täyttävä yliopisto on edelleen nuori, mutta kolmen korkeakoulun yhdistämisen alkukankeus on jo jäänyt taakse.
”Nyt mietimme joka päivä, mitä kaikkea hyvää syntyy siitä, että olemme yhdessä. Taideyliopisto voi olla jopa enemmän kuin hienoja perinteitä uhkuvien akatemioiden summa”, Kaartinen pohtii.
Hän haluaa olla rakentamassa nuoresta Taideyliopistosta korkeakoulua, joka näkyy yhteiskunnassa ja joka on kotipesä taiteilijoille ja tutkijoille, joilla on sanottavaa maailmalle.
Teksti: Anu Vallinkoski
Kuva: Eeva Anundi