Sonya Lindfors: Moninaisuus on edellytys laadukkaan taiteen tekemiselle
Palkittu koreografi ja Taideyliopiston hallituksen jäsen pyrkii edistämään yhdenvertaisuutta, moninaisuutta ja rasismin vastaista toimintaa monialaisesti sekä taiteen että toiminnan kautta.
“Ainoana huoneessa saa helposti vastuun tehdä kuulluksi niiden äänet, jotka eivät ole paikalla”, sanoo Sonya Lindfors.
Lindfors on koreografi, taideyhteisö UrbanApan perustaja ja taiteellinen johtaja sekä Taideyliopiston hallituksen jäsen, jonka taiteellisen työn keskiössä on yhdenvertaisuuden ja moninaisuuden edistäminen.
Suomalainen taidekenttä on historiallisesti ollut vähemmistöjä poissulkeva. Lindforsin omaa kokemusta suomalaisen taiteen kentästä onkin määrittänyt toistuva kokemus ensimmäisyydestä.
Vuonna 2013 hän oli ensimmäinen tanssitaiteen koulutusohjelmasta koreografiksi valmistunut musta. Ensimmäisenä afrosuomalaisena ja koreografina Lindfors puolestaan vastaanotti tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon vuonna 2022.
”Toistuvat kokemukset ensimmäisenä tai ainoana olemisesta eivät ole sattumaa. Ne ovat selkeä osoitus poissulkevista rakenteista”, Lindfors sanoo.
Kärsivä yhdenvertaisuus
Lindfors on koko uransa ajan pyrkinyt ravistelemaan syrjiviä rakenteita ja vaikuttamaan vallitseviin toimintatapoihin taiteen tekemisen lisäksi muun muassa edistämällä suomenkielistä keskustelua mustuudesta ja toiseudesta.
Hänelle luontevaa on ollut myös luoda konkreettisia työskentelytapoja, jotka edistävät yhdenvertaisuutta ja moninaisuutta. Tällaisia ovat olleet muun muassa nuoremman sukupolven taiteilijoiden mentorointi sekä organisaatioiden kouluttaminen yhdenvertaisuuteen.
“Suomalainen taidekenttä on edelleen lähinnä valkoisten, keskiluokkaisten, cis-sukupuolisten ja toimintakykyisten kenttä”, hän toteaa.
“Vaikka kehitystä on tapahtunut, vammaiset, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt sekä mustat ja rodullistetut henkilöt ovat edelleen marginaalissa. Se on valtavan potentiaalin ja osaamisen hukkaamista.”
Yhdenvertaisuustyö on monin paikoin vielä lapsenkengissä, mutta juuri nyt suomalainen taidekenttä käy läpi historiansa pahinta kriisiä.
Hallituksen kulttuurille ja taiteelle osoittamia määrärahoja on viime vuosina leikattu tuntuvasti ja leikkaukset tulevat entisestään kasvamaan seuraavien vuosien aikana.
Pienevät resurssit ja kasvavat tarpeet ovat haastava yhtälö.
“Leikkaukset tulevat väistämättä vaikuttamaan paitsi taiteen elinvoimaisuuteen myös alalla tehtävään yhdenvertaisuustyöhön, joka sekin vaatisi sekä aikaa että rahaa.”
Taide kansallisen identiteetin tukena
Taiteella ja taiteilijoilla on ollut keskeinen rooli suomalaisen kansallisen identiteetin luomisessa. Aikanaan luotu identiteetti vaikuttaa edelleen käsityksiin suomalaisuudesta sekä siitä, kuka saa olla suomalainen ja kuka ei.
“Suomea voi ajatella kulttuurisena projektina, johon ovat osallistuneet muun muassa Gallen-Kallela, Canth, Kivi, Schjerfbeck ja Sibelius”, Lindfors vertaa.
1800-luvun lopulla syntyneestä kansallisidentiteetistä ei kuitenkaan voi loputtomiin pitää kiinni, sillä maailma muuttuu.
Esimerkiksi Suomen väestönkasvu on ainakin tällä hetkellä lähinnä maahanmuuton varassa. Vantaalla jo lähes kolmannes kaupungin asukkaista puhuu äidinkielenään jotain muuta kuin suomea. Helsingissä vastaava luku hipoo kahtakymmentä prosenttia.
“Mielestäni on aivan paikallaan kysyä, kuinka esimerkiksi 1872 perustetun Kansallisteatterin tai minkä tahansa vanhan taideorganisaation rakenteet ja ohjelmisto palvelevat näitä uusia yleisöjä, tekijöistä puhumattakaan.”
Kaikki syrjintä on Suomessa kielletty lailla, mutta kyse ei pelkästään lain noudattamisesta.
Lindforsin mielestä kyse on kompetenssin säilyttämisestä.
“Taideorganisaatio ei voi tulevaisuudessa olla relevantti ja tuottaa laadukasta taidetta, ellei se ole moninainen ja inklusiivinen.”
Antirasismin puolesta
Suomi on edelleen yksi Euroopan rasistisimmista maista. Asiaa ei voi väheksyä, sillä kokemus yhdenvertaisuudesta ja yhteenkuuluvuudesta on vakaan yhteiskunnan keskeinen perusta.
“Kulttuurin kentällä on tässä omat haasteensa, mutta lopulta kyseessä on iso yhteiskunnallinen ongelma, jonka ratkaiseminen vaatii systeemitason muutoksia”, Lindfors sanoo.
Yksittäisen sektorin sisällä voidaan silti tehdä paljonkin asioita, jotka edistävät yhdenvertaisuutta.
Esimerkiksi Taideyliopisto päivittää parhaillaan tasa-arvo – ja yhdenvertaisuussuunnitelmaansa, johon myös Lindfors on tutustunut.
“Siinä on paljon hyviä juttuja. Kaikkea ei silti ole aivan kitkatonta toteuttaa varsinkaan Taideyliopiston kaltaisessa isossa, kompleksisessa ja moniäänisessä laitoksessa.”
Yhdenvertaisuuden juurruttaminen rakenteisiin käytännössä vaatii pitkäjänteistä työtä missä tahansa organisaatiossa. Edistystä kuitenkin tapahtuu.
Esimerkiksi Taideyliopiston sisäänpääsyvaatimuksia on tarkennettu, opiskelijakunta kansainvälistynyt ja moninaistunut ja yhä useampaa maisteriohjelmaa voi opiskella englanniksi.
“Hakukriteerien lisäksi merkittäviä asioita yhdenvertaisuuden kannalta ovat myös tarjottujen opintopolkujen monipuolisuus, representaatioden moninaisuus ja opintojen sisältö”, Lindfors listaa.
Rekrytoinnin rooli yhdenvertaisuustyössä
Taideyliopiston opiskelijakunta on kansainvälisempi kuin koskaan, mutta sen henkilökunta edustaa edelleen pitkälti valkoista, eurooppalaista perinnettä.
“En tietenkään tarkoita, että rekrytoinnin pitäisi perustua ihonväriin, etniseen taustaan tai toimintakykyyn. Kyse on kompetenssista ja taidekäsityksen laajentamisesta ”, Lindfors tarkentaa.
Esimerkiksi saamelaisen taiteentekijän maailmankuva voi opettaa elämään kestävämmin luonnon kanssa tai länsiafrikkalaisen muusikon ikiaikaiset rytmit tuoda uutta perspektiiviä nuoren eurooppalaisen klassisen musiikin rinnalle.
Antirasistisen organisaation rakentaminen edellyttää moninaisuuden lisäksi myös perustason ymmärrystä kulttuurisensitiivisyydestä, yhdenvertaisuudesta ja antirasismista vähintään koulutuksen kautta.
“Moninaistuminen on rikkaus ja yhdenvertaisuuden ja antirasismin edistäminen kaikkien vastuu sekä oikeus”, Lindfors sanoo.
“Toiveeni on, että vaikeiden aikojen keskellä muistettaisiin, miksi yhdenvertaisuustyötä tehdään: tavoitteena on yhdenvertaisempi, moninaisempi ja kestävämpi taiteen kenttä kaikille.”
Kuka:
Sonya Lindfors, s. 1985
- Tanssitaiteen maisteri ja koreografi, antirasistisen ja feministisen taideyhteisö UrbanApan perustaja ja taiteellinen johtaja
- Taideyliopiston hallituksen jäsen 2022–2025
- Saanut tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon vuonna 2022 sekä tanssitaiteen valtionpalkinnon 2013
Teksti: Elli Collan