Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksen opiskelija: Yleisön edessä musiikista tulee jotain suurta ja valtavaa – on hyvä, ettei sitä voi selittää
Lue sellisti Saima Malmivaaran haastattelu.
Kuka olet ja mitä opiskelet Taideyliopiston Sibelius-Akatemian Nuorisokoulutuksessa?
Olen Saima Malmivaara ja opiskelen sellonsoittoa Tuomas Ylisen johdolla, nyt jo viidettä vuotta. Asun Porvoossa, jossa käyn aikuislukiota. Opiskelen myös Porvoon soitinakatemiassa.
Aloitin sellonsoiton 5-vuotiaana Turun konservatoriossa Jukka Perksalon johdolla. Jukka oli loistava opettaja, jonka kanssa aloittaa soitanta. Jacqueline du Présta tuli jo varhain ykkösroolimallini, kun kuuntelin pienenä hänen levyään. Du Pré rikkoi rajoja.
Aloin pikku hiljaa ottaa tunteja Tuomaksen kanssa, joka on vanhempieni, viulisti Janne ja pianisti Liisa Malmivaaran kaveri. En osaa ajoittaa tarkasti, milloin varsinaisesti ryhdyin hänen oppilaakseen. Kun aloitin Nukossa, mikään ei muuttunut arjessa, kun opettaja pysyi samana.
Mikä motivoi ja innosti sinua hakemaan Nuorisokoulutukseen?
Halusin tutustua laajemmin musiikki-ihmisiin. Soittaminen on asia, joka on luonnollinen osa arkeani, vähän kuin hampaiden harjaaminen. Ikinä ei ole käväissyt mielessä lopettaa, vaikka olen temperamenttinen. Vähitellen vain tuli selväksi, että tästä tulee mun ammatti. Koulussa kukaan ei ihan hiffannut, mitä teen.
Yhdessä soittaminen inspiroi aina. Intiimi kamarimusiikillinen bändi taustalla luo yhteyden muusikkojen välille; kaikki hengittävät samaa musiikkia. Se auttaa myös esiintymisjännitykseen, josta en ole aina pystynyt vapautumaan. Kamarimusiikissa voi hakea rohkeutta ympärillä soittavista ihmisistä, imeä toisista energiaa ja rohkeutta. Sillä tavalla olen selättänyt pelkotiloja. Kamarimusiikki on siksi mahtavaa.
Mitä kaikkea kuuluu opintoihisi?
Omat tunnit opettajan kanssa, puolitoista tuntia viikossa. Lisäksi on musiikin teoriaa; ne kurssit olen jo tehnyt. Voi myös ottaa sivuaineen.
Kamarimusiikkia pystyy harrastamaan neljä kertaa vuodessa Kallio-Kuninkalassa. Näitä viikonloppuleirejä vetää Petri Aarnio, yksi lempi-ihmisistäni täällä. Lisäksi on satunnaista duotoimintaa.
Minkälainen on tyypillinen opiskeluviikkosi?
Kerran viikossa tulen tunnille Sibelius-Akatemiaan. Lisäksi teen paljon kamarimusiikkia akatemian ulkopuolella. Vakituiseen ISBU-trioomme kuuluu Wienissä opiskeleva viulisti Albert Sahlström ja Nukolla opiskeleva pianisti Isabella Pätiälä. Olemme soittaneet yli kaksi vuotta tiiviisti yhdessä ja hioneet monia kappaleita kuntoon.
Kesällä esiinnymme muutamilla festareilla. Petri Aarnio on auttanut käytännön asioissa, kaikella mahdollisella tavalla. Meillä on myös keikka Petrin kanssa syksyllä. Hän on suurin tuki, mikä meillä on.
Mitkä ovat olleet mieleenpainuvimpia kokemuksia opintojesi aikana?
Tajuton elämys oli ISBU-trion opiskeluviikko Colburn Schoolissa Los Angelesissa. Siihen oli koesoitto nukolaisille. Vakituinen kokoonpanomme helpotti päätöstä lähteä, koska pystyimme yhdessä suunnittelemaan kaiken alusta lähtien. Teimme tosi paljon töitä reissun eteen. Petri Aarnio oli mukana.
Colburnissa on vahva tekemisen meininki. Siellä vaaditaan ihan hirveästi, ja oppilailta odotetaan enemmän osallistumista. Osallistuminen on myös valvotumpaa, mikä on hyvä, ettei kukaan jää luisumaan. Vaatiminen ei ole ollenkaan huono asia.
Opettajat olivat tajunnan räjäyttäviä. Erityisen intensiivinen oli Fabio Bidini, jolta saimme täydellistä opetusta kamarimusiikissa. Hän riehui meidän edessä ja auttoi sitomaan sointiamme yhteen. Se on mun mielestä hyvä tapa opettaa. Tuli myös paljon teknisiä asioita. Jos kuvittelisin itseni opettajana, haluaisin olla kuin Bidini.
Mikä on ollut opinnoissasi parasta ja toisaalta haastavinta?
Pääasia on soittaminen ja musiikin tekeminen. Tämä on elämän tärkein asia, mikä luo myös paljon painetta ja stressiä. Ei ole pelkästään kivaa.
Haluat olla paras, mikä susta lähtee. Jos alisuoriudut, se on maailman kauhein asia. Täydellistä ei voi saavuttaa. Kun sen muistaa, olet ihan fine. Parhaani haluan tehdä. Samalla olen aika chilli ihminen.
Miten opinnot valmistavat sinua musiikin jatko-opintoja varten?
Treenaan, käyn tunneilla ja keskityn olennaiseen parhaani mukaan. Otan selvää, mihin haluan mennä ja katson, mitä pääsykokeisiin tarvitaan – sitten sormet ristiin.
Mikä on suurin unelmasi tulevaisuudessa?
Ihmiset inspiroivat. Haluan tutustua ihmisiin, joilla on musiikillisia ideoita. Parhaimmillaan joku voi muuttaa oman ajattelutavan musiikista. Haluan löytää opettajan, jota ihailen ja joka inspiroi, niin kuin Tuomas Ylinen tällä hetkellä.
Haluan olla vaan ihan sika hyvä – paras, mihin itsestä riittää potentiaalia. En ole tekniikkaorientoitunein, haluan kuitenkin osata instrumentin läpikotaisin. Kun tiedät täsmälleen, miten instrumentti toimii, miten saat tietyt sävyt ja soundit, se kuulostaa ihanalta.
Mitä vinkkejä antaisit tuleville Nukoon hakeville?
Mihin tahansa haet, täytyy tiedostaa, että kukaan ei tee sun hommia. Voit käydä mestarien opeissa ja saada kicksejä, mutta oma vastuu täytyy aina tiedostaa. Muusikon tielle ei ole helppoa tapaa, ja huippumuusikon täytyy tehdä uhrauksia. Mutta jos tämä on se, mille sydän lyö, kaikki on sen arvoista.
Musiikki on itse asia. Se paras. Kun sitä pääsee esittämään, siitä tulee supervärikäs abstrakti taulu, kaikkine väreineen ja tunteineen. Se on jotain suurta ja valtavaa. On kiva, kun sitä ei voi selittää.