Salainen puutarha yhdistää musiikkia, tanssia ja valosuunnittelua
Aleksei Zaitsev esiintyy Musiikkitalon Camerata-salissa 21.8. Juuri Kööpenhaminan opinnoistaan palaava Aleksei kertoo haastattelussa taiteilijuudestaan sekä tulevan konserttinsa kappaleista ja teemoista.
Kuka olet ja miten kuvailisit itseäsi taiteilijana?
Olen Aleksei Zaitsev ja olen kotoisin Outokummusta, Pohjois-Karjalasta. Minulla on aina ollut kova tarve ilmaista itseäni ja tunteitani nimenomaan musiikin kautta. Ihan pienestä asti olen kuulemma istunut mummon pystypianon ääressä ja jossain vaiheessa pyytänyt vanhempiani viemään minut pianotunneille. Sitä kautta tulin nuorisokoulutukseen Sibelius-Akatemialle ja myöhemmin suoritin siellä kandi- ja maisteritutkinnot.
Minua kiinnostaa tutkia ja rikkoa klassisen musiikin rajoja – millainen on perinteinen klasapianisti, mitä hän tekee ja millaisia ohjelmistoja hän soittaa? Minulle on myös tärkeää yhdistää konserteissa eri taiteenaloja. Esimerkiksi tanssijoiden kanssa olen esiintynyt muutamilla taidefestareilla niin Suomessa kuin Kööpenhaminan opintojeni aikana. Sonaattien ja etydien treenaamisen lisäksi haluan tehdä yhteistyötä myös muiden kanssa.
Haluan myös esittää musiikkia, joka on ehkä unohdettua tai vähän esitettyä ja koittaa tuoda sitä uuteen valoon. Uskon, että uusia yleisöjä löytyy, kun taiteenlajeja fuusioi rohkeasti. Tiettyjä tekemisen tapoja on mielestäni hyvä ravistella, eivätkä mitkään muotit ole niin kovin vakavia.
Millaiset asiat sinua inspiroi?
Tosi monet asiat – vaikka luonnon äänien kuuleminen, uusien ihmisten tapaaminen tai matkustaminen. Kaikki elämään liittyvä kokemus kehittää omaa taiteilijuutta ja persoonaa, jotka liittyvät aivan erottamattomasti toisiinsa.
Inspiroidun toki myös esimerkiksi opettajista, soittotunneista, konserteista ja museoista. Kööpenhaminassa asuessani olen käynyt katsomassa paljon muotoilua ja designia. Muodot ovat tärkeitä minulle myös musiikissa, joten eri taiteenlajit todella tukevat ja uudistavat suhtautumistani musiikkiin. Yleisesti musiikin takana on tosi moninainen arkkitehtuuri, ja ihmiset kokevat sen eri tavoin – esimerkiksi juuri muotoina tai väreinä. Kaikki taide palvelee toisiaan, ja inspiraatioita ja ideoita voi imeä mistä vaan.
Mikä on ollut sinulle henkilökohtaisesti unohtumattomin projekti, konsertti tai esiintyminen?
Esimerkiksi Maj Lind -pianokilpailu oli itselleni tärkeä merkkipaalu urani kannalta. Sain esiintyä itselleni uudelle ja erilaiselle yleisölle. Unohtumaton kokemus oli myös Kööpenhaminassa viime kesänä voittamani solistikilpailu, johon osallistui kilpailijoita eri soittimista. Voitettuani pääsin esiintymään koulun orkesterin solistina täydelle Radiotalon isolle salille. Yleisesti ajattelen kuitenkin, että kaikki konsertit ovat yhtä tärkeitä.
Unohtumattomia ovat myös ihmiset, kenen kanssa tekee yhteistyötä ja keneltä oppii. Olen esimerkiksi päässyt soittamaan festivaalikonsertteja lapsuuden idolini Olli Mustosen kanssa. Olli on ollut alkusysäys omalle pianistin polulleni. Myös Kööpenhaminan opettajani Marianna Shirinyan on ollut minulle tärkeä mentori, ja hänen kanssaan olemme puhuneet paljon muusikon elämästä ja siihen tarvittavista taidoista. Mariannan kanssa olemme myös soittaneet eri festareilla Suomessa, Norjassa ja Tanskassa. Sibelius-Akatemian opettajani Hui-Ying Liu-Tawaststjerna ja Teppo Koivisto ovat niin ikään olleet tärkeitä ohjaajia ja opettajia. Kaikista kohtaamisista voi tietenkin oppia jotain.
Sain myös eilen valmiiksi ensimmäisen soololevyni, mikä oli aivan täydellinen lopetus ajalleni Tanskassa. Joitain levyn kappaleista kuullaan Salainen puutarha -konsertissa. Jokainen kappale on minulle tärkeä, ja niihin on vuosien varrella muodostunut henkilökohtainen suhde. Olen hyvin tyytyväinen lopputulokseen!
Miten päädyit valitsemaan juuri nämä tietyt teokset konserttiin ja mikä niitä yhdistää?
Halusin, että kokonaisuuden takana on jokin ajatus ja sen konsepti olisi selkeä. Konsertissa kuullaan teoksia, jotka liittyvät johonkin maailmanhistorialliseen tapahtumaan tai muuten säveltäjän henkilökohtaiseen elämään. Suurin osa kappaleista ei ole kovin riemukkaita elämänpurskahduksia, vaan ennemmin konsertissa kuullaan aika sisäänpäin kääntynyttä musiikkia.
Konsertti alkaa Outi Tarkiaisen Tenderness-kappaleella, joka on saanut inspiraationsa lapsen syntymästä ja siihen liittyvästä hellyyden tunteesta. Janáčekin pianosonaatti on puolestaan kirjoitettu muistoksi säveltäjän mielenilmauksessa kuolleelle ystävälle. Siinä käsitellään todella intiimejä, herkkiä ja henkilökohtaisia ajatuksia. Ensimmäisessä osassa ”Aavistus” voi aistia, että jotain pahaa tapahtuu. Toisessa osassa ”Kuolema” voi tuntea kauhun ja kuoleman läsnäolon.
Leevi Madetoja sävelsi Kuoleman puutarha -teoksensa sisällissodassa kuolleelle veljelleen. Se on kaunis kappale, jonka kaikissa kolmessa miniatyyrityyppisessä osassa on jotain tosi henkilökohtaista ja koskettavaa. Yleisemmin minua kiehtoo virtuoottista ja ulospäinsuuntautunutta musiikkia ennemmin lyyrinen ja introvertti ilmaisu.
Toisaalta konsertissa kuullaan myös Lizstiä, joka on sitten virtuositeetin kuningas. Lizstin kappaleessa käsitellään Unkarissa 1840-luvulla tapahtunutta, väkivaltaista vallanvaihtoa. Siinä kuullaan esimerkiksi kirkonkellon soittoa, ja pääteemana on hautajaismarssi. Siinä voi aistia myös hevosen ratsastamista ja sotilaiden liikkumista sotaa kohti.
Synkän ja vähän depressiivisen kuolemaestetiikan jälkeen halusin siirtyä valoisampaan Schubertiin, joka tuo kuulijan takaisin taivaaseen! Kappaleessa uiskennellaan As-duurin pilvimaisemassa, vaikka toki siinäkin on pimeät puolensa. Ajattelin myös, että Belá Bartókin Three Burlesques lopettaa konsertin nostattavaan fiilikseen. Se on mahtava kappale, jota varten Bartok kierteli Unkarissa, keräili kansanlauluja ja sävelsi ne pianomusiikiksi. Osat ovat aika humoristisia: esimerkiksi toisen osan ”A little tipsy” kuvailee humalaisen hoipertelua kotiinsa.
Salainen puutarha yhdistää musiikkia ja tanssia. Miten tanssi tukee konsertissasi musiikkia?
Halusin tuoda tanssin mukaan konserttiin, koska se on itselleni tärkeä taiteenlaji. Sain mukaani mahtavat tanssitaiteilijat Paavali Kärkkäisen ja Elli Virtasen, jotka tekevät koreografian Kuoleman puutarhaan. Musiikki ja tanssi ovat toki erillään omia maailmojaan, mutta niitä yhdistäessä voi syntyä jotain aivan uutta. Itse olen aiemmin yhdistänyt nykymusiikkia ja -tanssia. Konserttikokemus saa mielestäni uuden ulottuvuuden, kun kuullun musiikin tueksi esitetään liikettä ja muotoja. Uskon, että yleisölle on aina mielenkiintoista nähdä jotain erilaista tai kokeellista. En ole vielä esittänyt kappaletta tanssijoiden kanssa, mutta minulla on siitä hyvät fiilikset!
Mihin kuulijan kannattaa kiinnittää erityishuomiota Salaisessa puutarhassa?
Konsertti on immersiivinen kokonaisuus, joka yhdistää musiikkia, tanssia ja valosuunnittelua. En oikein osaa nostaa mitään yksittäistä huomiota. Ajattelen, että konsertissa ei ehkä oikeastaan ole yksittäisiä teoksia – vähän niin kuin tulisi katsomaan teatteria, performanssia tai leffaa. Olisi ihanaa, että ihmiset tulisivat avoimin mielin aistimaan tunnelmaa ja ottaisivat mukaansa mitä haluavat tai pystyvät. Tosi kivaa päästä esiintymään myös vanhaan kouluun, se on itselleni iso juttu!