Residenssitutkija Francesca Bertolotti-Baileyta kiinnostaa nykyajan taideinstituutioiden poliittinen mielikuvitus
Taideinstituutiot olivat rohkeampia ja kokeellisempia 1960- ja 1970-luvuilla kuin nykyisin, sanoo Kuvataideakatemian residenssitutkija Francesca Bertolotti-Bailey.
Jos yritysmaailma ensin kopioi taidemaailmaa ja taideinstituutiot sen jälkeen yritysmaailmaa, kumpi voittaa?
Muun muassa tähän kysymykseen Iso-Britanniassa asuva italialaistaustainen kuraattori ja taidemaailman toimija Francesca Bertolotti-Bailey aikoo etsiä vastausta tulevassa väitöstyössään.
Tutkimuksen aiheena on nykytaiteen instituutioiden johtamisen ja hallinnon kriittinen historia Euroopassa viimeisten 30–40 vuoden aikana.
Bertolotti-Bailey on Kuvataideakatemian tämän syksyn Resident Fellow eli residenssitutkija, ja kolmen kuukauden residenssijakson aikana hänen on tarkoitus saada laaja aihe tiivistettyä väitöskirjan tutkimuskysymykseksi.
”Kapitalismi alkoi 1980-luvun alussa hyödyntää ja jäljitellä tiettyjä kulttuurimaailman ja taidealan käytäntöjä, kuten (digitaalista) nomadismia, epätyypillisiä työsuhteita, yksilöllisyyttä ja luovuutta, ja käyttää niitä hyvällä menestyksellä lisäarvon tuottamiseen”, Bertolotti-Bailey sanoo.
Samoihin aikoihin taideinstituutiot puolestaan alkoivat rakenteellisesti ja hallinnollisesti jäljitellä yritysmaailmaa.
”Minua kiinnostaa selvittää, miten, milloin, missä ja miksi näin tapahtui, ja oliko taidemaailman näkökulmasta yhtä hyvä idea kopioida yritysmaailman käytäntöjä kuin mitä se oli toisinpäin”, Bertolotti-Bailey sanoo.
Bertolotti-Baileylla on kokemusta nykytaiteesta ja sen instituutioista parinkymmenen vuoden ajalta. Alun perin taide- ja kulttuuripolitiikkaa opiskelut Bertolotti-Bailey on johtanut muun muassa Cambridgen yliopiston Kettles Yard -modernin ja nykytaiteen museon ohjelmia, vastannut Liverpoolin biennaalin kansainvälisistä produktioista ja on yksi Serving Library -taidejulkaisun vetäjistä.
Bertolotti-Baileyn mukaan länsimaiset taideinstituutiot olivat 1960- ja 1970-luvuilla kokeellisempia ja rohkeampia kuin mitä ne nykyään ovat.
”Maailmakin oli tietysti erilainen silloin. Käänne tapahtui 1980-luvun alussa, jolloin monissa maissa valtaan nousivat konservatiiviset puolueet.”
Vielä 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa taideinstituutioiden ympärillä käytiin paljon keskustelua niiden roolista ja toimintatavoista.
Sitten keskustelut hiljenivät. Taustalla vaikutti Bertolotti-Baileyn mukaan uusliberalistinen politiikka, jonka myötä yritysmaailmasta tuttu tehokkuus- ja voitontavoittelueetos alkoivat hallita myös taide- ja kulttuuri-instituutioita.
”Taideinstituutiot puhuvat edelleen politiikasta, eettisyydestä ja radikaaleista toimintatavoista, mutta sisäisesti ne toimivat hyvin samalla tavoin kuin hyperkapitalistinen yritysmaailma, jota ne julkisissa ohjelmissaan kritisoivat.”
Bertolotti-Baileyn mukaan kuilu puheiden ja tekojen välillä on nykyajan taideinstituutioissa suuri, ja sen ovat tehneet viime aikoina näkyväksi muun muassa #metoo, Black lives matter ja ympäristökriisi.
Kyse ei ole pelkästään yksittäisistä teoista, kuten lentämisestä – ”Taidemaailma on todella addiktoitunut lentokoneisiin” – tai henkilöstöpolitiikasta, kuten siitä että taideinstituutioiden johtopaikat ovat pitkälti valkoisten miesten ja naisten hallussa.
Bertolotti-Baileyn mukaan kyse on laajemmin päätöksentekoprosesseista, hallinnollisista rakenteista, empatiasta, ”instituutioiden poliittisesta mielikuvituksesta. Kaikista niistä asioista, joista unelmoimme, kun ajattelemme politiikkaa, hallituksia, osallistavaa demokratiaa. Ja siitä että me emme oikeastaan edes yritä toteuttaa niitä omassa pienessä instituutioiden maailmassamme, missä se ehkä olisi mahdollista.”
Mitä tapahtuisi, jos kuilu puheiden ja toimintatapojen välillä olisi pienempi, Bertolotti-Bailey kysyy. Olisiko taideinstituutioilla enemmän valtaa ja vaikutusta yhteiskunnassa, ja mitä se puolestaan tarkoittaisi?
”En usko, että yksilöt voivat siirtää vuoria, mutta instituutiot, hallitukset ja lait voivat. Kulttuuri ja taide voivat muuttaa yhteiskuntaa, ja taideinstituutioiden vastuulla on toimia etujoukkona tässä.”
Resident Fellow -ohjelma on osa Taideyliopiston Kuvataideakatemian ja Saastamoisen säätiön yhteishanketta, joka rakentaa dialogia taiteen opetuksen ja kansainvälisen taidekentän välille. Ohjelmaan kutsutaan kansainvälisiä taiteilijoita ja tutkijoita, joiden toiminta rikastaa Kuvataideakatemian opetusta ja laajentaa opiskelijoiden tietoisuutta taidekäytäntöjen ja -kulttuurien moninaisuudesta.
Silja Ylitalo
Lue myös
Taideyliopiston residenssitutkija Luis Guerra tutkii ”taidetta ei minkään vuoksi”
Lisätietoa Saastamoisen säätiön tukemasta kansainvälistymishankkeesta