Pride-viikon haastattelussa Markus Utrio: Keskustelussa tärkeintä on ajatus, ei se osaako oikeat säännöt
Helsinki Pridea juhlitaan 28.6.-4.7.2021. Tässä haastattelusarjassa neljä taideyliopistolaista pohtii seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tilannetta omakohtaisten kokemusten, taiteen ja laajemmin yhteiskunnallisen keskustelun kautta. Sarjan aloittaa Sibelius-Akatemian klassisen musiikin osastosta vastaava varadekaani Markus Utrio.
Taideyliopistosta kiinnostunut hakija ottaa yhteyttä ja kysyy, miten yliopistossamme suhtaudutaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin. Mitä vastaat?
Vastaisin, että meillä on yhdenvertainen yhteisö. Jokainen tulee hyväksytyksi ja arvostetuksi omana itsenään.
Taideyliopistossa tämä on erityisen tärkeä asia siksi, että tehtävämme on tukea jokaisen opiskelijan omaa taiteilijaidentiteettiä, joka on hyvin kokonaisvaltainen asia. Siitä ei voi viipaloida pois erilaisia asioita. Seksuaali- ja sukupuoli-identiteetti on sen yksi elementti.
Olennainen kysymys on se, miten teemme näkyväksi, että suhtaudumme Taideyliopistossa ihmisiin kokonaisvaltaisesti ja hyväksyvästi.
Varsinkin ulkomailta tulevat hakijat tarvitsevat tämän tiedon. Voi olla, että hakija ei omassa maassaan pysty toteuttamaan taiteilijaidentiteettiään lainsäädännöstä tai asenneilmastosta johtuen. Siksi ihmisoikeuskysymykset on tärkeä sanoittaa ja avata Taideyliopistossa.
Kuinka helppoa seksuaalivähemmistöihin kuuluvan on toimia omalla taiteenalallasi tänä päivänä? Onko syrjimättömyys jo itsestään selvää?
Syrjimättömyys ei ole itsestään selvää yhteiskunnassamme. Näin on toimialasta riippumatta.
Syrjintä on vähentynyt yhteiskunnassamme, niin myös omalla taiteenalallani musiikissa. Se ei ole oma saarekkeensa.
Mikä erityinen merkitys tai tehtävä omalla taiteenalallasi voi olla erilaisissa vähemmistökysymyksissä?
Taide voi toimia äänitorvena, joka tuo näkyväksi ja tietoisuuteen erilaisia asioita. Taiteen avulla voidaan altistaa vaikeita ja kipeitä asioita yhteiskunnalliselle keskustelulle, ja näin herättää yksilöissä halu kehittää omaa ajattelua. Taiteilijoilla on siinä ihan oma rooli yhteiskunnassa.
Ajassa kiinni olevalla taiteella, vaikkapa populaarimusiikilla, on ajankohtaista sanoitusta ja sitä kautta erilainen rooli keskustelun herättäjänä kuin historiallisella ohjelmistolla.
Toisaalta voimme tarkastella, mitä vähemmistöteemoja eri aikakausina on nostettu taiteen keinoin esiin, esimerkiksi rotukysymyksiä, vammaisuutta tai sosiaalista eriarvoisuutta. Taitelijoilla on mahdollisuus nostaa tietoisuutta kaikissa näissä kysymyksissä, muttei velvollisuutta.
Miksi tarvitaan pride-tapahtumia tänä päivänä?
Itse en osaa samaistua sanaan pride, ylpeys. Se on eri sukupolven käsite. Minulle pridessa ei ole kysymys ylpeydestä eikä karnevaalista vaan siitä, että ihmisten yhdenvertaisuus tuodaan yhteiskunnalliseen keskusteluun. Siitä, että ihmisen ei tarvitsisi kokea vainoa tai olevansa vähempiarvoinen vähemmistöön kuulumisen takia.
Niin kauan kuin on olemassa maita, joissa ihminen voi saada kuolemantuomion seksuaalisen suuntautumisen vuoksi tai häneltä kielletään asioita, kuten avioliittoinstituutio, ilmiön esille nostaminen on tärkeää.
Heteropride-vastaliikkeet ovat loukkaavia. Maailmassa ei ole maita, joissa heteroseksuaalisuudesta seuraisi kuolemanrangaistus.
Mikä sinua turhauttaa nykyhetken julkisessa keskustelussa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä?
Ensinnäkin keskusteluun osallistuminen on tehty vaikeaksi, koska siihen liittyy voimakas normatiivisuus: osaako keskustelun oikeat säännöt? Itsekin pelkään sanovani vääriä asioita, vaikka olen osallinen ja keskustelun kohde. Voin kuvitella, että ulkopuolisille keskusteluun lähteminen on vielä vaikeampaa.
Tärkeämpää on se, että intentio on oikea kuin se, osaako käyttää oikeita sanoja. Merkityksellistä on ajatus siitä, että ihmisarvo kuuluu jokaiselle yksilölle, oli hän enemmistöä tai vähemmistöä.
On niin helppo tarttua virheisiin, nolata tai sulkea ulkopuolelle. Kun joku kertoo, että tämä on loukkaava tapa puhua, voi pysähtyä kuuntelemaan, mikä voisi olla parempi sanoitus.
Toiseksi nostaisin esiin kysymyksen siitä, mikä asia näkyy kenellekin. Meillä on Sibelius-Akatemiassa paljon yhteistyötä esimerkiksi Venäjällä ja Singaporessa olevien koulujen kanssa. Sikäläisen lainsäädännön mukaan muun kuin heterosukupuoli-identiteetin ilmaiseminen on laitonta.
On kuitenkin mahdotonta tietää, mikä on paikallisen lainsäädännön näkökulmasta ilmaisemista. Kenen silmillä arvioidaan, missä se raja menee? Miten määritellään se, että minusta näkyy kuuluminen seksuaalivähemmistöön?
Kolmas ilmiö, joka tekee vaikeaksi näistä asioista keskustelemisen, on se, että kun puhutaan heteroista, ”puhutaan ihmisistä ja perhe-elämästä”, mutta kun puhutaan seksuaalivähemmistöistä, ”puhutaan seksistä”.
Mikä on siis seksuaalivähemmistön keino puhua elämästään, että se on yhtä normaalia puhetta perheestä, ei manifestointia? Tästä syystä puhun tästä ja elämästäni julkisesti.
Mitä sanoisit nuorelle itsellesi ohjeeksi tämän päivän elämänkokemuksellasi?
Meidän täytyy pystyä viestimään nuorille, että heillä on oikeus olla sellaisia kuin ovat. Viestit lähipiiristä, harrastuksista tai muualta yhteiskunnasta ovat usein verhottuja, joskus myös suoraa vihamielisyyttä. Hyvin paljon on kysymys odotuksien lukemisesta. Miten kelpaan läheisille ja muille?
On kysymys siitä, miten pystyy olemaan itsensä kanssa. Uskaltaa kuunnella itseään ja löytää itsensä. Jos painaa, kieltää tai peittää itsestään jotain, ei koskaan elä kokonaisena. Kun ei ole ihmisenä koko potentiaalissaan, ei ole varmasti sitä myöskään taiteilijana.
Jos voisin palata 80-luvulle, kehottaisin kuuntelemaan itseäni enkä toteuttamaan muiden odotuksia – ammatinvalinnan, taiteilijaksi ryhtymisen ja seksuaali-identiteetin tasoilla. Elämme täällä itsenämme, emme muita varten. En kannusta olemaan itsekäs vaan kunnioittamaan itseään.
Olen elänyt pitkään toisen ihmisen elämää. Olen ollut naimisissa naisen kanssa ja lähtenyt opiskelemaan diplomi-insinööriksi. Ei voi sanoa, että se oli väärin elettyä elämää, turhaa tai väärää valintaa, se on ollut minun polkuani.
Nyt katsellen se polku on aiheuttanut paljon vaikeuksia ja tuskaa. Kyky kuunnella itseä aiemmin sekä ammatinvalinnan että seksuaalisen suuntautumisen suhteen olisi ollut itselleni ja muille helpompi. Muiden odotusten suorittaminen omalla elämällään ei säteile onnea ja hyvää oloa sinne, missä se tapahtuu.