Pauliina Syrjälä: Kansanmusiikki elää ja porskuttaa tulevaisuudessakin!
Haastattelussa kansanmusiikin koulutusohjelman lehtori Pauliina Syrjälä
Sibelius-Akatemian kansanmusiikin koulutusohjelma täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Kysyimme koulutusohjelman lehtorilta ja entiseltä ainejohtajalta Pauliina Syrjälältä kansanmusiikkitoiminnan vaiheista ja tulevaisuudesta.
Kuka olet ja mitä teet Sibelius-Akatemiassa?
Olen Pauliina Syrjälä ja toimin lehtorina kansanmusiikin koulutusohjelmassa. Aiempia titteleitä löytyy myös monia: opiskelija, tuntiopettaja, tohtoriopiskelija ja kamun ainejohtaja. Tulin nuorisokoulutukseen lukiolaisena vuonna 1992, joten olen päässyt jo yli kolmenkymmenen vuoden ajan seuraamaan kansanmusiikin koulutuksen kehittymistä erilaisista rooleista käsin, ja se on ollut todella antoisa taival.
Mikä kansanmusiikissa sinua kiehtoo ja mistä kipinäsi siihen sai alkunsa?
Kansanmusiikki on minulle niin merkityksellistä, että siinä kiehtoo oikeastaan kaikki! Ensin vei mennessään soitin, ja pikkuhiljaa minulle selvisi, että kanteleita onkin olemassa lukuisia erilaisia ja samoin soittotekniikoita. Siitä kaikesta löytyy uskomaton sointien kirjo. Hiljalleen avautuivat kansanmusiikin perinteen erilaiset kerrostumat, poljento, melodiat ja erilaiset tavat käyttää soittimia sekä ihmisääntä. Tämän päivän kansanmuusikkona minua innostaa luovuus ja vapaus tehdä omannäköistäni musiikkia ja taidetta, jonka juuret kuitenkin ovat syvällä menneisyydessä.
Kansanmusiikki tuli elämääni pikkulapsena lyhytaikaiseksi jääneen kansantanssiharrastuksen kautta. Tajusin jälkeenpäin, että minähän rakastuin siihen musiikkiin jo silloin, alle kouluikäisenä! Pääsoittimeni kantele osui kohdalle sattumalta, mutta myöhemmin kuulin, että Laatokan Karjalassa elänyt 1880-luvulla syntynyt isänisäni oli soittanut kanteletta ennen kuin hän joutui lähtemään evakkoon. Kahdeksanvuotiaana päädyin kotipaikkakunnallani Kiuruvedellä 5-kielisen kanteleen kesäkurssille ja ensimmäinen opettajani Anna-Liisa Tenhunen kuulemma muistaa vieläkin, miten onnelliselta olin näyttänyt tuon viikon ajan.
Miten Sibelius-Akatemian kansanmusiikkitoiminta on vuosien saatossa kehittynyt?
Toiminnalla on ollut hyvin kauaskantoisia seurauksia. Vuosien saatossa on syntynyt uusi koulutettujen kansanmuusikoiden ammattikunta, jota ilman kansanmusiikki ei olisi edes olemassa sellaisena musiikinlajina kuin mitä se on nyt. Nämä muusikot ovat esimerkiksi elvyttäneet soittimia, joita ei muutoin olisi enää käytössä missään.
Koulutuksen alusta saakka kehitetyssä kansanmusiikkipedagogiikassa luovuus nähdään yhtenä peruselementtinä kansanmuusikkoudessa. Tämä on mahdollistanut sen, että kansanmusiikin ”kirjavan sateenvarjon” alle mahtuu tänä päivänä hyvin monenlaista musiikkia perinteisempiä elementtejä sisältävästä hyvin kokeelliseen, ja tätä kehitystä on ollut todella kiinnostavaa seurata. Muusikon ei tarvitse valita ainoastaan yhtä musiikillista tyyliä tai lähestymistapaa, vaan hän voi toteuttaa itseään monipuolisesti ja toimia erilaisissa taiteellisissa ympäristöissä.
Taiteellinen tohtorikoulutus on puolestaan mahdollistanut viimeisen vuosikymmenen aikana uudenlaisen tutkimuskentän eli kansanmusiikin taiteellisen tutkimuksen syntymisen. Tutkimuksen avulla saadaan esiin sitä osaamista, jota kansanmusiikin ammattilaisilla on, ja taiteellisessa tutkimuksessa tehdään näkyväksi myös taiteilijan kokemusperäinen tieto.
Kerro suosikkimuistojasi Sibelius-Akatemian kansanmusiikkitoiminnan parista.
Parhaat muistot liittyvät kansanmusiikille ominaisiin ilmiöihin eli kuulonvaraisuuteen, luovuuteen ja yhteisöllisyyteen. Opiskeluaikanani oli mahdollista työskennellä kahden suorastaan legendaarisen opettajan kanssa, jotka olivat suunnilleen samanikäisiä, mutta molemmilla oli oma lähestymistapansa musiikkiin. Kanteleen mestaripelimanni Toivo Alaspään kanssa soitettiin korvakuulolta perhonjokilaaksolaista perinnemateriaalia ja vanhoja iskelmiä. Harjoitustempo oli tuntematon käsite, kappaleet opeteltiin korvakuulolta ja yritimme vain pysyä mukana! Professori Martti Pokelan soittotunnit puolestaan olivat pullollaan luovaa hulluutta ja improvisaatiota, ja tunnit hänen kanssaan jättivät vahvan jäljen etenkin työskentelytapoihini säveltäjänä.
Tärkeä muisto opiskeluajalta on myös myös Kallio-Kuninkalassa toteutettu esittämisen muodot -intensiivikurssi, joka on nykyisin nimeltään ”Improvisaatio, esiintyjyys ja ilmaisu”. Kurssin aikana pääsi haastamaan itseään epämukavuusalueille, sillä improvisaatiota harjoitettiin niin liikkuen, tanssien, äännellen kuin soittaenkin. Rauhallinen ympäristö tarjosi mahtavat puitteet aihepiiriin uppoutumiselle ja kurssi oli antoisa matka itseen ja omiin epävarmuuksiin, jotka hiljalleen kääntyivät vahvuuksiksi. Koen, että kurssi vaikutti pysyvästi musiikkisuhteeseeni monella tasolla, ja löysin itselleni uudenlaisia läsnäolon taitoja. Kurssilta on jäänyt mieleen yllättävänkin monia opiskelukavereiden sooloesityksiä, jotka tekivät vaikutuksen.
Kun mietin aikaani kansanmusiikin opettajana, yhteisölliset hetket, joissa soitetaan, lauletaan ja tanssitaan yhdessä eri tilanteissa, tuntuvat erityisen koskettavilta ja merkityksellisiltä kerta toisensa jälkeen. Usein ne tapahtuvat spontaanisti ja niissä näkyy kansanmusiikkiyhteisön kyky tarttua hetkeen ja nauttia yhteisestä tekemisestä. Nämä hetket muistuttavat siitä, mikä on kansanmusiikin ydin, ja myös siitä, että olemme tässä ajassa ja yhteiskunnassa osa pitkällistä perinteen jatkumoa.
Kansanmusiikin koulutusohjelma on tänä vuonna 40-vuotias. Millaisia näköaloja ja haasteita seuraavat vuosikymmenet tarjoavat?
Välillä kuulee pohdittavan, missä muodossa kansanmusiikki tulee olemaan olemassa vuosikymmenien kuluttua, mutta uskon, että koulutus on yksi tärkeä työkalu kansanmusiikin ominaispiirteiden säilyttämisessä, ja tämä musiikinlaji säilyy ja porskuttaa! Elävään kulttuuriperintöön sisältyy muutoksen elementti, ja kautta vuosisatojen kansanmusiikkiin on imetty ympäriltä uusia vaikutteita.
Kansanmusiikissa on sellaisia perusominaisuuksia, joiden avulla on mahdollista vastata moniin tämän ajan haasteisiin. Musiikin kautta voi löytää omia juuriaan ja kohdata toisia ihmisiä. Kansanmusiikki on monella tapaa inklusiivista, sillä eri taustaiset, eri ikäiset ja taitotasoltaan erilaiset ihmiset voivat olla vuorovaikutuksessa keskenään ja toimia yhdessä vaikkapa jamitilanteissa soittaen, laulaen ja tanssien. Kansanmusiikissa on myös olemassa sellaista estetiikkaa, joka kutsuu ihmistä rauhoittumaan musiikin äärelle ja olemaan läsnä hetkessä, ja nämä taidot tulevat olemaan merkittävämmässä roolissa maailman muuttuessa koko ajan nopeatempoisemmaksi.