Otso Huopaniemen prologi esittää kokemuksen professorina toimimisesta pandemian aikana
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun dramaturgian ja näytelmän kirjoittamisen professori Otso Huopaniemen prologi järjestetään verkossa torstaina 11.2.2021 klo 18. Lue alta Huopaniemen haastattelu prologin kysymyksistä, prosessista ja toteutuksesta.
Mitä aiheita prologisi käsittelee?
Aloitin professorina elokuussa 2019, ja puolisen vuotta myöhemmin yliopisto suljettiin covid-19-pandemian takia. Keväällä 2020 järjestimme valintakokeet kokonaan etänä, enkä tavannut aloittelevia opiskelijoita ennen kuin vasta syksyllä. Lisäksi alkuaikojani professorina ovat leimanneet julkisuuteenkin ryöpsähtäneet keskustelut Teatterikorkeakoulussa harjoitettavasta pedagogiikasta ja opiskelijoiden esille ottamista kysymyksistä liittyen muun muassa yhdenvertaisuuteen, representaatioon ja taiteen tehtäviin.
Prologini ei suoranaisesti käsittele mitään yksittäistä kysymystä, vaan pyrkii kiteyttämään jotakin henkilökohtaisesta kokemuksestani professorina toimimisesta pandemian ja voimakkaan sosiaalisen murroksen aikakautena.
Millaisiin kysymyksiin prologisi vastaa?
Prologi edeltää jotakin, on alkuosa tai esinäytös. Ajatus johdannosta tuntuu kuitenkin harhaanjohtavalta aikana, jota leimaavat katkoksellisuus ja nopeat siirtymät pikemminkin kuin ennustettava jatkuvuus. Siksi en ole lähtenyt ennustamaan tulevaisuutta, en edes johtamani koulutusohjelman tulevaisuutta. Pandemia on opettanut nöyryyttä ja kärsivällisyyttä mitä tulee suunnitteluun.
Rajoitusten kiristyminen tai tekninen häiriö voi kaataa suunnitelmat ja tehdä pitkän työn tyhjäksi. Silti taiteellisen toiminnan ja opetuksen suunnittelua on jatkettava, kuviteltava parhaan mahdollisen ja pahimman mahdollisen skenaarion mukaisia vaihtoehtoisia toteutuksia. Meistä on tullut tämän myötä entistä laaja-alaisempia, ehkä entistä dramaturgisempia, sillä joudumme kuljettamaan mukanamme kokonaista erilaisten ennusteiden viuhkaa.
Mikä on ohjannut prologisi syntymistä?
Joulun alla vietin viikon Noormarkussa, Teatterikorkeakoulun tarjoamassa residenssissä. Ahlströmin ruukin mailla kuvasin, kirjoitin ja äänitin puhetta. Hiekkatiet ja pellot olivat mutaisia, lämpötila vaihteli nollan molemmin puolin. Meitä oli kolme Teatterikorkeakoulun opettajaa samassa talossa, mutta enimmäkseen pysyttelimme omissa oloissamme.
Videokuvaa olin käsitellyt aikaisemminkin, mutta harvoin olin yrittänyt kuvata itseäni puhumassa. Sitten oivalsin, että oli parempi etten puhunut. Tai että puhe olisi oma raitansa, tekstin ja kuvan ohella. Puheenaiheet olivat tiedossa, kyse oli lähinnä siitä miten yhdistää eri elementit. Kuten aina, etenin yrityksen ja erehdyksen kautta.
Mikä on prologin merkitys sinulle professorina?
Työn tekeminen on tuottanut paljon mielihyvää. Vaikken koekaan pureutuneeni siinä mihinkään yksittäiseen kysymykseen, on sen tekeminen toiminut jonkinlaisena koheesiota luovana prosessina pandemian muokkaaman elämän ja työnteon keskellä. Olen yrittänyt käyttää prologin teossa samoja lähestymistapoja kuin taiteellisissa ja tutkimuksellisissa töissäni. Lopputulos on kuitenkin hyvin erilainen kuin mitä olen aiemmin tehnyt. Jokin tuntuu muuttuneen professorina toimimisen vaikutuksesta.
Millä tavoin työsi Teatterikorkeakoulun dramaturgian ja näytelmän kirjoittamisen professorina on vaikuttanut prologiisi?
Aiemmin olisin kavahtanut ajatusta kuvata omia kasvojani tai käyttää omaa ääntäni. Tekemissäni videokokeiluissa olen pitkään käyttänyt lähinnä tietokoneääniä ja tallentanut lähinnä näytöllä tapahtuvia asioita, esitystaltiointeja lukuun ottamatta.
Professorina toimiminen on kuitenkin synnyttänyt tarpeen tulla ulos omine kasvoineni ja äänineni, vaikka tuo ääni olisikin muokattu. Ehkä tämä liittyy siihen, miten keskeisessä roolissa kontakti professorin työssä on, kontakti opiskelijoihin, toisiin opettajiin, koulutusohjelmiin ja laajemmin yliopistoon ja sen eri tasoihin.
Taiteellisia töitä ja tutkimusta tehdessäni totuin tekemään valtaosan työstäni yksin. Professorin työn sosiaalisuus tuntui sen jälkeen suurelta muutokselta, ainakin kunnes koronakriisi muutti sen etäsosiaalisuudeksi. Lisäksi lukemattomat keskusteluni opiskelijoiden, opettaja- ja tutkijakollegoiden, vierailevien taiteilijoiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa ovat muokanneet sitä, miten näen oman työni sekä professorina että taiteilija-tutkijana. Prosessi on vielä kesken, ja tämä prologi on vasta ensimmäinen yritykseni hahmottaa muutoksen seurauksia.