Näyttelijäntaiteen maisteriopiskelija: Täällä tuetaan jokaisen omaa taiteilijuutta
Moona Ranta päätti hakea maisteriopintoihin opiskeltuaan ensin Taideyliopiston avoimessa yliopistossa. Lue haastattelusta, miten hänen käsityksensä Teatterikorkeakoulusta on muuttunut opintojen aikana.
Kuka olet ja mistä tiesit, että haluat opiskella Taideyliopistossa?
Olen Moona Ranta, näyttelijäntaiteen maisteriohjelman toisen vuoden opiskelija. Haaveilin Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa opiskelusta jo lukioikäisenä. Suoraan lukion jälkeen oli kuitenkin vuosia, kun en hakenut. Tähän liittyi omia rajoittuneita ajatuksia siitä, millainen näyttelijän pitäisi olla, ja sopisinko itse siihen muottiin. Luulin myös, että kouluun olisi pinttynyt joitain Turkan aikaisia toimintamalleja.
Opiskelin ensin musiikkiteatteria TAMKissa ja samaan aikaan suoritin useita kursseja Taideyliopiston avoimessa yliopistossa. Opiskelin siis päivisin Tampereella, mutta vietin usein iltoja ja viikonloppuja Helsingissä. Suoritin myös yhden TAMKin harjoitteluistani Teatterikorkeakoulussa. Helsingissä ollessani vaarini tarjosi minulle majapaikan ja myöhemmin tuki minua tavoitteessani päästä Teatterikorkeakouluun.
Avoimen yliopiston kursseilla Teatterikorkeakoulu alkoi tuntua minulle oikealta opiskelupaikalta. Toisin kuin etukäteen olin kuvitellut, opetus ja pedagogiikka olivat todella kestävällä ja turvallisella pohjalla.
Mitä sinulle jäi mieleen hakemisesta tai valintakokeista?
Valintakoetehtävät olivat haastavia, inspiroivia ja hauskoja. Valintakokeiden viimeisessä vaiheessa jäädyin niin, että ajattelin koko haun olevan menetetty. Pysyin kuitenkin itseni puolella myös siinä tilanteessa ja seisoin osaamiseni takana.
Mikä on parasta opiskelussa?
Parasta opiskelussa ovat monipuoliset kurssit, ammattitaitoiset opettajat, kannustavat koulukaverit ja oman polun luominen näyttelijänä. Omaan näyttelijäidentiteettiin keskittyminen on ollut myös uutta, mutta todella arvokasta.
Mikä on ollut opiskelussa haastavinta?
Haastavinta on oppia suhtautumaan armollisesti ja kärsivällisesti omaan kehitykseen. Siis ettei ole vielä siellä, missä haluaisi olla, ja miten sietää keskeneräisyyttä. Toki myös pitkät päivät ja monenlaisten kurssien asioiden omaksuminen yhtä aikaa on ajoittain haastavaa.
Mitkä ovat olleet mieleenpainuvimpia kokemuksia opintojesi aikana?
Yksi minulle tärkeimpiä kursseja oli Marjo-Riikka Mäkelän vetämä Chekhov-kurssi. Helppouden, turvan ja ilon löytäminen tämän lähestymistavan kautta oli minulle uutta ja arvokasta.
Armi Toivasen Miller Voice Method -kurssilla tuntui siltä, että kaikki, mitä tiesin näyttelemisestä meni uusiksi. Opin kurssilla paljon, ja tekniikkaa on ollut helppoa hyödyntää työelämässä.
Elina Knihtilän vetämällä mestarikurssilla keskityimme näyttelijäidentiteetin löytämiseen ja oivalsin, että näyttelijänä haluan olla ihmisyyden lähettiläs. Se tuo lempeää suhtautumista myös omaan tekijyyteen.
Viimeisimpänä mieleeni on jäänyt Susanna Pukkilan klovneriakurssi. Oli ihanaa vain leikkiä, olla rohkea, tutkia häpeää ja nauraa enemmän kuin aikoihin.
Mitä ennakkoluuloja sinulla oli opinahjostasi ja mitä ajattelet niistä nyt?
Kuvittelin, että koulussa edellytetään johonkin tiettyyn näyttelijän ihanteeseen muokkautumista. Totuus on ollut aivan toinen. Jokaisen omaa taiteilijuutta tuetaan ja mokia opetellaan sietämään ja juhlimaan. Mitä enemmän olen uskaltanut olla oma itseni, sitä enemmän olen saanut. Samalla omat tavoitteeni ja ammatilliset arvoni ovat kirkastuneet.
Ajattelin myös, että Teatterikorkeakouluun on lähes mahdotonta päästä opiskelemaan. Kun en tiettynä vuonna päässyt, luulin, että siinä meni mahdollisuuteni. Nyt näyttää siltä, että oma polkuni olikin vain mutkikkaampi – ja rikkaampi – kuin etukäteen kuvittelin. Olen todella kiitollinen, että saan opiskella juuri nyt näiden opettajien ja professorien johdolla, ja tehdä heidän kanssaan alasta kestävämpää ja monimuotoisempaa.
Mitä haaveilet tekeväsi valmistumisesi jälkeen?
Haaveilen tekeväni paljon ja monipuolisesti töitä. Tällä hetkellä unelmoin kameratöistä Suomessa ja ulkomailla, merkityksellisistä teatteritöistä ja kivoista äänitöistä. Uskon että taiteella voidaan muuttaa maailmaa. Suhtaudun erityisen intohimoisesti töihin, joissa käsitellään toivon, resilienssin ja tienraivaamisen teemoja sekä tositarinoita ihmisistä, joiden ääni ei kuulu riittävästi.
Musikaaleissa olen ihastunut suomalaisiin kantaesityksiin, mutta olisi myös hauskaa tehdä jokin klassikkomusikaali. Innostun monenlaisista produktioista, joten olen avoin kaikelle, mitä eteen tulee. Olen onnellinen saadessani tehdä tätä työtä, se on minulle kutsumusammatti.