Näyttelijäalumni Suvi-Sini Peltola: Pitäkää huolta tärkeimmästä. Eli teatterin tekemisestä ja näyttelijäntyöstä.
Näyttelijäalumnien haastattelusarja
Tampereen Työväen Teatterissa työskentelevä Suvi-Sini Peltola opiskeli Teatterikorkeakoulun näyttelijäntyön koulutusohjelmassa vuosina 2000-2004. Hän on näytellyt leijonanosan tähänastisesta urastaan kaupunginteattereissa, ja arvostaa niiden heterogeenisiä työympäristöjä.
1. Mieleenpainuvin/hauskin muistosi opiskeluajoilta?
Suvi-Sini Peltolan opintojen aikaan maailmanpolitiikassa kuohui. Peltolan päällimmäiset muistot liittyvätkin 9/11-hyökkäykseen ja jenkkien niiden seurauksena käynnistämään Irakin-sotaan.
S-S.P.: Me tehtiin Juha Luukkosen kanssa Hair-musikaalia, ja se oli vielä aika militanttinen ja väkivaltaa pohdiskeleva versiointi. Ensi-iltayönä USA hyökkäsi Irakiin. Meidän loppukuva tais olla semmonen, että marssitaan sotavarusteissa siihen lentokoneiden perään, ja yks kaveri on vaihtunu. Ja sitten Lume-keskuksen takaseinä laskeutuu alas. Se oli karu se loppu siinä esityksessä. Ja oudosti kesken ensi-illan juhlahumun tulee tieto, että tää onkin totta.
Kyl ne jää mieleen. Ja myös se melko hiljainen koulu. Ja se melko hiljainen Kallio sinä iltana ku tapahtu tää 9/11. Siinä todella kans mietti, että tullaanko me kouluun huomenna.
2. Tärkein oppi, jonka sait Teatterikorkeakoulusta/Hyödyllisin taito, jota käytät työssäsi?
Peltolan opintojen alkuvuosina näyttelijäntyön koulutusohjelman professorina työskenteli vielä Marcus Groth.
S-S.P.: Kun on ollu laitosteatterissa töissä, missä se työnteon vaatimus on sellanen, että ei ole aikaa välttämättä keskittyä hommiin, tai että ei oo valmistautumisaikaa, niin Grothin opit siitä, että ”sä kelpaat minä tahansa päivänä” on auttanu. Kyllä sitä aina löytää saman ajatuksen tai suurinpiirtein saman ajatuksen riippumatta siitä, mistä suunnasta sä lähet sitä lähestymään. Ja varsinkin tällasissa työmäärissä se on aika vapauttavaa, että sä kelpaat, vaikka sä et aina välttämättä tuntis
itseäs ihan optimiksi tai et sul ois optimaalinen lähestymiskanta asioihin joka ilta. Mahdollisimman paljon kun on kontaktissa, niin silloin kaikki on hirveen paljon kevyempääkin.
Ja jotkut Malla Kuuranteen opetukset on olleet sellasia että ne on vahvistaneet omaa tapaa tehdä asioita. Tekstinluku ja -käsittelytaito on aina semmonen pitkospuu, joka auttaa kaikkiin esityksiin.
Käytännössä Peltola törmäsi Grothin filosofiaan ensimmäisen vuoden etydinäytelmän harjoituksissa, kun hän sai yllättäen uuden ohjeen.
S-S.P.: Mä huusin jostain lavan vierestä, että mä en voi vielä tulla, ku mä en oo valmistautunu, ja Pirkko Saisio huusi että ”nyt tulet ulos sieltä, et ei laitosteatterissakaan venailla, millon sul on fiilis”!
3. Urasi tärkein rooli?
Kolme suurta ja vahvaa pääroolia nousee Peltolalle ylitse muiden: Niskavuoren nuori emäntä Lahden kaupunginteatterissa, Tampereen teatterin Puhdistuksen nuori Aliide sekä Tampereen Työväen Teatterin Anna-Liisa -musikaalin nimihenkilön rooli.
S-S.P: Oli mahtavaa päästä työskentelemään Kaisa Korhosen kanssa, joka on muun muassa ohjannu mun isää Sulevi Peltolaa näyttämöllä, et siinä on se aikaperspektiivi on hirvittävän pitkä, tai se mitkä asiat siinä kohtaa. Näissä rooleissa on saanu pohdiskella perinpohjaisesti näyttelijäntyötä sellaiselta kantilta, jota ehkä harvemmin naisille suodaan, että on keskiössä, on dynamotekijä. Eikä oo jonku kautta siinä näyttämöllä. Että on kohtauksen liideri.
4.Lempirepliikkisi, jonka olet lausunut?
S-S.P.: Niskavuoren nuori emäntä -näytelmässä on monia one-linereita, mutta yks on semmonen että: ”Minä katselen mielelläni kivitöitä. On niin hienoa kun ihmisten käsistä lähtee jotakin sellaista, joka tulee pysymään vuosikausia, kun kaikki muu on kuitenkin ohimenevää”.
Se mitä sillon on muistellu on esimerkiksi se, että näyttelijän työ on ohimenevää. Mitään ei jää, mitään konkreettista. Et vaikka sä kuinka rakentaisit, niin sulla ei oo taloa hetken päästä. Siitä on ehkä 14 vuotta, mut se puhutteli mua jo silloin se ajatus. Ja myös sen roolihenkilön, tai ehkä kirjailija Hella Wuolijoen kateus niitä ihmisiä kohtaan jotka tekee jotain oikeita töitä. Jotka jotenkin oikeesti muuttaa asioita.
5. Miten näet Teatterikorkeakoulun tulevaisuuden?
S.S.P: Onhan tokikin paljon puhetta siitä, että onko meidän ammattia enää kohta olemassa, ja kuinka paljon siirtyy virtuaalisiin maailmoihin, mutta musta tuntuu että opetuksessa ihmisten kohtaamisesta ei pitäis missään vaiheessa tinkiä. Minäkin kun olen sisarukseton ihminen, niin isoimpia oppeja Teatterikorkeakoulusta oli se, että on samojen ihmisten kanssa päivästä toiseen. Ja pitää myöskin jaksaa kohdata ne toiset, ja oppia ihailemaan niitä toisia ihmisiä ja kunnioittamaan erilaisuutta, koska se on hirvittävän keskeistä tässä ammatissa.
6. Minkä neuvon antaisit tulevaisuuden kollegoille?
Peltola kannustaa vaalimaan näyttelijän ammattitaidon perustaitoja kilpailuun tai muuhun epäolennaiseen keskittymisen kustannuksella.
S-S.P: Kielestä kannattaa pitää huolta. Kuunnelkaa tarkasti, mitä ääniopettajat teille puhuu, koska ihan fiksutkin ihmiset puhuu nyt jo ihan miten sattuu. On äärimmäisen tärkeetä, että näkee eri roolihenkilöiden repliikkien sävyerot, tai kielelliset erot. Ja painottaa sanoja oikein. Suomenkielen rapautuminen on nyt ääripisteessä. Pitäis vaan jaksaa nauttia perusasioista. Harjoittaa hartaasti sitä asiaa.
Ja kannattaa pitää mielessä, että myös vanhemmat kollegat miettivät sitä, että miten tämä meidän ammatti näyttäytyy tulevaisuudessa.
7. Synttäriterveiset koulutusohjelmalle?
S-S.P.: Pitäkää huolta tärkeimmästä. Eli teatterin tekemisestä ja näyttelijäntyöstä. Ja myös koulutuksen erityislaatuisuudesta tästä Suomen mittakaavassa. Jatkakaa kunniakkaalla tiellä.
8. Missä asioissa olit onnekas verrattuna nykyisiin näyttelijäopiskelijoihin?
S-S.P.: Eka Idols-kausi tuli sillon kun olin koulussa. Musta tuntuu että me käytiin se koulu vielä, kun se oli edes jotenkin puhdasta siitä julkisuushakuisuudesta. Mutta mä luulen, että se rauhoitti sitä opiskeluaikaa. Yks televisioyhtiö kovasti halus sillon pykätä tämmöstä tosi-tv:tä Teatterikoulusta, mutta me saatiin oppilaskuntana torpedoitua tää hanke. Musta tuntu, että se oli hienoa, että se oli vielä suojattu laitos. En tiedä miten se menee ja miten se tulee menemään. Koska samaan aikaan sillon alko nää rahotusten uudelleenmäärittelyt, ja että korkeakoulujen pitää olla näkyviä, että niillä on jotain merkitystä.
Näyttelijä Suvi-Sini Peltola on valmistunut Teatterikorkeakoulusta vuonna 2004.
Haastattelija Piia Peltola on Teatterikorkeakoulusta valmistunut ohjaaja.
Vuonna 2018 Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu juhlisti näyttelijäkoulutuksen 75-vuotista taivalta . Haastattelusarjassa kuullaan näyttelijäalumnien ajatuksia eri vuosikymmeniltä.