Maisterista mestariksi: opiskelija Nella Savolainen ja tanssikummi Sara Gurevitsch
Tanssitaiteen opiskelija Nella Savolainen ja hänen tanssikumminsa Teatterikorkeakoulun alumni Sara Gurevitsch kertovat yhteisestä oppimismatkastaan.
Kerro kuka olet ja mitä teet Taideyliopistossa?
Nella: Olen Nella Matleena Savolainen, 24-vuotias tanssitaiteilija ja tällä hetkellä opiskelen tanssitaiteen kandin toisella vuosikurssilla Teatterikorkeakoulussa.
Sara: Olen Sara Gurevitsch tanssija ja koreografi. Valmistuin Taideyliopistosta 2018 koreografiksi. Nyt olen tanssikummina Nellalle.
Mitä muistat ensimmäisestä yhteisestä tapaamisestanne?
Nella: Tapasin Saran ensimmäistä kertaa Mikkelin Paukkulinnassa. Minä ja ystäväni Jaakko Fagerberg olimme työharjoittelussa Döbeln-oopperassa, jonka Sara koreografioi. Ajoimme Jaakon kanssa Outokummusta Mikkeliin tapaamaan Saraa ja lukemaan yhdessä läpi oopperan Librettoa. Ensimmäinen vaikutelma Sarasta oli lämmin ja vastaanottava, empaattinen ja ammattitaitoinen. Muistan ajatelleeni, että toivottavasti ystävystymme Saran kanssa. Lähdettyämme Jaakon kanssa ajamaan takaisin kohti Outokumpua, olimme molemmat innoissamme ja huvittuneita, jotenkin sellaisella hassulla tuulella, milloin tekee mieli kikattaa. Sellainen vaikutus ihmisiin Saralla on.
Sara: (Tavattiin tosiaan Mikkelissä. Olin ehdottanut oopperaohjaaja Ville Saukkoselle, että mitä jos tanssijat uuteen prokkikseen tulisivatkin Outokummusta. Nella ja Jaakko osallistuivat tanssijoina Döbeln oopperaan vuonna 2021.) Heti kun tapasimme, oli tosi helppo jutella ja todeta että tyypit (Nella ja Jaakko) on ihan superammattilaisia – koin sellaista tukea ja syvää ymmärrystä mikä on taiteellista työtä tehdessä arvokasta. Muistan, että kaikki liiketehtävät ja koreografiset olosuhteet tuntuivat kiinnostavilta ja avautuivat heti muodostamaan jotakin välisyydessämme. Tuli heti tosi inspiroitunut olo yhdessä vietetyistä hetkistä.
Miten kuvailisit kummisuhdettanne nyt – millainen se on, mihin se perustuu ja miten se on kehittynyt? Mitkä ovat mielestäsi tärkeimmät asiat kummi-kummiopiskelija-vuorovaikutuksessa?
Nella: Sara on minulle ystävä, kollega ja toki kummi täällä Teatterikorkeakoulussa. Kummina Sara on kannustava ja innostava. Hän saa aikaan luottavan olon omiin taitoihini ja näkemyksiini. Koen, että suhteemme perustuu rentouteen ja inhimillisyyteen, lupaan olla keskeneräinen ja niin sanotusti ihminen ensin, taiteilija toiseksi. Se on mielestäni arvokasta ja harvinaista taiteen kentällä. Koen, että suhteemme on saanut tällaisen pohjan, sillä olemme samanhenkisiä ihmisiä ja osaamme antaa toisillemme tilaa.
Sara: Molemmin puolinen arvostus, mikä konkreettisesti näyttäytyy toisen tilan arvostamisena. Samalla vahva luottamus toiseen ammatillisesti. Koen siis, että molemmin puolinen luottamus mahdollistaa meidän ammatillisen – sekä kummisuhteen. Käytännössä kummisuhde perustuu tavallisten asioiden jakamiseen ja toisen energioiden arvostamiseen.
Miten annatte toisillenne palautetta?
Nella: Lempeästi, kuunnellen, toisen tarpeita ajatellen.
Sara: Me jutellaan ihan laidasta laitaan – siinä on joku vapauden kokemus myös läsnä! Mikä on inspiroivaa. Mutta palautetta ehkä ihan tosi tavallisesti jutellen ja sitten siitä eteenpäin.
Kuvaile tyypillistä tapaamistanne – mitä siellä tapahtuu, mitä yleensä teette?
Nella: Tyypillinen tapaamisemme kuluu jotakuinkin näin: Sara huudahtaa Nellaaaaa, minä hymähtelen ja naurahdan, me halaamme ja naureskelemme. Vaihdamme kuulumisia ja tulomatkalla tapahtunutta. Molemmat rakastavat kahvinjuontia, joten sen juominen on läsnä. Usein tapaamisemme liittyy töihin, joten jonkin ajan päästä siirrymme sen äärelle. Koko tapaamisen ajan pysyy kuitenkin sellainen innostuneisuuden ihanuus, joka antaa paljon voimaa ja turvaa. Mikäli emme tapaa töiden äärellä, puhumme mistä milloinkin, usein keskustelussamme vilisee Saran söpöliinilapset, minun ja kumppanini Wicca-kissa, käsityöt, ehkä kivet, kasvit, taidekentän diskurssit, unelmat, kiemurtelut, vaikeudet jne.
Sara: Musta toi Nellan kuvaus on ihan tosi tosi ja todellinen. Eli ei lisättävää.
Mitä luulet, minkälainen suhteenne on viiden vuoden kuluttua?
Nella: Uskon että olemme saaneet tehdä lisää töitä yhdessä. Minusta on aina upeaa tanssia Saran teoksissa. Toivon, että Kuudestila –festivaali kukoistaa ja on saavutettava kohtaamispaikka taiteen kentällä toimijoille. Uskon myös, että ystävyytemme on syventynyt, nauramme usein, möngerrämme erilaisilla lattioilla ja ulkona. Toivottavasti olemme molemmat saaneet työskentelyapurahaa, jonka avulla voimme elää ihanaa tanssintäyteistä elämää.
Sara: Toivottavasti ollaan saatu työskennellä vielä lisää yhdessä ja vietettyä aikaa terassilla. Oi ja että olen saanut tavata Wicca-kissan.
Mikä on erityistä sinun kummissasi/kummiopiskelijassasi taiteilijana?
Nella: Oh! Vaikka mikä! Ihailen Saran näkemystä taiteessa. Rohkeutta käsitellä monisyisiä ja laajoja asioita, kokeilla ja työskennellä eri tavoin. Kykyä ajatella asioita monien näkökulmien kautta, olla väärässä ja osata myöntää se. Tapaa olla tällä kentällä, joka on mahdoton, epävarma ja epäterveellinen ja osata työskennellä, Saran omin sanoin, “elämä ensin” ja tästä huolimatta tai ehkä juuri tämän takia, kutsua koolle mitä taitavampia tekijöitä, kuroa kokoon mitä liikuttavampia teoksia, joiden prosessit ovat kuluttavia, mutta antoisia. Ihailen Saran tapaa nähdä tanssi oman koreografisen silmän kautta. Se miten Saran teoksessa ollaan tanssijana, saa tukea ja samaan aikaan olla vapaa toimija. Olla oman kehon ja kehollisuutensa kanssa osa hänen näkemystään, joka on jaettu ja muuttuva, ei ennalta määritetty ja ehdoton. Sara on ehdottomasti yksi erityisimmistä taiteilijoista, jonka olen saanut tavata.
Sara: Nella on ihan uskomattoman upea tulkitsija, tanssija. Ihan sairaan hieno esiintyjä, joka esiintyy tavoilla, jotka tuntuvat relevanteilta ja joiden kokeminen ja näkeminen tuntuu avaavan jotakin ajastamme ja maailmasta, jossa elämme. Nella havainnoi asioita upeasti, ei arvota kokemaansa, pysyy tilanteessa omana itsenään mikä koreografina minulle on aivan tajuttoman inspiroivaa.
Muistan Nellan ensimmäisen soolon Kuudestila -tapahtumassa. Se oli päräyttävä ja itseasiassa muistan – nyt tulee paljastus, mutta Instagramissa joskus vuosia sitten olit laittanut että kävit tanssimassa Bachin tahtiin. Oot niin punk ja sit Bach – katoin sen ja olin vaan et jee – oispa siistiä tavata toi tyyppi – ja haa kato miten kävi! Ihanaa.
Mitä olette oppineet toisiltanne?
Nella: Voisin tähän luetella vaikka mitä, varisinkin viitaten tuohon aiempaan vastaukseeni Saran taiteilijuudesta. Haluan kuitenkin painottaa jonkinlaista oman kehon ja mielen toimijuuden valjastamista. Olen oppinut rohkeutta asettamaan omia rajoja, luottamaan omaan kehooni ja mieleeni. Toisaalta oppinut kyseenalaistamaan opittuja metodeja vaikkapa työskennellä ja toimia tällä kentällä tai ylipäätään tässä maailmassa. Olen oppinut tarkastelemaan rakenteita, jossa olen sekä omaa valta-asemaani suhteessa niihin rakenteisiin.
Sara: Itsevarmuutta ja taiteellista varmuutta.
Miten olet kasvanut taiteilijana kummisuhteenne aikana?
Nella: Kummisuhteemme aikana olen eniten kasvanut työskennellessämme Massiveness and still life –teoksen aikana. Teoksen työskentelyn ja esittämisen aikana sain työskennellä laajojen kehonkuvaan ja ihmisyyteen liittyvien teemojen kanssa. Varsinkin sooloni kanssa työskennellessä, tunsin, miten oma taiteilijuuteni syventyi ja sai uusia kerroksia sekä oma uskallus olla keskeneräisten ajatusten kanssa lavalla sai uusia ulottuvuuksia. Tämä kasvatti minua sekä taiteilijana että ihmisenä.
Sara: Henkilökohtaisesti rauhan löytäminen on ollut mulle aina vaikeaa kaiken keskellä. Koen että Nellassa on sellaista tietynlaista (jotakin dynaamista) rauhaa mikä on ihan tajuttoman siistiä – niin se ehkä. Se on sellainen mikä ehkä menee siihen samanhenkisyyteen ja sitten sitä kautta. Noh, mutta siis rauhan tuntu on jotenkin läsnä meidän kummisuhteessa ja se on vaikuttanut minuun tekijänä.