Maisterista mestariksi: Marjaana Kella ja Diana Luganski
Tässä haastattelusarjassa taideopiskelija ja opettaja keskustelevat yhteisestä oppimismatkastaan. Diana Luganski on Kuvataideakatemian tila-aikataiteiden opiskelija ja Marjaana Kella työskentelee professorina samalla opetusalueella.
Mitä muistat ensimmäisestä yhteisestä oppitunnistanne?
Diana: Muistan Marjaanan pääsykoehaastattelusta, joka tapahtui etänä korona-aikaan. Varsinainen ensimmäinen yhteinen oppitunti oli kuitenkin Kuvataideakatemian ensimmäisen vuoden opiskelijoille tarkoitetussa Mylly-jaksossa. Luento valokuvataiteesta pidettiin valokuvastudiossa, ja Marjaana esitteli muun muassa dokumentaatiokuvaa Marcel Duchampin Three Standard Stoppages -teoksesta valokuvataiteen kontekstissa. Myöhemmiltä luennoilta ja tapaamisilta jäi mieleen, että Marjaana muisti todella monen opiskelijan pääsykoeportfoliot.
Marjaana: Muistan Dianan hyvin jo pääsykokeista, joissa hän osoitti osaamista ja syvällistä kiinnostusta kuvataiteeseen. Ensimmäinen kurssini, jossa hän oli mukana, oli varmaankin Valokuvallisuus nykytaiteessa (The Photographic in Contemporary Art). Se on temaattinen teoriakurssi, jossa valokuvan asemaa nykytaiteessa tutkitaan eri näkökulmista. Koska valokuvalla on niin vahva yhteys paikkaan ja aikaan, jossa kuva on otettu, sitä katsotaan toisella tavalla kuin esimerkiksi maalausta. Valokuvaa ei katsota pelkästään kuvana, vaan sen ”läpi” katsotaan myös tilanteeseen kuvan ottamisen hetkellä. Valokuva on vahvasti läsnä joka puolella kulttuurissamme, ja koska nykytaide on usein vahvasti sidoksissa ympäröivään todellisuuteen, valokuva ja liikkuva kuva ovat erityisen käyttökelpoisia nykytaiteen välineitä ja aiheita. Siten valokuvallisuutta on monissa sellaisissakin nykytaiteen teoksissa, jotka eivät varsinaisesti ole valokuvia. Tällä Valokuvallisuus nykytaiteessa -kurssilla kiinnitin huomion siihen, miten utelias ja keskittynyt Diana oli. Hän halusi todella ymmärtää valokuvan mediumia ja sen roolia nykytaiteessa.
Mitkä ovat mielestäsi tärkeimmät asiat opiskelijan ja opettajan välisessä vuorovaikutuksessa?
Diana: Uskon, että samat asiat, joista muodostuu mielekäs vuorovaikutus kenen tahansa kahden ihmisen välillä: kunnioitus, luottamus ja mielenkiinto, kyky kiinnostua toisen ajattelusta ja työstä. Mutkaton palautteen saaminen ja antaminen. Itse pidän suorasta palautteesta, jotta ei tarvitse arvailla jälkeenpäin, mitä jokin sanottu asia tarkoittaa. Ehdotus muutokseen tai kokeiluun on tervetullut, mutta usein paras palaute opettajalta tulee kysymyksen muodossa. Miettiessään vastausta, syntyy paljon uusia oivalluksia omasta työstä. Minusta tuntuu myös aika luontevalta esittää toiveita tulevista kursseista tai aiheista, joihin haluaisin syventyä liittyen omaan taiteelliseen työskentelyyn ja joita kaipaan omaan työkalupakkiini. Rohkeus sanallistaa ajatuksia ja esittää kysymyksiä ilman pelkoa, sekä opettajan että oppilaan suunnalta.
Marjaana: Vuorovaikutus rakentuu monista asioista, ja se on erilaista eri opiskelijoiden kanssa. On tärkeää yrittää aistia tilannetta ja pohtia, mikä voisi viedä prosessia eteenpäin. Toisinaan tapaamisissa ajatukset rönsyilevät moniin suuntiin, ja toisinaan ollaan pitkiäkin aikoja aivan hiljaa ja vain katsellaan luonnoksia. Tärkeintä on yrittää ymmärtää opiskelijan työskentelyn lähtökohtia ja tavoitteita ja yrittää sanallistaa sitä, mitä näkee edessään, kun katsoo opiskelijan tekeillä olevaa työtä. Usein tavoitteen, toteutuksen, ja tulkinnan välillä saattaa olla iso ero, jota tekijä ei itse ole hahmottanut. Kuvataiteilija tulee omalle työlleen helposti kovin sokeaksi. Siksi on tärkeää toimia kanssakulkijana, ja olla myös selkeä ja suorasanainen silloin, kun se on tarpeen. Mikäli palaute on ympäripyöreätä ja mitäänsanomatonta, se ei anna opiskelijallekaan mahdollisuutta haastaa opettajan näkemyksiä ja kehittää työtään johonkin aivan uuteen ja yllättävään suuntaan. Haastaminen ja toisin toimiminen luo dynaamisuutta ja joskus voi olla, että paras ohjaus on sitä, että opiskelija saa kunnollisen vastuksen, jota hän voi haastaa.
Kuvaile tavallista opiskeluun liittyvää tapaamistanne – mitä siellä tapahtuu, mitä yleensä teette?
Diana: Pyrin osallistumaan mahdollisimman monille työhuonekäynneille eri opettajien, koulun ulkopuolelta tulevien taiteilijoiden ja opiskelukavereiden kanssa. Pääasiallinen ilmaisumuotoni on linssipohjainen media, erityisesti valokuva, joten Marjaanalta saatan pyytää useita studiovierailuja lukukauden aikana. Tapaamme usein opettajanhuoneen hiljaisessa tilassa tai PrintLabissa, joka on Kuvataideakatemian tila mustesuihkutulostukselle sekä kuvien digitaaliselle ja analogiselle käsittelylle. Aiheista riippuen keskustelemme toisinaan konsepteista ja teoreettisista kysymyksistä tai kuvataiteeseen liittyvistä teksteistä, ja toisinaan käymme läpi ottamiani valokuvia. Minulla on usein valmiiksi mietittynä aiheita ja kysymyksiä, joista haluan keskustella. Yritän omia Marjaanan ja monen muun opettajan kykyä tarkastella yhtä kuvaa tai teosta todella pitkään – mietin aina, mitä kaikkea he näkevät, mitä itse en huomaa.
Marjaana: Dianan kohdalla kommunikaatio on usein toimivaa jo ihan siksikin, että hän on työskennellyt pitkään valokuvan parissa ja hän tunnistaa itse, mitä on tekemässä. Uskon, että ymmärrämme toisiamme aika pienistä eleistä, sanattomastikin. Tapaamisissa Diana kertoo ajatuksistaan, näyttää tekeillä olevia teoksiaan, ja sitten pohdimme niitä yhdessä. Esiin voi nousta erilaisia mielleyhtymiä liittyen ilmiöihin taiteessa tai sen ulkopuolella. Toisinaan keskustelemme myös aivan käytännöllisistä asioista, esimerkiksi vedostamisesta tai materiaalisista ratkaisuista, jotka eivät ole ollenkaan niin vähäpätöisiä asioita, kuin toisinaan ajatellaan. Teoksen viesti nojaa yhtä lailla sen käsitteellisiin tavoitteisiin kuin materiaalisiin toteutukseen ja yksityiskohtiin. Yritän usein olla antamatta valmiita vastauksia ja pitää tilanteen avoimena. Voin itse oppia tilanteesta yhtä lailla. Yhteiset pohdinnat siitä, millaisiin lopputuloksiin erilaiset ratkaisut voisivat johtaa ja millaisiin suuntiin teoksen aihion voisi nähdä kehittyvän, ovat kiinnostavia. Usein tällaisten keskustelujen jälkeen olo on erityisen virkistynyt.
Miten näet taiteen roolin yhteiskunnassa tällä hetkellä?
Diana: Taide on yhteiskuntamme alitajunta, jota tulisi varjella kuin lapsen unta. Katsojasta ja tilanteesta riippuen taide voi olla teleskooppi tai mikroskooppi – jonkinlainen linssi, jonka läpi voi tarkastella maailmaa, muita ja itseään siinä. Ajattelen taidetta ehdotuksena erilaisista näkökulmista todellisuuteen. Usein sanotaan ’sulje silmät ja kuvittele’, mutta uskon, että taide on yksi ulottuvuuksista, jossa voi turvallisesti ajatella, kuvitella ja unelmoida silmät auki, olla dialogissa maailmojen kanssa.
Marjaana: Usein unohdetaan, että taide on läsnä implisiittisesti joka puolella yhteiskunnassamme. Taide ei ole vain taiteen kontekstissa, vaan se leviää taiteen kontekstista kaikkialle kulttuuriimme, usein takautuvasti. Tähän havahtuu heti, jos kuvittelee maailmaa ilman minkäänlaista taidetta, ilman kirjallisuutta, kuvataidetta, musiikkia, elokuvia jne.. Miltä sellaisessa maailmassa tuntuisi elää? Meiltä puuttuisi täysin välineet ilmaista syvempää kokemustamme ja ymmärtää itseämme. Millaista olisi kieli ilman kirjallisuutta? Taiteen provokaatioita ihmetellessä usein unohdetaan, että ne ovat osa sitä taiteen kehää, johon ympärillämme olevan maailman ilmiöt heijastuvat ja josta ne voi nähdä kirkkaammin. Toisinaan nuo ulostulot ovat erityisen kirkkaita, mutta epäilemättä myös niitä vähemmän onnistuneita tarvitaan kehän muodostumiseen. Puheenvuorot, joissa taide pyritään kaventamaan tuotantojärjestelmän osaksi, unohtavat taiteen perustavimman tehtävän.
Mikä on erityistä opettajassasi/opiskelijassasi taiteilijana?
Diana: Äärimmäinen tarkkuus yksityiskohdissa, analyyttisyys ja valtava tietomäärä – nämä kaikki heijastuvat hänen teoksissaan, teksteissään ja opetuksessaan. Ihailen ja kunnioitan Marjaanan intohimoista suhtautumista taiteeseen ja valokuvataiteeseen sekä hänen haluaan edistää valokuvan asemaa taidekentällä Suomessa ja maailmalla.
Marjaana: Dianalla on paljon sekä teoreettista että käytännöllistä uteliaisuutta. Hänellä on kiehtova sisäinen maailma ja oma kulttuuritaustansa, joka heijastuu hänen teoksiinsa. Hän paneutuu syvällisesti sisältöihin, mutta haluaa jatkuvasti kehittää itseään ja oppia myös uusia käytännöllisiä taitoja. Hän kerää monia ”värejä palettiinsa”, joista hänelle on varmasti paljon hyötyä kuvataiteilijana. Tällainen utelias, itsekriittinen ja työtä pelkäämätön asenne on aivan oleellinen kuvataiteilijan työssä.
Mitä olette oppineet toisiltanne?
Diana: Opettelen meditatiivisempaa tapaa katsoa omia ja muiden teoksia. On hyvä antaa teokselle aikaa asettua tilaan ja mieleen ja myöhemmin palata katsomaan sitä uudestaan. Marjaana on myös kannustanut jatkamaan vaikeampia ja epävarmoilta tuntuvia teoskokonaisuuksia sekä olemaan välittämättä trendeistä tai ympäristön asettamista vaatimuksista. Olen oppinut kysymään itseltäni, mitä haluan kuvilta tai teoksilta, ja yhä useammin vastaamaan tähän kysymykseen.
Marjaana: Dianalla on paljon tietoa kulttuurista, kuvataiteesta ja valokuvasta myös kuvataiteen ulkopuolelta, ja hänen kanssaan on aina kiinnostavaa keskustella ja oppia uutta. Hänen työskentelyään ja kehittymistään on ollut inspiroivaa seurata, sillä hän tekee prosessin aikana yllättäviä ja käsitteellisesti oivaltavia ratkaisuja ja osaa olla myös itsekriittinen. Kun unohtaa itsensä ja uppoutuu tutkimaan asioita, ilmiöitä, välineitä ja materiaaleja, teokset syntyvät tekemisen virrassa. Ei pidä pelätä! Jos jokin ei onnistukaan juuri kuten piti, asia todetaan ja sitten jatketaan eteenpäin. Näin Diana työskentelee, ja sitä on ollut ilo päästä seuraamaan.
Diana Luganskin teoksia on nähtävillä Kandinäyttelyssä 13.9.–6.10.2024. Tutustu kandinäyttelyyn täällä.
