Maisterista mestariksi: Eero Heinonen ja Kiia Nordlund
Tässä haastattelusarjassa taideopiskelija ja opettaja keskustelevat yhteisestä oppimismatkastaan.
Professori, pianotaiteilija Eero Heinonen käy säännöllisesti pitämässä mestarikursseja Sibelius-Akatemian pianomusiikin opiskelijoille. Kiia Nordlund aloitti pianonsoiton opinnot Sibelius-Akatemiassa 2018. Mitä tarkoittaa mestarikurssi ja minkälaista yhteistyötä mestari ja tuleva maisteri tekevät? Tässä haastattelusarjassa taideopiskelija ja opettaja keskustelevat yhteisestä oppimismatkastaan.
Mitä muistat ensimmäisestä yhteisestä opetustilanteestanne?
Kiia: Se taisi olla Eeron julkinen mestarikurssi Musiikkitalolla. Opiskelin Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa, jossa aloitin 15-vuotiaana. Muistan, että siellä taisi olla paljonkin yleisöä paikalla ja soitin sinulle Beethovenin sonaattia.
Eero: Mestarikurssi on musiikin opetuksessa vanha perinne. Se tarkoittaa oikeastaan avointa luokkaa, soittotuntia, jonne muut opiskelijat ja joissakin tapauksissa muu yleisö saa tulla kuuntelemaan. Pedagogisesti se tarkoittaa sitä, että oppilas jo osaa kappaleen ja tulee hakemaan siihen uusia, syventäviä näkökulmia joltakulta muulta kuin omalta opettajaltaan. Ajatus on, että myös kuulijat oppivat, vaikka lyhyillä kursseilla heiltä voi helposti jäädä huomioimatta se pitkä prosessi, joka edeltää tietyn yhden teoksen opiskelua. Kovin lyhyillä kursseilla tulee tarkastella soittajaa ja soitettavaa musiikkia kokonaisuutena.
Kiia: Mestarikurssit ovat opiskelijalle todella suuri mahdollisuus. Esimerkiksi Eero ei ole oma opettajani vaan tapaamme silloin tällöin. Olemme kuitenkin työskennelleet yhdessä vuosien varrella useamman kerran – silloin opettaja näkee kehityksen hiukan pidemmältä aikajänteeltä, mutta voi silti antaa ulkopuolisen ammattilaisen näkemyksen. Mielestäni myös kuuntelemalla muidenkin opetusta oppii todella paljon. Totta kai jokainen on soittajana erilainen ja jokainen tarvitsee erilaisia työkaluja. Silti on paljon yhteisiäkin asioita, joita opiskelijat voivat kehittää. Muita kuuntelemalla ne usein havaitsee paremmin.
Miten kuvailisitte opettaja-opiskelijasuhdettanne tällä hetkellä?
Eero: Kun Kiia soitti minulle ensimmäisen kerran, hän oli vielä nuorisokoulutuksessa. Tietenkin hänen taidoissaan on tapahtunut valtava muutos. Ajan mittaan olemme tulleet tutummiksi: tiedän, kuka hän on ja miten reagoi. Yhteistyö on alusta alkaen sujunut hyvin. Kiia on aina ollut vastaanottavainen – jotkut opiskelijat ovat hurjan nopeita oivaltamaan ja ehtivät saada yhdessäkin tunnissa paljon uusia ideoita.
Kiia: Yhteistyön edetessä alkaa tietää vähän, minkälainen ihminen toinen on ja minkälainen opetustyyli hänellä on – tietää, mitä odottaa. On myös mukava huomata, että joka kerta yhteistyöstä saa enemmän irti.
Mikä on kaikkein tärkeintä opettajan oppilaan välisessä vuorovaikutuksessa?
Kiia: Mielestäni se lähtee hyväksytyksi tulemisen ja turvallisuuden tunteesta: on tärkeää opiskelijana kokea, että opettaja kuuntelee, auttaa siinä. Musiikki herättää usein voimakkaitakin tunteita ja sillä on jokaiselle soittajalle myös henkilökohtainen ulottuvuus. Uskon, että hedelmällisin yhteistyö voi alkaa, kun on tilaa kokeilla ja soittaa omana itsenään. Erityisesti lyhyillä mestarikursseilla on toisaalta mielestäni opiskelijan velvollisuus myös käyttää tilaisuus hyväksi ja kokeilla asioita, jotka olisivat musiikillisesti ristiriidassakin omien ajatusten kanssa. Mestarikurssit ovat juuri sitä varten, että niiltä saa erilaisia ajatuksia ja näkemyksiä joita kokeilla.
Eero: Tämä on mielestäni hyvä suhtautuminen mestarikursseihin. Opettajalle on aina mielenkiintoista kuulla miten opiskelijat soittavat. Joskus tulee vastaan teoksia, joita en ole itse soittanut, ja niihin tutustun aina etukäteen. Kun opiskelija alkaa soittaa, usein jo ensimmäisissä tahdeissa omakin pää voi välittömästi täyttyä uusista ajatuksista. Näin vuorovaikutus opetustilanteessa toimii hyvin luonnollisesti. Tässä ammatissa on erityisen hauskaa saada kontaktia nuoriin ihmisiin. Klassista musiikkia opiskelevat ovat useimmiten uskomattoman fiksuja ja lähtökohtaisesti aina motivoituneita. Me pianistit jäämme usein kiinni mustavalkoiseen koskettimistoon. Yritän tavoitella sitä, että musiikissa olisi aina henkeä ja elämää – avata musiikin sisältöjä, jottei soittaminen jäisi suorittamiseksi.
Miten näet taiteen roolin yhteiskunnassa tällä hetkellä?
Kiia: Taide on ollut yhteiskunnassamme tutkitusti läsnä jo kivikaudelta asti. Uskon, että ihmisellä on oikeasti joku syvempi tarve tuoda esiin asioita, joita emme voi esimerkiksi numeroin todistaa. Taiteen tekeminen on käsityötä. On lopulta myös aika rankkaa harjoitella tunteja sitä varten, että voisi luoda upeita maailmoja musiikin avulla. Ja totta kai taide on arvokasta silloinkin, vaikka ei olisi koskaan aiemmin soittanut esimerkiksi pianoa: jos siitä saa iloa ja sen avulla voi käsitellä oman elämän vaikeampiakin pohdintoja.
Eero: Meillä on vallalla tieteellinen maailmankuva, mutta me taiteilijoina olemme nimenomaan yhteiskunnassa niitä, jotka käytämme mielikuvitustamme, laajempaa tietoisuutta, mielikuvia, tunteita, mytologiaa, runoutta… Esimerkiksi kilpaileminen ei mitenkään riitä taiteen tekemisen motivaatioksi. Nähtävästi on niin, että taiteen olemassaoloa joudutaan aina yhä uudestaan perustelemaan. Ulkopuolisen on joskus vaikea käsittää, miten valtava työmäärä sen takana useimmiten on. Siinä mielessä meillä on taiteilijoina äärettömän tärkeä tehtävä pitää taidetta arvossa, taistella sen puolesta ja ymmärtää esimerkiksi instrumentin harjoittelu luovana työnä.
Miten te annatte toisillenne palautetta?
Eero: Itsekritiikin taso on taiteilijoilla yleensä korkealla. En useinkaan saa opiskelijoilta verbaalista palautetta, vaan he juttelevat varmasti keskenään siitä, minkälainen tunti oli. Opettajana saan palautteen välittömästi soittamisen muodossa – kuulen, kun opiskelija oppii ja oivaltaa.
Kiia: Eero, kuten muutkin opettajat, ovat mestareita silläkin tapaa että he ystävällisesti jakavat osaamistaan ja kokemustaan meille nuorille. Koen, että opiskelijana ja nuorempana kollegana minun kannattaa ammentaa alalla pidempään olleen taiteilijan, opettajan vinkkejä niin paljon kuin mahdollista, eikä niinkään antaa hänelle palautetta, varsinkaan kun mitään ristiriitoja tai ongelmia ei ole.
Mitä olette oppineet toisiltanne?
Kiia: On vaikea eritellä mitään yhtä tiettyä asiaa: tämä kaikki, myös työskentely Eeron kanssa, on mielestäni sellaista yhtä suurta työtä kohti musiikin maailman rikasta ydintä – osa kokonaismatkaa.
Eero: Yleisesti jokainen oppilas on lisännyt ymmärrystäni musiikista ja ihmisten erilaisuudesta sen vastaanottajana. Minun on jatkuvasti keksittävä uusia tapoja auttaa opiskelijoita. Kiia on nopea reagoija – sitäkin kautta opin häneltä, vaikka olenkin opettajan roolissa.
Mitä musiikin opiskelussa kautta historian käytetty perinteinen mestari-kisälli -perinne eli syvä henkilökohtainen opettajan ja oppilaan välinen suhde teille merkitsee?
Eero: Instrumenttiopintoja ei vain voi tehdä ilman henkilökohtaista opetusta. Tätä joudutaan yhä uudelleen painottamaan, kun tehdään päätöksiä rahoituksesta ja organisaatiosta. Musiikin opetuksella on oma erityislaatunsa. Se on vuosisatoja taiteissa vallalla ollut tapa – kokeneempi opettaa taitoja, jotka nuorempi omaksuu omana persoonanaan. Orkestereissakin on aina satakunta ihmistä, jotka ovat aloittaneet musiikkiopintonsa viimeistään kouluiässä ja saaneet instrumenttikoulutuksen henkilökohtaisessa opetuksessa. Tässä suhteessa musiikkikulttuurin ydin on musiikkiopistoissa ja konservatorioissa, joissa vaalitaan taidemuisikin henkilökohtaisen opetuksen perintöä. Jo lapselle syntyy soitonopettajaan usein hyvinkin henkilökohtainen suhde: hän voi olla kodin ulkopuolella se ihminen, johon voi luottaa.
Kiia: Opiskelijan näkökulmasta on korvaamattoman arvokasta, että opettajiin on tiiviit henkilökohtaiset suhteet. He ovat niitä ihmisiä, joilta voi ammentaa tietoa, jotka ruokkivat uteliaisuutta ja kehityshalua ja tukevat. He ovat syventyneet näihin aiheisiin koko elämänsä. Muusikon ja taiteilijan ura ei ole pikajuoksu: se ei lopu sitten kun opinnot valmistuvat, vaan se on koko elämän mittainen matka.
