Lavastuksen opiskelijoiden osaaminen otettiin käyttöön kaupunkisuunnittelussa
Lavastuksen koulutusohjelman kevään opintojaksolla tutustuttiin laajennettuun skenografiaan rakenteilla olevalla Hiedanrannan alueella Tampereella. Opiskelijat suunnittelivat asukkaita osallistavia interventioita, joissa keskiössä olivat alueen historia sekä tuttujen elementtien tuominen uudella tavalla nähtäviksi.
Miten lavastajien osaaminen voi tukea kaupunkisuunnittelua ja arkkitehtuuria? Tähän kysymykseen etsittiin vastausta Teatterikorkeakoulun lavastuksen koulutusohjelman Narratiiviset ympäristöt -opintojaksolla keväällä 2023.
Opintojaksolla lavastuksen opiskelijat tekivät suunnitelmat skenografisista interventioista, jotka sijoittuivat Tampereen Hiedanrannan alueelle. Interventioilla tarkoitettiin skenografian eli lavastustaiteen keinoin toteutettuja teoksia tai tapahtumia.
Interventioiden suunnittelu lähti liikkeelle taiteellisista lähtökohdista, mutta niissä otettiin huomioon myös kaupunkiympäristöön liittyvät aspektit, kuten turvallisuus, ekologisuus ja ympäristön ylläpito.
”Opintojaksolla mentiin vieraalle alueelle ja sovellettiin lavastuksen osaamista tilasuunnitteluun. Kävimme tutustumassa Tampereen Hiedanrannan aluekeskukseen ja opiskelijat tekivät ehdotukset, miten ympäristön voisi tehdä alueen asukkaille elävämmäksi ja merkitykselliseksi ympäristön omilla keinoilla”, lavastuksen koulutusohjelman professori Liisa Ikonen kertoo.
Opintojakso toteutettiin yhteistyössä Tampereen kaupungin kanssa. Tampereen kaupungin ja Hiedanrannan suunnittelijat kertoivat, mitä ammattimainen kaupunkisuunnittelu on sekä mitä prosesseja siihen liittyy. Kurssin toisena opettajana toimi Jari Aaltonen, joka on taustaltaan maisema-arkkitehti.
”Oli tärkeää luoda keskusteluyhteys maisema-arkkitehtuurin ja kaupunkisuunnittelun kanssa, sillä opiskelijoilla ei välttämättä ollut taustallaan julkisen tilan suunnitteluun liittyviä opintoja. Kurssilla tutustuimme kotimaiseen sekä eurooppalaiseen maisema-arkkitehtuuriin ja Tampereen kaupungin lisäksi teimme yhteistyötä Saksan Dresdenissä sijaitsevan maisema-arkkitehtitoimiston CATTANEO | SCHÜPPEL, eli Steffi Schüppelin ja Matteo Cattaneonin kanssa. Näin oppiminen ja ymmärrys kaupunkisuunnittelusta sekä maisema-arkkitehtuurista ei ollut vain yhden lähteen varassa”, Aaltonen toteaa.
Alueen asukkaat ja historia mukaan
Opiskelijoiden interventioiden konseptisuunnitelmissa yhdistyivät urbaani kaupunkikulttuuri, ekologisuus, taide ja tiede sekä kävijöiden ja asukkaiden osallistaminen. Kurssille osallistuneen lavastuksen opiskelija Kristian Schmidtin interventiossa luotiin alusta sosiaaliselle inkluusiolle. Kohtauspaikaksi luotiin kontti, missä kävijät pääsevät hyödyntämään teknologiaa ja tekoälyä ja näin osallistumaan taiteen ja tieteen tekemiseen.
Annukka Mäntysen intervention keskiössä on vesitorni, jonka varjo liikkuu auringonvalon mukaan. Tornin varjoa seuraamalla Hiedanrannan alueelta voi löytää seitsemän osallistavaa teosta, jotka ovat paikkasidonnaisia.
Opiskelijoiden kokevat, että skenografian narratiivisuus tarjoaa kaupunkisuunnitteluun vapautta. Narratiivisuuden avulla julkisista tiloista voidaan tehdä merkityksellisempiä. Tampereen kaupungin maisema-arkkitehti Mirjam Larinkari on samaa mieltä.
”Arkkitehtuurissa tehdään yleisempää ympäristöä kaikille ja narratiivisuus ei ole niin vahvasti läsnä. Lavastuksessa sekä maisema-arkkitehtuurissa molemmissa eläydytään kuitenkin ympäristöihin ja perehdytään alueiden historiaan. Tampereen Hiedanrannassa, jota juuri suunnitellaan, on paljon historiaa – esimerkiksi vanhaa tehdasaluetta. Kurssilla tehdyt interventio suunnitelmat toivat hyvin esiin alueen historiaa sekä tulevaisuuden näkökulmaa. Interventioiden vahvuutena olikin se, että ideat ovat ammennettu itse Hiedanrannan alueesta”, Mirjam Larinkari kertoo.
”Opintojakso valaisi skenografiaa uudesta näkökulmasta. Se mikä erottaa skenografian ja arkkitehtuurin on aika ja ajan suhteet. Nämä asiat ovat skenografian ydintä. Itselleni lavastaminen on hetken arkkitehtuuria eli siinä luodaan ajassa olevia tiloja, jotka myös muuttuvat ajassa. Lavastaja on jossain määrin taiteellisen ja teknisen maailman välissä oleva sillanrakentaja ja tulkki”, Kristian Schmidt pohtii.
Julkisessa tilassa olevaan taiteeseen ei tarvita pääsylippua
Opintojakson yhdeksi teemaksi nousi se, miten taidetta ja kulttuuria jalkautetaan julkiseen ympäristöön ja miksi se on olennainen osa katukuvaa.
”Kun töitä tehdään teattereissa ja esitystiloissa, skenografia on osa esityskokonaisuutta. Se toimii yhdessä muiden osa-alueiden kanssa. Laajennetussa skenografiassa suunnittelussa voidaan ottaa itsenäisempi rooli. Kyse onkin siitä, miten jokin olemassa oleva asia asetetaan uudella tavalla nähtäväksi”, Liisa Ikonen sanoo.
”Itse miellän tärkeäksi hengailun maantieteen. Esittävä taide liittyy usein ihmisiin ja kollektiiviseen tekemiseen. Myös toimiva kaupunkiympäristö jättää ihmiselle tilaa vaikuttaa. Rakastan elävää kaupunkikulttuuria. Ympäristön suunnittelu on kuin puutarhan hoitoa ja hyvä puutarhuri tekee asiat ekologisesti ja kestävästi ruohonjuuritason toimijoiden oikeudet huomioon ottaen”, Kristian Schmidt toteaa.
Taiteen ja kulttuurin yhdistäminen kaupunkiympäristöön lisää alueiden viihtyvyyttä. Olennaista on, ettei julkisessa tilassa olevaan taiteeseen ei tarvita pääsylippua.
”Koen esittävien taiteiden maailman aika elitistisenä. Usein meillä on tietty tila, jossa taidetta tehdään ja näihin tiloihin pitää osaa pääsylippu, joka rajoittaa kävijöiden pääsyä. Tämän takia taidetta ja kulttuuria voidaan pitää korkealiitoisina, vaikka todellisuudessa ne ovat kiinni jokaisen elämässä. Taiteen ja kulttuurin tuominen pienillä asioilla ympäristöön on se, miksi tätä työtä teen. On tärkeää tehdä asioita näkyviksi”, Annukka Mäntynen toteaa.