Kuvataiteen opiskelija: ”Yksi lempiasioitani täällä on opiskelurakenteen joustavuus”
Lue kuvataiteen opiskelija Eva Volmersonin haastattelu.
Kuka olet ja mistä tiesit, että haluat opiskella Taideyliopistossa?
Olen Eva Volmerson, 4. vuoden kandiopiskelija Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa. Keskityn pääasiassa paikkasidonnaisiin installaatioihin, filmikuvaukseen ja liikkuvan kuvan praktiikkaan. Olen alun perin kotoisin Venäjältä, missä opiskelin animaatiota ja kuvataiteita joitakin vuosia. Noin yhdeksän vuotta sitten muutin Viroon, mistä puolet suvustani on kotoisin.
Opiskellessani keramiikkaa Eesti Kunstiakadeemiassa eli Viron taideakatemiassa aloin kehittyä taiteilijana. Akatemia antoi minulle turvallisen tilan ja vapauden ilmaista itseäni. Valmistumisen jälkeen minulla oli edelleen tunne, että haluaisin työskennellä lisää tilan, liikkuvan kuvan ja äänen parissa. Sattumalta kuulin Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta vain kuukausi ennen hakuajan umpeutumista. Halusin kovasti kokeilla Suomessa asumista, koska odotin pääseväni osaksi suurempaa kansainvälistä yhteisöä. Minulla kävi toista kertaa tuuri, sillä sain hyväksymiskirjeen neljä kuukautta myöhemmin!
Millaisia muistoja sinulla on omasta valintakokeestasi?
Koronapandemia oli tässä vaiheessa jatkunut toista vuotta, ja valintakoe järjestettiin etänä. Saimme itse valita paikan valintakoetyöskentelyä varten, eli sain olla oma itseni tutussa ympäristössä valintakoeprosessin aikana. Meillä oli yhtenä taiteellisena tehtävänä valmistaa täysin uusi teos viiden päivän aikana. Meille annettiin sana, sanomalehti, ja saimme tulkita tämän sanan haluamallamme tavalla. Eniten nautin siitä, että tehtävänannon sai ymmärtää täysin vapaasti, mutta minulla kesti hetken ennen kuin luotin taiteelliseen intuitiooni ja olin aito oma itseni tekemisessäni.
Mikä on ollut mielestäsi parasta Taideyliopistossa opiskelussa ja Helsingissä asumisessa?
Muutin Tallinnasta Helsinkiin reilut kolme vuotta sitten. Yksi lempiasioitani täällä on opiskelurakenteen joustavuus. Opintopisteiden ansaitsemiseen on toki yhteiset ohjeet, mutta yleisesti ottaen meillä on paljon vapautta päättää omista lukujärjestyksistämme. Olen arvostanut tätä mahdollisuutta, koska sen myötä opiskelijoilla ei ole painetta suorittaa sellaisia kursseja, jotka eivät kiinnosta heitä.
Olen myös oppinut olemaan itsenäinen luovien prossieni ja siihen liittyvien rutiinieni suhteen. Tila-aikataiteiden opetusalueella vallitseva opiskelutapa auttoi minua oivaltamaan, mikä oma taiteellinen kiinnostuksenkohteeni ja fokukseni on.
Niin kuin on tyypillistä kenelle vaan joka muuttaa uuteen paikkaan, minäkin olen käynyt läpi eri vaiheita asettuessani Helsinkiin. Alkuvaiheen euforian jälkeen aloin kiinnittää huomiota vakiintuneisiin asioihin, jotka toivat minulle iloa täällä eläessä. Kansainvälinen yhteisö teki elämästäni turvallisempaa ja sain kokea tulevani ymmärretyksi ja hyväksytyksi. Rakastan pyöräilyä, ja Helsinkiin muuttamisen jälkeen liikkuminen kaupungissa alkoi vähitellen tuntua turvallisemmalta. Helsingissä voi löytää viheralueiden piilopaikkoja, jonne pääsee pakoon melua ja joissa voi välillä nauttia hiljaisuudesta. On ihan mahdollista löytää tasapaino hektisen elämän ja levon välille.
Mikä on mieleenpainuvin kokemuksesi opintoihin liittyen?
Tässä kohtaa haluan nostaa esille erään opettajani ja hänen antamansa opit. Vuorovaikutus, työhuonekäynnit ja kurssit hänen kanssaan antoivat minulle rauhan ja turvan tunteen taiteellisessa työskentelyssäni.
On vapauttavaa antaa kaiken mitä olen nähnyt ja lukenut putkahtaa esiin teoksissani ilman syyllisyyttä ja pelkoa. Tämän kohtaamisen lisäksi olen tavannut muitakin ihania ihmisiä, jotka kyseenalaistavat rohkeasti instituution rakenteita ja taiteen tilojen eksklusiivisuutta. Opin heiltä edelleen lisää siitä, miten voisimme elää ihmisinä ja taiteilijoina jakaen resursseja, ideoita ja tiloja.
Mikä on ollut haastavinta opinnoissasi?
Toisinaan koen ristiriitaa, kun tasapainottelen taiteellisen työni ja taloudellisten velvollisuuksien välillä. Tässä tilanteessa ei ole mahdollista tuntea kokonaisvaltaista yhteyttä itseeni, yliopistoyhteisöön ja taiteellisen työn flow-tilaan. Jotkut kommentoisivat varmaan, että se on vain osa normaalia aikuisen elämää, ja olen samaa mieltä. Mutta samaan aikaan tämä elämäntilanne on todentanut ja korostanut sitä, kuinka ehdollistettuja me olemme olemaan osa kapitalistista järjestelmää, joka epää meiltä itsemme toteuttamisen mahdollisuudet ja yhteydet muihin. Haluan tässä yhteydessä tuoda esille mielenterveyshoidon tärkeyden. Kohdelkaahan itseänne hellästi, huomatkaa burnoutin ja yksinäisyyden varoitusmerkit ennakkoon ja pyytäkää apua. Olen todella onnekas, että ympärilläni on ihmisiä, jotka eivät pelkää olla haavoittuvaisia ja kriittisiä.
Mitä haaveilet tekeväsi valmistumisen jälkeen?
Valmistumiseen on vielä muutama vuosi aikaa, mutta haaveilen jo mahdollisista tulevaisuuden skenaarioista. Vaikka en osaa sanoa maantieteellistä paikkaa, minne aion juurtua, haaveilen pääseväni työstämään pidempiä projekteja ilman aikataulujen kiirepainetta. Toivon, että minulla olisi työtila, joka tuntuisi kuin toiselta kodilta ja jossa voisin unelmoida työprojekteista. Ja toivon, että minulla olisi aikaa ja energiaa yhteistyökuvioita varten. Ihanteellisessa tapauksessa haluaisin tehdä taidetta saven, pehmeiden materiaalien, valokuvauksen, videon ja äänen parissa monivivahteisessa tilassa.
Millaisia ennakkokäsityksiä sinulla oli Suomesta? Miten ajattelet nykyään?
Vahvin ennakkokäsitys, joka minulla oli Suomesta, oli, että täällä on täydellistä. Tajusin kuitenkin, että näkökulmani oli sellaisen henkilön, joka oli kasvanut paikassa vailla varmuutta ja turvallisuutta. Ihmisillä on harhaluuloja Pohjoismaista ja niiden ihanteista ja oikeudenmukaisista yhteiskuntarakenteista. Näiden kolmen vuoden aikana olen keskustellut Suomessa niin kansalaisten kuin ulkomaalaistenkin kanssa sekä tänne asettuneiden monikulttuuristen ihmisten kanssa, ja näen nyt, ettei kyseessä ole mikään unelmien valtio.
Nyt voin sanoa, että vaikka ennen uskoinkin, että valtio ja hallitus ovat nyt ja tulevaisuudessa aina kansan puolella (riippumatta kunkin taustasta), se ei yksinkertaisesti ole totta. Olen kiitollinen tästä oivalluksesta, ja olen nähnyt monien ihmisten käyttävän ääntään tuodakseen esille valtion epätasapainon ja julmuuden. Toivottavasti se saa aikaan muutoksen. Elämme maailmassa, jossa valitsee tietyt rakenteet, eikä Taideyliopisto tai taidemaailma poikkea tästä paljoakaan, ja toivon, että tulevaisuudessa näistä rakenteista tulee läpinäkyvämpiä ja että niiden avulla pidettäisiin parempaa huolta opiskelijoista.