Kuvataideakatemian ensimmäinen täysmittainen taiteellisen tutkimuksen näyttely näyttää kyntensä
Kynsiä ja kytköksiä – kaikki maailman aistittava on Taideyliopiston Kuvataideakatemiaan avautuva taiteellisen tutkimuksen näyttely. Se kutsuu vierailijat kokemaan runsaan kattauksen muun muassa video- ja äänitaidetta, maalauksia, performansseja ja harjoitteita. Näyttelyn kuraattorit Denise Ziegler, Maiju Loukola, Haidi Motola ja Mika Elo keskustelevat näyttelystä, joka esittelee tutkimusta laaja-alaisesti ja rakentaa kytköksiä yllättävienkin asioiden välille.
Kynsiä ja kytköksiä – kaikki maailman aistittava on kuin rönsyilevä serviisi, joka kokoaa yhteen 34 taiteilijaa tai taiteilijaryhmää – mikä on näyttelyn merkitys?
Denise Ziegler: Ajattelen itse, että Kuvataideakatemiassa opiskellaan usein ensin kandidaatiksi ja sitten maisteriksi. Molempia tutkintoja seuraavat näyttelyt. Kuvan Kevät ja kandinäyttely ovat monelle tuttuja tapahtumia. Tohtorintutkinnon valmistuminen ei sen sijaan ole varsinainen päätöspiste. Toki jonkinlainen kokonaisuus valmistuu, mutta koen, että tohtorin opinnäyte on alku ja tutkijanura vasta alkaa. Samalla tavalla tämä näyttely ei ole päätöspiste tai lopun merkkaaminen, vaan oikeastaan alku. Kaiken keskelle astuminen.
Maiju Loukola: Näyttelyssä on mukana taiteilijoita ja teoksia laaja-alaisesti. Mukana on 34 tekijää tai ryhmää – se on herkullinen kattaus, joka esittelee opintojensa ja uransa eri vaiheissa toimivien henkilöiden tutkimusta ja taiteellista prosessia. Yleensä kun puhumme näyttelyistä, puhumme valmiista teoksista, mutta tämä on näyttely, joka on täynnä erilaisia kysymyksiä, asioita ja materiaaleja. Kynsiä ja kytköksiä on koetteluita ja keskeneräisyyttä.
Haidi Motola: Tulin itse mukaan valintavaiheeseen ja hakemuksia läpikäydessä päätimme, että sisällyttäisimme näyttelyyn mahdollisimman laajan otannan taiteellisen tutkimuksen toimijoita. Tämä on ensimmäinen täysimittainen taiteellisen tutkimuksen näyttely Kuvataideakatemiassa. Sitä ei haluta rajata esimerkiksi tiettyyn tematiikkaan, vaan haluamme nähdä, mitä taiteellinen tutkimus voi tuoda esille. Se on erilaisia yhteyksiä ja kytköksiä – mikä näkyy myös näyttelyn nimessä.
Mika Elo: Kun ajattelee, että kyseessä on nimenomaan tutkimustoimintaa esittelevä näyttely, etualalle tässä kattauksessa nousee moninaisuus sekä taiteellisen ajattelun keskeinen rooli taiteellisessa tutkimuksessa.
Mitä taiteellinen tutkimus oikeastaan on?
ML: Kun puhumme taiteellisesta tutkimuksesta, tarkoitamme tutkimusta, jossa teokset tai taide eivät ole tutkimuksen kohde, vaan tutkimuksen maasto.
DZ: Taiteellinen tutkimus eroaa taiteen tutkimuksesta muun muassa siinä, että taiteellinen tutkimus käyttää taiteen tekemisen prosesseja tutkimuksen menetelminä. Taidetta ei siis tutkita – vaan se on enemmänkin väline.
ML: Taiteellisen tutkimuksen parissa voi syntyä aivan uusi menetelmä ja sen lähtökohta on taiteen tekemisen käytännössä. Vaikkapa materiaalisuudessa tai tekemisen rytmissä.
DZ: Voisimme ajatella asiaa konkretian kautta: eräs tohtoriopiskelija kertoi tekevänsä tutkimusta puun kanssa. Hän siis työskentelee materiaalista käsin, mikä tarkoittaa, ettei puu ole ainoastaan taiteilijan muokattavissa, vaan että tutkimus tapahtuu materiaalin kanssa vuorovaikutteisesti. Kun tekeminen tehdään yhdessä, tässä tapauksessa, puun kanssa, on löydettävä uusi menetelmä, koska sellaista ei välttämättä vielä ole. Osa menetelmistä on kehitettävä itse. Taiteellinen tutkimus on siis työtä, joka synnyttää itse metodinsa. Ne taas pitää sitten sanallistaa ja tuoda esille.
ML: Tässä puuesimerkissä puuta kuunnellaan myös materiaalina. Se voi antaa uusia suuntaviivoja: puu halkeaa näin, se tekee niin tässä ajassa ja työskentely toimii juuri nyt tällä tavalla. Mukana on tietenkin myös oman tekemisen haastamista. Puu vastaa, kun sitä työstää, mutta taiteen tekeminen sisältää myös dialogia itsensä ja ympäristön kanssa.
DZ: Monet taiteilijat ovat myös tutkijoita, mutta monet eivät aseta omaa työtään taiteellisen tutkimuksen keskustelun ytimeen. Keskustelun, jota käydään instituutioissa – tai sitten instituutioiden ulkopuolisissa ryhmittymissä. Jos vuoropuhelua ei synny, ei synny myöskään yhteisöä, eikä tällöin voida puhua taiteellisesta tutkimuksesta.
ME: Taiteen tekemisen ja tutkivien taiteilijoiden yhteisön lisäksi tekisi mieli sanoa, että taiteelliselle tutkimukselle tyypillistä on monitahoisuus ja omintakeisuus. Määrittelyn sijaan onkin kiinnostavampaa tarkastella tässä näyttelyssä esillä olevia teoksia tai ”tutkielmia” siltä kannalta, että mitä ne ehdottavat, millaista ajattelua ne kantavat mukanaan ja miten ne kytkeytyvät johonkin asiaan, joka ei vielä ole tiedossa.
Voisimmeko palata vielä näyttelyn nimeen, Kynsiä ja kytköksiä – kaikki maailman aistittava?
HM: Kun me puhumme taiteellisesta tutkimuksesta, puhumme aina kysymysten esittämisestä. Se on prosessi itsessään, mutta tärkeää on, että mukaan tuodaan yleisö. He ovat osa tutkimustyötä ja sen muodostavaa vuorovaikutusta.
DZ: Tämä on mielestäni tärkeä pointti! Kun kuvataiteilija tutkii teosten kautta, ovat ne aina valmistettu näytettäviksi ja suhteessa yleisöön. Näytteille asettaminen on sisäänrakennettu asia, samoin kuin vuoropuhelu yleisön tai kokijan kanssa. Dialogi voi toki rakentua myös tutkijoiden välisesti sisäpiirissä, mutta tämän näyttelyn kohdalla keskustelu asettuu myös instituution ulkopuolelle. Näyttely on kaikille avoin vuoropuhelu, se pyrkii rakentamaan kytköksiä.
ML: Näyttelyhän on kuukauden esillä ja se sisältää myös tapahtumaviikon. Mukana on taiteilijoita, nykyisiä tohtoriopiskelijoita ja Kuvataideakatemian alumneja – ja keskustelua käydään yhdessä esimerkiksi videoita katsellen. Viikko tarjoaa keskusteluja, harjoitteita, luentoja ja muita esityksiä. Myös muistoja käsittelevää luentaa eli lukemista yleisön kanssa teoksen äärellä.
DZ: Tutkimusten yhteen tulemisen lisäksi näyttely tarjoaa pohdintaa mielikuvituksen roolista taiteellisessa tutkimuksessa. Sehän levittäytyy Kuvataideakatemian 1. ja 2. kerroksen välille. Taiteilija, joka esittää näyttelyssä kaksi videoteosta totesi, että töiden asettaminen näyttelytilassa eri kerroksiin sopii hyvin, sillä teosten aiheena on kivipöly. “Sehän sitten laskeutuu kauniisti ylhäältä aina alakertaan”, hän sanoi.
Mielikuvitus on voimavara, jota usein vähätellään sellaisena ei-konkreettisena asiana. Mutta nykymaailma tarvitsee uusia näkökulmia ja toimintatapoja. Taiteellisella tutkimuksella on mahdollisuus vastata siihen. Se on työtä, joka katsoo yhteiskunnallisia kysymyksiä tuorein silmin, mielikuvituksen kautta ennakkoluulottomasti. Taiteellinen tutkimus on vapaa löytämään uusia, soveltavia tapoja toimia, samalla kun taiteelliset prosessit luovat kytköksiä yhteiskuntaan. Jos 30 vuotta sitten perustettu tutkimusala joutui aiemmin oikeuttamaan ja perustelemaan itseään, on sen nyt mahdollista valua takaisin. Taiteellinen tutkimus haluaa nyt näyttää kyntensä ja astua estradille. Se oikein janoaa päästä näyttämään mistä on itse tehty, ja luomaan kytköksiä.
HM: Näyttelyn runsaus kutsuukin tarttumaan siihen, mikä itseä kutsuu. Viettäisitkö sen äärellä vaikka vähän pidemmän ajan? Sitten voimme yhdessä miettiä, kimpassa tutkia. Mehän olemme kaikki täällä tutkimassa.
ME: Ja nyt huomaan, että näyttelyn nimessä on ajatusviiva, ehkä se on jonkin kynnen viiltämä kytkös?
Kirjoittaja: Elena Sulin
Kynsiä ja kytköksiä – kaikki maailman aistittava
- Taiteellisen tutkimuksen näyttely 26.1.–25.2.2024
- Kuvataidekatemian Mylly-rakennuksessa: Kuva/Tila, portaikko, 2. kerroksen Myllytori – Sörnäisten rantatie 19, 00530 Helsinki
- Aukioloajat ma-su 11-18