Kuvanveistäjä Nora Tapper ajattelee käsillään
Nora Tapper on Taideyliopiston Vuoden alumni Kuvataideakatemiasta. Hän käyttää materiaalinaan pääasiassa puuta ja keramiikkaa. Aiheet veistoksiin ovat lähtöisin muistoista ja havainnoista, erilaisista tiloista, valoista ja kokemuksista. Vuoden alumnina Tapperia kiehtovat keskustelut opiskelijoiden kanssa ja alumniyhteistyön ideoiminen Taideyliopiston eri akatemioiden välillä.
Nora Tapper valmistelee parhaillaan hiljaisen tilan teosta uuteen Keski-Suomen Sairaala Novaan, joka avataan tänä syksynä.
”Hiljainen tila on rauhoittumiseen ja mietiskelyyn tarkoitettu tila vilkkaassa osassa sairaalaa. Otin lähtökohdaksi virtaavan veden rajassa huojuvan kaislikon ja vedestä pilkistävät kivet. Päätin olla lisäämättä teokseeni minkäänlaista äänimaailmaa. Maailmassa on niin paljon ääntä, että arvostan hiljaisuutta,” Tapper toteaa.
Tapperin tärkeimmät materiaalit ovat puu ja keramiikka. Novan hiljaiseen tilaan hän on veistänyt leppälaudasta kaislikon ja haapapuusta kiviä.
”Kaislikko muodostaa tilaan suojaisia soppia. Kivillä voi istua, ja lisäksi rakensin kaislikkoon laitureita istumapaikoiksi. Valaistus on tärkeä osa tätä teosta.”
Arkkitehtuurin ja kuvanveiston välimaastossa
Taiteilijan ura ei ollut Tapperille helppo valinta.
”Opiskelin ensin arkkitehtuuria Oulun yliopistossa, ja kyläkauppaa pitäneet vanhempani olivat hyvin tyytyväisiä tähän uravalintaan. Kun päätin hakea ensin Taideteolliseen korkeakouluun ja sitten Kuvataideakatemiaan, he olivat huolissaan, miten pärjään taiteilijan uralla.”
Kuvataideakatemiassa Tapper valitsi kuvanveiston ilmaisutavakseen.
”Koen kuitenkin jääneeni jonnekin arkkitehtuurin ja kuvanveiston välimaastoon. Tila ja kolmiulotteisuus ovat minulle tärkeitä, mutta haluan itse valmistaa suunnittelemani teokset. Siksi arkkitehtuuri ei sopinut minulle. Veistokseni ovat usein suurikokoisia tiloja, puupalikoista rakennettuja ja veistettyjä ihmisfiguureja tai puusta ja keramiikasta koottuja asetelmia ja maisemia.”
Jotkut Tapperin veistokset ovat kolikon kokoisia, toisiin voi mennä sisään.
”Aloittaessani uutta veistosta en useimmiten tiedä tarkalleen, mitä olen tekemässä. Minulla on jokin kömpelö ajatus, josta alan työstää pienoismallia. Tehtyäni jotakin konkreettista alan hahmottaa mihin pyrin. En osaa puhua taiteestani vaan tarvitsen tekevät kädet ilmaisemaan itseäni. Sanon, että ajattelen käsilläni. En tunne olevani tilataitelija. Olen kuvanveistäjä, toiset saavat määrittää olenko taiteilija vai en. Veistos on aina suhteessa ympäröivään maailmaan ja tilaan,” Tapper pohtii.
Viime vuodet Tapper on työstänyt pääasiassa puuta, mutta nyt häntä houkuttaa jälleen savi.
”Puun kanssa työskennellessä on jokin väline välissä, yleensä kirves, mutta savessa pääsee suoraan kosketukseen materiaalin kanssa. Keramiikka on kulkenut teoksissani puun rinnalla kaiken aikaa. Julkisissa teoksissani on kiveä mukana, muuten en käytä sitä paljon.”
Perinteisistä aineksista jotakin uutta
Sairaala Novan Kaislikko on viides julkinen taideteos Tapperille. Ensimmäinen oli paikallisen suurmiehen Kalle Piilosen patsas Äänekoskelle vuonna 1996. Sen jälkeen Tapperia pyydettiin tekemään valtioneuvos Johannes Virolaisen muistomerkki Lohjalle, ja se valmistui vuonna 2004.
”En halunnut tehdä niin sanottua näköispatsasta, vaan tuoda perinteisen muotokuvan idean nykypäivään. Piilosen muistomerkissä figuratiivinen rintakuva on ikään kuin ollut jalustan päällä, mutta jalusta on haljennut ja halkeamassa on tietoja Piilosesta. Rintakuva tulee puoliksi ulos pystyssä olevasta osasta jalustaa. Virolaisen Jussi sen sijaan on ikään kuin liikkeessä kohti Lohjan keskustaa, sillä hän oli kansanmies, eikä pysynyt jalustalla. Leikin perinteisillä elementeillä,” Tapper kuvailee.
Alumnit tukena opinnoista työelämään siirtyville
Tapper opiskeli vuosina 1989–1993 kuvanveiston laitoksella Kuvataideakatemiassa, joka muutettiin juuri tuolloin yliopistoksi. Maisteriksi hän valmistui 1998.
”Maisterinopinnot tarjosivat minulle siteen johonkin, sillä valmistuttuaan kuvataiteilija on todella yksin. Opintojen jälkeen olen käynyt Kuvataideakatemiassa myös alumnitapaamisissa, koska kaipaan kollegiaalisuutta,” Tapper kertoo.
Taideyliopiston Vuoden 2020 alumnit ovat laaja-alaisesti ajattelevia taiteilijoita ja muutoksentekijöitä.
”Tämä nimitys on positiivinen yllätys, ja se saa pohtimaan, mitä alumnius omalla kohdallani voisi olla. Joskus pari opiskelijaa on käynyt työhuoneellani juttelemassa taiteilijan työn arjesta, ja autan heitä mielelläni. Jonkinlainen mentoritoiminta voisi onnistua. Luonteva yhteys opiskelijoiden ja muiden alumnien kanssa on aina ihmisestä kiinni. Sinänsä akatemioiden välinen yhteistyö on hyvä juttu, ja sitä voisi ideoida yhdessä toisten alumnien kanssa.”
Teksti: Päivi Brink
Taideyliopiston Vuoden alumnit ovat rohkeita esikuvia, jotka ovat vahvistaneet toiminnallaan taiteen ja taiteilijakoulutuksen ainutlaatuista arvoa ja merkitystä. Taideyliopiston kasvatteina Vuoden alumnit osallistuvat taiteellisten perinteiden eteenpäin välittämiseen ja oman alansa rohkeaan uudistamiseen. Taideyliopisto valitsee vuosittain kolme Vuoden alumnia, yhden kustakin akatemiasta.