Kunniatohtori Susanna Mälkki: Nykymusiikin sanansaattaja
Nykymusiikin profiilia ansiokkaasti nostanut Susanna Mälkki pitää itseään mahdollistajana, jonka tehtävä on tukea säveltäjiä.
“Muistan sen hetken hyvin – yhtäkkiä kaikki tuntui jotenkin niin oikealta”, sanoo elokuussa Taideyliopiston kunniatohtoriksi vihittävä kapellimestari Susanna Mälkki.
“Seisoin ensimmäistä kertaa pienen harjoitusorkesterin edessä harjoittamassa sitä. Mielessäni välähti ja ymmärsin, että juuri tätä minä halusin tehdä.”
Mälkki oli tuolloin lahjakas sellisti, joka opiskeli Edsbergin musiikki-instituutissa Tukholman lähistöllä. Alun perin hän ei ollut edes halunnut osallistua opintojen ohessa järjestetylle, Esa-Pekka Salosen ohjaamalle kapellimestarikurssille.
“Salonen työskenteli Ruotsin radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina. Pidin absurdina ja nolona ajatusta siitä, että me tunarit heiluttelisimme tahtipuikkoa tällaisen mestarin ohjauksessa”, Mälkki sanoo.
Kurssin jälkeen elämä vaikutti jatkuvan samaan tapaan kuin ennenkin. Mälkki vietti vuoden Lontoon Royal Academyssa sellonsoittoa opiskellen ja suoritti sen jälkeen Sibelius-Akatemian opintonsa loppuun.
Samalla hän kaikessa hiljaisuudessa kypsytteli ajatusta kapellimestariopintoihin hakeutumisesta. Sellodiplomin suoritettuaan Mälkki haki kapellimestariluokalle kertomatta siitä kenellekään.
“En halunnut joutua kuuntelemaan rasittavia kommentteja”, hän sanoo.
Mälkki valittiin opiskelijaksi, mutta samana keväänä hän oli käynyt myös Göteborgin sinfonikkojen koesoitossa ja voittanut sen.
“Päätin ensi alkuun ottaa vastaan molemmat paikat”, Mälkki kertoo.
Sello ja tahtipuikko
Kapellimestariopintojensa ensimmäiset kaksi vuotta Mälkki vuorotteli Göteborgin soolosellistinä ja lensi tiuhaan tahtiin Suomen ja Ruotsin väliä. Orkesterityö toi opintoihin paljon lisäväriä.
“Sain yhtä aikaa sekä seurata kapellimestarin työskentelyä läheltä että tehdä korokkeella omia virheitäni. Kiinnostus ammattia kohtaan kasvoi eksponentiaalisesti”, hän muistelee.
Yhtä tiettyä kapellimestariesikuvaa Mälkillä ei ole koskaan ollut, mutta hän myöntää ihailleensa useiden kapellimestarien työtä Suomessa ja maailmalla. Esimerkiksi Göteborgin sinfoniaorkesteria johtanutta virolaista Neeme Järveä Mälkki kuvailee “teknisesti äärettömän taitavaksi” ja sanoo tämän vaikuttaneen omaan käsitykseensä kapellimestarin tekniikan merkityksestä.
“Hänen kanssaan oli niin helppo soittaa. Ei tarvinnut ajatella juuri mitään – riitti kun seurasi käsiä”, Mälkki sanoo.
Hän kertoo käyneensä opiskeluaikoina Tukholmassa paljon konserteissa ja todella havahtuneensa siihen valtavaan eroon, minkä kapellimestari voi saada orkesterin soitossa aikaan.
“Omissa orkesteriharjoituksissa eri kapellimestarit harjoittivat meitä. Soitin selloa, mutta seurasin sitä kaikkea toimintaa myös kapellimestariopiskelijana ja mietin, mikä toimii ja mikä ei.”
Suuret käännekohdat
Moni pitää Mälkin kapellimestariuran läpimurtona Thomas Adès’n säveltämää oopperaa Powder Her Face. Sitä se oli myös Mälkin omasta mielestä.
“En tosin ehkä silloin ymmärtänyt sitä itse”, Mälkki sanoo.
“Tänä päivänä en puolestaan ihan ymmärrä, kuinka olen voinut johtaa sen – Powder Her Face on todella vaikea teos!”
Katsoessaan uraansa taaksepäin Mälkki löytää sen varrelta monia käännekohtia, jotka ovat ottaneet vauhtia yhteistyöstä säveltäjien kanssa. Powder Her Facen jälkeen Adès kutsui Mälkin Lontooseen ja joitain vuosia myöhemmin säveltäjä Pierre Boulezesitti hänelle kutsun saapua Pariisiin nykymusiikkia esittävän Ensemble intercontemporainin taiteelliseksi johtajaksi.
Italialaissäveltäjä Luca Francesconin kanssa Mälkki puolestaan päätyi Milanon kuuluisaan oopperatalo La Scalaan, jossa debytoi sen historian ensimmäisenä naiskapellimestarina.
“Oli maaginen, kylmät väreet nostattava kokemus katsoa La Scalan orkesterimonttua ja siinä hetkessä ymmärtää, että tämä on paikka, missä koko oopperan historia on tapahtunut.”
Helsingin kaupunginorkesterin ylikapellimestarina Mälkki aloitti vuonna 2016, ollen tuolloin ensimmäinen nainen tehtävässä. Seitsemän vuoden kausi työssä oli Mälkille merkityksellinen.
“Metatasolla varsinkin. Se oli kotikaupunkini orkesteri ja ensimmäinen orkesteri, jota olin koskaan kuullut.”
Hieno ja haastava nykymusiikki
Mälkki sanoo tiedostavansa, että monelle yleisön edustajalle ja muusikollekin nykymusiikki on ikään kuin pakollinen paha. Hän sen sijaan pitää sitä huikean hienona ikkunana maailmaan.
“Harvoin nykymusiikilla voi herättää samanlaisia tunteita kuin Wagnerin oopperalla, mutta ei se ole sen tarkoituskaan. Emmehän halua tehdä ja kuulla ainoastaan toisintoja siitä, mitä on jo tehty.”
Nykymusiikkiteokseen perehtymisessä ja sen harjoituttamisessa on usein huomattavan paljon enemmän työtä verrattuna kaikkien tuntemaan Bachiin tai Sibeliukseen.
“Mutta olen tietyllä tapaa peloton, enkä pelkää tällaista lähtöasetelmaa. Työn tärkeys voittaa”, Mälkki kuittaa.
Klassinen musiikki on usein hyvin konservatiivinen taidemuoto, jolta odotetaan kauneutta ja harmoniaa. Nykymusiikki voikin klassisen kantaohjelmiston rinnalla kuulostaa Mälkin sanoin jopa suorastaan raastavalta.
Usein uusista teoksista löytyy kuitenkin vahvaa substanssia, jota voi hyvin oppia ymmärtämään ainoastaan kuuntelemalla. Mälkki kannustaa etsiytymään rohkeasti uuden äärelle.
“Ei se ole sen kummempaa, kuin että kävisi välillä Kiasmassa Ateneumin sijaan.”
Kumppani ja mahdollistaja
Mälkin urasta puhuttaessa ei voi unohtaa yhteistyötä Kaija Saariahon kanssa. Hänen ensikosketuksensa Saariahon tuotantoon oli Turun sellokilpailussa vuonna 1994, kun Saariahon kappale, avantgardistinen Petals oli kilpailun pakollisena kappaleena.
“Tuolloin se oli minulle aivan uutta ja vierasta musiikkia”, Mälkki sanoo.
Tulkinta oli kuitenkin onnistunut, ja Mälkki voitti kilpailun. Hän arvelee, että Saariaho on tullut hänestä tietoiseksi jo tuolloin, vaikka he eivät kilpailun yhteydessä tavanneetkaan.
Myöhemmin hän johti Saariahon toiveesta tämän orkesterikappaleita Helsingin Juhlaviikoilla, avusti Esa-Pekka Salosta Kaukainen rakkaus -oopperassa ja johti La Passion de Simonen kantaesityksen Wienissä. Saariahon kanssa Mälkki myös vieraili New Yorkin Metropolitan-oopperassa.
“Ehkä hän näki minussa ihmisen, joka ymmärsi hänen musiikkiaan ja halusi todella paneutua siihen. Meillä oli luonteva keskusteluyhteys”, Mälkki sanoo.
Vuonna 2021 Mälkki johti Saariahon viimeiseksi jääneen Innocence-oopperan kantaesityksen Aix-en-Provencessa. Hän sanoo kantaesityksen kapellimestarin olevan säveltäjälle elintärkeä kumppani.
“Olen vuosien mittaan alkanut kokea tehtäväni nykymusiikin maailmassa entistä voimakkaammin: olen säveltäjille ikään kuin mahdollistaja ja sanansaattaja. Työskentelemme molemminpuolisesta luottamuksesta käsin, löydämme teoksen ytimen ja luomme yhdessä jotain aivan uutta.”
Taide on yhteyttä
Taide on Mälkin mielestä kulttuurin syvintä olemusta ja osa ihmisyyttä, jonka avulla prosessoimme elämää ja kanavoimme erilaisia asioita, iloja sekä suruja. Tavallaan mikään ei ole sitä tärkeämpää.
Mälkki toivoisi myös näkevänsä taiteilijoiden ja taiteen sekä luovan ajattelun laaja-alaisempaa hyödyntämistä yhteiskunnassa, ei ainoastaan esittävänä taiteena ja viihteenä.
“Taide ja ilmaisu eri muodoissaan avaavat valtavia vuorovaikutus- ja muita mahdollisuuksia. Siksi taiteen kentän kuuluukin olla laaja, ja siksi varsinkin lapsille on annettava mahdollisuus löytää taiteen taikamaailma”, Mälkki sanoo.
Epävarmalla taidealalla moni kokee painetta menestyä.
”Mutta miten menestys määritellään? Loppujen lopuksi taide on mielestäni yhteyttä, joka luodaan yleisöön, eikä mitään sellaista, mikä mitataan numeroilla”, pohtii Mälkki.
“Toki toivon, että mahdollisimman moni löytäisi tavalla tai toisella taiteen pariin. Mutta taide voi olla erinomaisen hyvää ja vaikuttavaa ja taiteilija mielestäni onnistunut, vaikka ei koskaan saavuttaisi suurta yleisöä.”
Moni taiteilija ja laitos tarvitsee teosten synnyttämiseen taloudellista tukea kuten apurahoja tai hankerahoitusta, mutta nykyinen hallitus on kaavaillut kulttuuriin kohdistuvia, tuntuvia leikkauksia. Mälkki pitää tilannetta valitettavana ja erittäin lyhytnäköisenä.
“Kulttuurilla toisaalta ylpeillään, mutta samalla sen oksaa halutaan sahata.”
Musiikillinen löytöretkeilijä
Ensimmäiset vuodet alalla ovat kapellimestareille usein rankkoja. Isot, uudet teokset, jatkuva matkustaminen ja vaihtuvat työyhteisöt voivat tuntua kuluttavilta ja elämä irralliselta.
“Nyt kun urani on jo vakiintunut, voin tehdä valintoja ja järjestää elämäni niin, etten aivan koko ajan kulje maailmalla”, Mälkki sanoo.
Toisaalta hän arvelee juuri tällaisen musiikillisen löytöretkeilyn ja liikkeellä olon sopivan hänelle.
“Olen ehdottomasti intohimoammatissani ja minulla on yhä uusia ammatillisia haaveita.”
Mitä ne mahtavat olla?
“Teatteri kiinnostaa, ja haluan tehdä enemmän oopperaa. Sillä puolella on paljon mielenkiintoista ohjelmistoa. Erityisesti haluaisin johtaa Wagneria.”
Teksti: Elli Collan
Taideyliopiston promootio eli yliopisto-opintojen juhlallinen päätös järjestetään Helsingissä 16.–18. elokuuta 2024. Tilaisuudessa promovoidaan Taideyliopiston akatemioista valmistuneita maistereita ja tohtoreita. Promootiossa vihitään lisäksi kahdeksan kunniatohtoria, jotka edustavat alojensa edelläkävijöitä, taiteen koulutusta tai taiteen yhteiskunnallista asemaa ja merkitystä edistäneitä vaikuttajia Suomesta ja maailmalta.
Kuvataideakatemian, Sibelius-Akatemian ja Teatterikorkeakoulun johtokunnat sekä Taideyliopiston hallitus ovat nimenneet kunniatohtorit. Kunniatohtoriksi vihkiminen on korkein huomionosoitus, jonka yliopisto voi myöntää.
