Kukka Paavilainen tutkii maalausten syntyyn vaikuttavia tekijöitä omissa sekä Ellen Thesleffin teoksissa
Ellen Thesleffin maalaus Maisema Toscanassa (1907) toimi alkusykäyksenä Paavilaisen tutkimukselle, joka käsittelee taiteilijan harjaantunutta katsetta. Haastattelussa Paavilainen avaa tutkimuksensa taustaa ja kertoo, miksi tutkimusaihe on hänelle tärkeä.
Mitä tutkimuksesi käsittelee?
Tutkimukseni käsittelee omia maalauksiani ja Ellen Thesleffin väripuupiirroksia. Tutkimus sai alkunsa taidehistorian pro gradu -tutkimuksestani, joka käsitteli Thesleffin varhaisia värillisiä kohopainovedoksia. Tuo tutkimus vaikutti omaan työskentelyyni. Väitöstutkimus taas lähti tästä liikkeelle ja laajeni myös taidehistorian puolelle, sillä koin oppivani tutkimuksen teosta paljon Thesleffin aineistojen parissa.
Opinnäytteeni sisältää neljä artikkelia. Yksi artikkeleista käsittelee omaa maalausprosessiani, joka reflektoi Thesleffin teosta Maisema Toscanasta (1907). Halusin kirjoittaa auki, miten maalausprosessi eteni ja mitä oivalluksia se synnytti. Tästä kehkeytyi maalauskertomus. Oivallukset ja tutkimustulokset, jotka syntyivät käytännön työskentelystä, ovat olleet minulle arvokkaita. Minusta tämä juuri on taiteellisen tutkimuksen ydintä, konkreettinen tekeminen, katsominen ja oivaltaminen.
Kaksi artikkeleistani keskittyvät yksinomaan Thesleffiin ja käsittelevät vuosien 1907–1910 teoksia. Thesleff aloitti kohopainotekniikat vuonna 1907, ja vuonna 1909 hän teki ensimmäisen päivätyn värillisen vedoksensa. Suurin osa vedoksista on ilman vuosilukua, mikä hankaloittaa tutkimusta.
Johdantoartikkeli käsittelee kysymyksiä, jotka syntyivät maalauskertomuksesta, eli omia teoksiani käsittelevästä artikkelista. Johdanto on teoreettinen reflektio, mutta se on kirjoitettu hyvin kerronnallisesti ja historiallisia henkilöhahmoja hyödyntäen. Käsittelen italialaista taiteentuntija Giovanni Morellia, joka on varhainen pioneeri taidehistorian alalla. Hän kykeni erottelemaan eri taiteilijoiden teokset toisistaan tunnistamalla kullekin taiteilijalle tyypillisen sivellintekniikan. Tämän hän teki paljain silmin.
Miten päädyit valitsemaasi aiheeseen? Miksi halusit käsitellä juuri Thesleffin teoksia?
Kun Thesleffin innoittamana kokeilin puupiirrosta ja puukaiverrusta tajusin, että näiden harvojen tuntemien tekniikoiden hallinta edes vähäisellä tasolla avasi minulle oven varsin koskemattomaan aineistoon, joka on ollut vaikeasti lähestyttävissä. Kaikki varhaiset laatat ovat kadonneet, päivämääriä ei ole ja vedostusmateriaalit ovat sadan vuoden ajan olleet tuntemattomia. Tutkimukseni paljasti vedoslehtien olevan japaninpaperia, jota ei tähän asti ole uskottu täälläpäin olleen. Vedokset on tehty Firenzessä, missä oli aivan toisenlaiset taiteilijatarvikkeiden markkinat kuin Suomessa. Olen selvittänyt sideaineen ja väriaineet tutkimusyhteistyön avulla Kansallisgallerian materiaalintutkijoiden kanssa sekä vedoslehtien kuidut Metropolian ammattikorkeakoulun konservaattoreiden kanssa.
Thesleff on ollut hyvin innovatiivinen ja käyttänyt taidemaalareiden varhaisia tuubiöljyvärejä. Hänen teoksissaan ei ole käytetty graafikoiden vedostusvärejä, vaan öljymaalareiden värejä, mikä selittää kirkkaat hehkuvat värit sekä sen, miksi ne ovat säilyneet niin hyvin. Japaninpaperi toimii öljyvärin kanssa paljon paremmin kuin länsimaiset paperit. Japaninpaperi vastaanottaa värin todella tarkasti, jolloin puun syyt ja kaikki pienet hienoudet näkyvät ja väri pysyy pinnassa sen sijaan että se imeytyisi paperin sisään kuten länsimaisissa papereissa.
Thesleff on pioneeri puupiirtäjien keskuudessa. On ollut palkitsevaa poistaa tutkimuksella vallitsevia väärinkäsityksiä. Suomessa on kuviteltu, että Thesleff vedosti vesivärillä silkkipaperille, vaikka silloin paperi ei olisi edes pysynyt kasassa. Thesleffin värillisistä puupiirroksista kirjoitetaan usein harhaanjohtavasti. On tuntunut hyvältä koota yhteen kaikki se, mitä hänen varhaisista vedoksistaan voidaan varmuudella sanoa.
Miten yhdistät tutkimuksessasi taidehistorian ja kuvataiteen opintosi?
Tavoitteenani on ollut yhdistää kolme asiaa: taiteilijan asettamat tutkimuskysymykset, materiaalitutkijoiden ja konservaattoreiden luonnontieteelliset tutkimustulokset sekä taidehistorioitsijoiden tutkimuskirjallisuuden tuntemus ja lähdekritiikki. Materiaalianalyysit, tutkimuskirjallisuus ja siihen liittyvä lähdekritiikki ovat tärkeitä asioita tutkimuksen uskottavuuden kannalta. Millä tavalla uusi tieto rakentuu olemassa olevan tiedon varaan, millä tavalla argumentoidaan ja seuraako teksti argumentoinnin logiikkaa? Tutkimuskirjallisuuden sääntöjen noudattaminen ei kuitenkaan estä kirjoittamasta elävää ja kaunokirjallista kieltä.
Tutkimukseni otsikko on Teoksen äärellä harjaantunut katse, joka viittaa siihen, kuinka taiteilija on harjaantunut katsomaan esimerkiksi sitä, miten öljymaali kerääntyy kankaalle. Puupiirroksissa hän taas ymmärtää, miten läpinäkyvät maalikerrokset kasaantuvat paperille toistensa päälle, miten kuva kääntyy peilikuvaksi, ja miten laatan kaivertaminen toimii positiivi-negatiivi-ajatuksella. Tekemisen kautta moni asia selkiytyy. Minun mielestäni on hienoa, kun tutkimus tekee konkreettiseksi taiteilijan osaamisen ja näkyväksi miten todellista silmän harjaantuminen on. Kaiken sen, mikä jää yhteiskunnassamme pimentoon.
Millaiset kysymykset tai teemat puhuttelevat sinua tutkijana?
Minulle on tärkeää tuoda esiin taiteilijan osaamista. Olen myös todella kiinnostunut siitä, että voin kirjoittaa tieteellistä tutkimustekstiä tavalla, joka samalla täyttää omat esteettiset toiveeni ja tavoitteeni. Huomaan, että taiteilijan tarve antaa asioille muoto näkyy myös kirjoittamisessa. Artikkeli itsessään ei vielä riitä, vaan haluan hioa muotoa ennen kuin koen sen olevan eheä ja valmis. Artikkelia kirjoittaessa on samanlainen tunne kuin maalausta tehdessä, sen vain tietää, kun se on valmis.
Thesleff on ollut paljon kansainvälisempi ja teknisesti taitavampi kuin on ymmärretty. Hän on valinnut juuri oikeat materiaalit, joiden ansiosta vedokset ovat säilyneet 100 vuotta. Nykyään kaikki puupiirtäjät käyttävät japaninpaperia. Se on kaikista paras paperi tähän tarkoitukseen ja Thesleff osasi käyttää sitä jo 100 vuotta sitten.
Mistä luulet Thesleffin aliarvioinnin johtuneen?
Tuon ajan naistaiteilijasta helposti ajatellaan, että hänen vaikutteensa ja inspiraationsa ovat tulleet miespuoliselta, kansainvälisesti menestyneeltä kollegalta Gordon Craigilta, vaikka vaikutteet ovat ehkäpä kulkeneetkin päinvastaiseen suuntaan. Lisäksi tuntuu, että suurta yleisöä kiinnostaa aina enemmän mahdollinen romantiikka. Thesleff on kuitenkin itse luottanut omaan työhönsä. Hän on luovuttanut maailman museoihin juuri värivedoksiaan maalaustensa sijasta. Tuntuu, että hän on pyrkinyt jättämään jälkensä historiaan aikalaisymmärryksestä huolimatta. On uskomattoman hienoa, että meillä on Thesleffin kaltaisia maailman luokan tekijöitä, vaikka Suomessa ajattelemme aina olevamme periferiassa. Ajatella, että tätä samaa pohjoista maata on tallannut tällainen pioneeri!
Mitä toivot tutkimuksesi antavan siihen perehtyville?
Tutkimukseni valaa uskoa siihen, että vaikka taide, kulttuuri, taiteilijat ja tutkijat elävät kovia aikoja, osaamisella on kuitenkin merkitystä, jota poliitikot eivät pysty tuhoamaan. Taiteellinen tutkimus voi olla merkityksellistä ja painavaa siinä kuin luonnontieteellinen tutkimuskin.
Toivoisin myös, että tutkimukseni antaisi uskoa siihen, että tutkivat taiteilijatkin voisivat julkaista artikkeleitaan tieteen kentällä, taiteellisen tutkimuksen ulkopuolella. Se olisi minusta todella tärkeää. Toivon myös, että taiteellisessa tutkimuksessa asetettaisiin rima korkeammalle ja otettaisiin vakavasti viitekäytäntöjen opetteleminen.
Se että olen voinut tulla näkyväksi taidehistorioitsijana, on ollut minulle merkittävä kokemus. Yhdessä Ateneumin taidemuseon näyttelyssä on Thesleffin kohopainovedosten ajoituksessa jo käytetty minun kehittämiäni ajoitusperusteita.