Kirkkomusiikin opiskelijat Musiikkitalon uusista uruista: ”Tuntee itsensä niin pieneksi”
Ryhmä Taideyliopiston Sibelius-Akatemian kirkkomusiikin opiskelijoita pääsi helmikuun alussa 2024 ensikosketuksiin Musiikkitalon konserttisaliurkujen kanssa.
”Musiikkitaloon valmistuva Suomen suurin soitin vaikutti siihen, että hakeuduin juuri Helsinkiin opiskelemaan kirkkomusiikkia”, ensimmäisen vuoden kandiopiskelija Viljo Harju kommentoi uutta soitinta tuoreeltaan.
Harju oli valinnut ensimmäisen osan Otto Olssonin urkusonaatista E-duuri ensikohtaamiseensa pitkään odotetun soittimen kanssa.
”Musiikkitalon konserttisaliurut on mahtava juttu Suomen musiikkikulttuurille. Soitin tuo jotain ainutlaatuisen uutta ja hienoa koko kulttuurikentälle”, ensimmäisen vuoden maisteriopiskelija Leevi Limingoja sanoo.
Molemmat olivat ensimmäisten joukossa kokeilemassa mahtipontista soitinta, kun ryhmä kirkkomusiikin opiskelijoita ja opettajia saapui hiljaisen Musiikkitalon autioon konserttisaliin helmikuisena sunnuntaiaamuna.
Miltä ensikosketus soittimeen tuntui?
Viljo: ”Olo oli kömpelö. Massiivisen soittimen äärellä tuntee itsensä niin pieneksi. Pitää saada tarpeeksi aikaa tutustua sen erilaisiin ominaisuuksiin.”
Leevi: ”Soitin tarjoaa hirveästi vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia. Se sisältää järjettömän määrän tekniikkaa ja teknologiaa, joita ei osaa käyttää, kun niitä ei ole missään muualla. Tarvitaan tunteja, jotta pystyy ymmärtämään, mitä siitä saa oikeasti irti. Nyt sai vain alkufiiliksen.”
Leevi Limingoja toivoo pääsevänsä soittamaan puolentoista vuoden päästä koittavan maisterikonserttinsa Musiikkitalon konserttisalissa.
Viljo Harju on soittanut aiemmin Suomen suurimpia kirkkourkuja Lapualla. Musiikkitalo on molemmille ensimmäinen paikka, jossa he pääsivät soittamaan urkuja konserttisalissa.
”Lapualla akustiikka on samantapainen siinä suhteessa, että kirkko on intiimi eikä soitto jää kaikumaan tilassa. Musiikkitalon konserttisaliurut ovat tekniikaltaan tietysti aivan toista luokkaa, paljon paremmin soitettavat.”
Mistä kaikki alkoi; miten uruista tuli oma instrumenttisi?
Viljo: ”Olen soittanut pienestä pitäen pianoa, mutta haaveilin pitkään urkujen soitosta ollessani mukana seurakuntien toiminnassa. Urut soivat niin upeasti tilassa, eri tavalla kuin mikään muu soitin. Mahdollisuus urkujen soittoon tarjoutui yläasteella, kun seurakunnan kanttori järjesti tilaisuuden, jossa sain kokeilla urkuja. Siitä se lähti.”
Leevi: ”Minäkin olen soittanut lapsesta asti pianoa. Innostuin uruista, kun pääsin kokeilemaan soitinta kesämökkipaikkakuntamme lähellä olevan Peräseinäjoen kirkon avoimen ovien tilaisuudessa. Harrastus jatkui silloisella kotipaikkakunnallani Jyväskylässä, missä pääsin aluksi noin kerran viikossa soittamaan urkuja tutun seurakuntalaisen avulla, sitten yhä useammin.”
Mikä kirkkomusiikin opinnoissa on yllättänyt?
Viljo: ”Monipuolisuus on yllättänyt. Voimme valita kursseja musiikin eri aloilta, kansanmusiikkia ja jazzia esimerkiksi. Pitää myös miettiä, mitä kaikkea jaksaa. Musiikkikasvatuksen ja kirkkomusiikin opiskelijat taitavat olla Sibelius-Akatemian opiskelijoista kiireisimpiä, koska tutkinto on niin laaja-alainen.”
Leevi: ”Olen totaalisesti ihastunut laulumusiikkiin, joka kuuluu vahvasti kirkkomusiikin opintoihin. Urut ovat kuitenkin pääjuttu, miksi tänne on tultu.”
Mikä kirkkomusiikin opiskelussa on parasta?
Viljo: ”Kaverit – tämä on tosi yhteisöllinen, kotoisa aineryhmä. Varsinkin alkuvaiheessa meillä on paljon ryhmätunteja. Esimerkiksi kuoronjohdon kurssi on kaikille pakollinen; siellä tutustuu kaikkiin.”
Leevi: ”Yhteisöllisyys on myös paljolti ainejärjestömme Kimu ry:n ansiota. Meillä on kolme isoa tapahtumaa vuodessa, avajaiset, pikkujoulu ja vappu. Mukana on opiskelijoita, henkilökuntaa ja alumneja. Kaikki tuntevat toisensa läpi vuosikurssien.”
Viljo: ”Myös ainejohtaja Timo Kiiskinen on mukana tapahtumissa ja pitää vahvasti yllä yhteishenkeä.”
Millä perusteella kannustaisit tulevia opiskelijasukupolvia hakeutumaan kirkkomusiikin koulutukseen?
Viljo: ”Tämä on kokonaisvaltainen yleismuusikon koulutus. Laaja-alaisen ammattitaidon pohjalta voi lähteä vielä erikoistumaan. Koulutuksessa oppii hallitsemaan myös isoja kokonaisuuksia, vaikkapa konserttien järjestämistä.”
Leevi: ”Monipuolinen koulutus antaa valmiuksia vaikka mihin – urkujen soittamiseen, säveltämiseen, sovittamiseen, kuoron johtamiseen, lauluun, kevyeen musiikkiin, kansanmusiikkiin…”
Leevi Limingojan uranäkymät tosin avartuvat myös musiikin ulkopuolelle. Hän valmistuu kirkkomusiikin opintojen ohella lääketieteen lisensiaatiksi Helsingin yliopistosta jouluna 2024.
Urkujen soitto ja lääketieteen kirjat rytmittävät maisteriopiskelijan päivää
Lukiolaisena Leevi Limingoja ei ollut vielä varma, kumpi ala, kirkkomusiikki vai lääketiede, veisi mennessään.
”Päädyin hakemaan ensin lääkikseen, koska luonnontieteen opinnot olivat hyvin hallussa. Yllätyksekseni pääsin ensiyrittämällä sisään. Kävin välillä myös varusmiessoittokunnassa suorittamassa armeijan”, Limingoja kertoo.
Pian hänelle tuli selväksi, että tähtäimessä olisivat maisteriopinnot molemmilla aloilla.
”Ensimmäisenä lääkisvuonna opinnot olivat sen verran kevyet, että halusin aloittaa myös opinnot Sibelius-Akatemiassa. Pakollisia aineita oli pari kolme kertaa viikossa ja paljon itsenäistä opiskelua. Soittotunneilla kävisin joka tapauksessa, joten miksen tekisi sitä osana opintoja”, Limingoja pohti tuolloin.
”Sekä lääkiksen että kirkkomusiikin opiskelijoista yllättävän moni tekee kaksoistutkintoa. Yksi SibAn opiskelukavereistani aloitti neurotieteissä, toinen lukee teologiaa, kolmas biokemiaa”, Limingoja kertoo.
Arkipäivä rytmittyy musiikin ja lääketieteen vuorottelusta: ”Luen kirjaa puoli tuntia ja soitan sitten puoli tuntia kotini sähköurkuja.”
Limingoja näkee tekevänsä tulevaisuudessa leipätyönsä terveyskeskuslääkärinä ja lähtevänsä myös erikoistumaan lääketieteessä.
”Riippuen siitä, mihin asetun lääkärinä, haluan tavalla tai toisella olla mukana musiikkielämässä ja kulttuurissa. Olen yhteismuusikko, olen soittanut myös pasuunaa orkestereissa koko ikäni ja haluan hyödyntää ammattitaitojani harrastuspuolella.”
