Kaikki laajenee – Vincent Roumagnac kohtaa katsojan tulevaisuuden näyttämöllä
Kiasma-teatterin seinät pyöristyvät ja tuntuu, kuin koko sali olisi liikkeessä. Kaiken pyörteen keskellä taiteilija-tutkija Vincent Roumagnacin installaatio keinuu.
DATA OCEAN THEATRE / Tragedy & the Goddexxes on taiteilija ja tutkija Vincent Roumagnacin kaksivuotisen postdoc-tutkimuksen viimeinen installaatio. Kiasma-teatterin näyttämöllä teoksen loppunäytöksessä yhdistyvät aiemmin esitetyn soolonäyttelyn black box -versio sekä uudet, Liikkeellä marraskuussa -festivaalia ja Kiasma-teatteria varten luodut, paikkasidonnaiset teokset. Ne valmistuivat yhteistyössä seitsemän taiteilijan kanssa.
Tragedy & the Goddexxes on Roumagnacin monitieteisen ja poikkitaiteellisen, Data Ocean Theatre -hankkeen, alkuvaihe. Se tutkii myyttien, uusien medioiden, ilmastohätätilan ja merien muutosten risteyksiä. Data Ocean Theatre syntyi vuoropuheluna Ilmatieteen laitoksen merentutkimusyksikön kanssa. Kaksi vuotta sitten alkanut hanke keskittyy tutkimaan merenpinnan kohoamista, massadatan käytön kasvua – ja näiden ilmiöiden tunnevaikutuksia.
Kuusi kreikkalaisen tragedian mukaan nimettyä kohtausta tulkitsevat tavallaan leikin käsitettä queeriyden ja tekno-animistisen näkökulman kautta, jossa teknologiaan liitetään inhimillisiä piirteitä. Näytös yhdisteleekin kreikkalaiselle tragedialle tyypillistä rakennetta. Se soveltaa merellisiä myyttejä ja hirviö-teknologiasta kertovia tarinoita ja luo uusia teoksia, joissa merihirviöt ja kuvitteelliset rituaalit esittäytyvät.
Kuulostaa aika trendikkäältä, varsin ajassaan kiinni olevalta taiteelta?
“Mielestäni taiteella ja tieteellä, niin yhdessä kuin erikseen, on monimutkainen suhde aikaan, jossa niitä tehdään”, Roumagnac sanoo. “Molempien käytäntöjen on mahdollista paljastaa, kuten ranskaksi sanomme, l’époque, aikakausi, jossa elämme. Mutta niiden kautta on myös mahdollista ennustaa tai spekuloida tulevaa. Kyseessä on tilanne, joka muistuttaa jonkinlaista tuplasidosta. Tuotettu työ heijastelee nykyaikaa, samalla kun se synnyttää vaihtoehtoisia mahdollisuuksia triggeröimällä kollektiivista mielikuvitusta. Olen omassa työssäni valmis ottamaan vastaan ja käsittelemään molempia voimia.”
“Koen olevani huokoinen, mutta työni ovat myös osa tätä aikaa ja liikehdintää. Leikin myös sen kanssa, sillä mitä muutakaan teatteri on kuin eräänlainen leikin muoto?”
Länsimaisen teatterin oletusasetus
Roumagnacin teoksissa teatterin, lavan ja ohjaajan käsite, luonne ja persoona ovat muunnoksessa, kaikki aaltoilee.
“Väitöskirjatutkijana olin kiinnostunut haastamaan näyttämöä koskevia aika-ekologisia kysymyksiä”, taiteilija sanoo viitaten kriittisen tutkimuksen aikasidonnaiseen lähestymistapaan tutkia olentojen ja ympäristön vuorovaikutusta.
“Olin pääosin huolestunut länsimaisen teatterin oletusasetuksesta eli siitä, mitä ‘tässä ja nyt’ on, miten se määritellään. Mikä on sen ihmiskeskeinen tapa mitata ja kokea aikaa? Olen yhä kiinnostunut kysymyksistä kuten: ‘Mitä teatterille tapahtuu, jos sallimme ei-inhimillisen astua näyttämölle?’ Minulle tämä oli teatterin käsitteen radikaali avaus ja kutsu monilajiseen, -toimijaiseen ja -aikaiseen yhteiseen leikkiin.”
Paino sanalla ‘moni’, mikä mahdollistaakin Roumagnacin ajattelun ja tavan toimia, joka on vähintäänkin monimuotoista. Kiasma-teatterin täyttävät labyrinttimaiset teokset, jotka koostuvat videoteoksista, lavasteista, roikkuvista kankaista, gif-animaatioista ja muista medioista. Taiteilija-tutkijan leikittelyssä on tiettyä ambivalenssia, asioiden yhtäaikaista olemassaoloa, joka ilmenee myös tilassa. Vaikka teatteri täyttyy aistillisuuden tunteesta, on kokonaisvaikutelma tulkinnanvarainen: Onko työ oikeastaan koskaan valmis? Vai astuiko katsoja suoraan jälkipyykkiin, jonkinlaiseen viimeiseen huomiseen?
Sitten tilan täyttää Elina Pirisen, suomalaisen tanssitaiteilijan ja musiikin tekijän, pop-kappale. Se on Sibeliusta ja Celine Dionia – polyfonia tai moniääninen ulottuvuus. Kun sävelet lipuvat tilassa, Tragedy & the Goddexxesin tekstuurit alkavat hitaasti purkaa näyttämöä sellaisena kuin sen tunnemme, repien pois tarpeettomia perinteen kerroksia. Kaikessa hiljaisuudessaan, kauhun keskellä, kokemus on puhtaan kaunis.
“Ripauksella likaa, hippusella epäpuhtautta”, taiteilija-tutkija toivoo kuitenkin. “En haluaisi kantaa vastuuta tämän hankalan termin, kauneus, käyttämisestä. Mutta kyllä, materiaalivalinnat ja yksityiskohtien aistilliset piirteet ovat minulle erittäin tärkeitä. Taiteessa, samoin kuin taiteellisessa tutkimuksessa. Yhtä lailla.”
Taiteilija joka tekee tutkimusta
Taiteellista tutkimusta tarkastellessa, viimeaikainen keskustelu ja julkinen kiistely nousevat mieleen. “Ihmisille voi olla epäselvää, mitä taiteellinen tutkimus oikeastaan tarkoittaa. Se on monimuotoinen tutkimusmuoto, mutta kun sitä toteutetaan akateemisessa kehyksessä, siihen liittyvät määritelty ja yhdessä jaettu eetos. Se on myös työskentelyä, jota ohjaavat proseduraaliset tai toiminnalliset velvoitteet. Taiteellinen tutkimus rakentuu taiteelle ja sitä on kyettävä jakamaan akateemisessa kontekstissa tai piirissä – ja myös toivottavasti sen ulkopuolella.”
“Minun pääasiallisiksi haasteikseni muodostuvatkin akateemisessa yhteydessä toteutettavassa taiteellisessa tutkimuksessa taiteen laadun ylläpitäminen ja parantaminen. Ja toiseksi, esteettisten tapojen löytäminen, joiden kautta tutkimusta voidaan jakaa vaihtoehtoisten formaattien tai vaikkapa luovan kirjoittamisen kautta. Tämä tukee taiteellisen tutkimuksen kieltä, jolla on vuorostaan mahdollisuus täydentää tehtyä taidetta nojaamatta akateemisen tai tieteellisen tradition tapoihin kirjoittaa tai esittää asioita. Samalla kun tutkimus täyttää siltä odotetut ja pyydetyt episteemiset oletukset.”
Vaikka taiteen ja tutkimuksen on mahdollista nivoutua, niiden välinen ero löytyy pyrkimyksestä ymmärtää toiminnan taustalla vaikuttava metodologia eli menetelmät, Roumagnac sanoo. Työtapojen tunnistaminen, dokumentointi ja ylläpitäminen, jotta tapoja voidaan mahdollisuuksien mukaan muuttaa.
”Tutkimusmetodien ja -menetelmien valinta ja suuntaaminen, tutkimuskysymysten asettelu ja jakaminen, yhteistyön avaaminen sekä materiaalin testaaminen – muun muassa niistä muodostuvat minusta taiteellisen tutkimuksen perusteet. En ole kiinnostunut kirjoittamaan tutkimustuloksista, omasta taiteestani tai siitä, miten yleisön tulisi lähestyä tai mahdollisesti kokea taiteellinen lopputuote. Minun tavoitteeni on luoda esteettisiä objekteja tai esineitä, joilla meidän on mahdollista laajentaa kokemusta. Se ei ole retorista tai edes teoreettista työtä. En ole tutkija tai tieteilijä – vaan taiteilija, joka tekee tutkimusta.”
“Minulle taiteellinen tutkimus on paljon enemmän kuin yksilöllinen suhteeni taiteilija-tutkijana tekemiini objekteihin tai hyödyntämiini menettelytapoihin. Se on kokeellisuuden luonteen laajentamista tavalla, joka jatkuvasti keksii uusia aikakäsityksiä, rakenteita, yhteisöjä ja kieliä uusien jakamisen muotojen kautta. Tällä tavoin aktiivisesti hämärtäen perinteisiä binarismeja kuten taide vastaan akatemia tai vaikkapa taiteellinen käytäntö vastaan teoreettinen kirjoittaminen. Työ on tavallaan vaihtoehtoisen ekosysteemin rakentamista – samaan aikaan vakavaa, mutta leikkisää työtä.”
Helsingin Kiasma-teatterissa tämä lapsenomainen leikki näkyy. Kohtaukset on rakennettu kelluvista kehoista, taiteilijan kotiseudulta Ranskan Baskimaasta raahatuista kivistä ja kultaisista esineistä, joita Roumagnac kuvailee ”isoiksi, kultaisiksi jänönpapanoiksi”. Kun perinteistä teatteria puretaan pienen pieniin osiin, vaihtoehtoiset kokemukset ja esittämisen muodot nousevat esiin. Katsoja, taiteilijan ohella, liikkuu pehmeästi ihmiskeskeisten konventioiden ja perinteiden ääreltä kohti jotakin hengittävää – ja kuin Kiasma-teatterin seinät, kaarevaa. Kaikki queeriytyy, on monimuotoisempaa, mahdollista.
“Väitän yhä olevani teatteriohjaaja. Vaikka en enää ohjaakaan, vaan pikemminkin uudelleenohjaan. Tämä on silti teatteria, leikkiä näyttämöllä”, taiteilija-tutkija muistuttaa.
“But I left straight theatre a long ago, minä jätin perinteisen teatterin kauan sitten.”
Tragedy & the Goddexxes on toteutettu taiteellisessa yhteistyössä Océane Bruelin, Edouard Cabayn, Outi Conditin, Taru Elfvingin, Simo Kellokummun, Elina Pirisen & Al2be3:n ja Rosie Swaynen kanssa Liikkeellä marraskuussa -festivaalia varten.
Teksti: Elena Sulin
Kuvat: Vincent Roumagnac