“Halusin ison näyttämön ja pienen katsomon”, sanoo Suomen ensimmäinen Teatterikorkeakoulusta väitellyt tohtori Annette Arlander
Annette Arlander on maamme taiteellisen tutkimuksen edelläkävijä ja ensimmäinen Teatterikorkeakoulussa väitellyt tohtori. Arlander kutsuttiin vuonna 2001 Teatterikorkeakouluun luomaan esitystaiteen ja -teorian maisteriohjelmaa, jota hän myös johti vuoteen 2013. Taiteilijana Arlander on keskittynyt muun muassa maiseman esityksellistämiseen liikkuvan kuvan ja äänitetyn puheen keinoin performanssitaiteen, videon ja ympäristötaiteen rajamaastossa. Arlander on yksi Taideyliopiston Vuoden alumneista 2023.
Tavoitimme Arlanderin Mazzano Romanon taiteilijaresidenssistä Rooman pohjoispuolella. Istuimme alas ja keskustelimme taiteen tutkimisesta ja taiteesta.
Mikä sinut on tuonut Väinö Tannerin säätiön taiteilijaresidenssiin Mazzano Romanoon?
Minulla on sellainen projekti kuin Miettii mäntyjen kanssa ja podcast Talking with Trees, jossa keskustelen erityisesti yhden Helsingin Kaivopuistossa kasvavan männyn kanssa. Täällä Trejan laaksossa on kaunista metsää, jossa ajattelin jatkaa projektia, mutta täällä onkin vain lehtipuita – ei mäntyjä. Niinpä olen omistautunut kirjoittamiselle ja käyn läpi aikaisemmin keräämääni materiaalia.
Miksi puhut puille?
Tein 2000-luvun alussa sarjaa Puut puhuvat, jossa kuulokkeet roikkuivat puista. Tein pieniä monologeja niin, että puhuin pihlajana tai koivuna. Se alkoi kuitenkin tuntua hieman nukketeatterilta ja koin, ettei se ollut reilua puita kohtaan. Kun nyt puhun puulle, en puhu puun puolesta, vaan yritän kunnioittaa puuta ja olla vaatimatta vastausta. Kuten taiteen tutkija Lucy Lippard on sanonut, taiteen avulla voi tehdä jostain asiasta merkittävän, huomattavan. Haluan tehdä puusta merkittävän.
Kirjailija Amitav Ghosh on puolestaan sanonut, että tarinankertojien velvollisuus on palauttaa toimijuus luontokappaleille. Uskon, että kykymme ottaa paremmin huomioon muitakin kuin inhimillisiä olentoja, on tärkeää myös oman selviytymisemme vuoksi. Tutkimusmatkana tämä on ollut äärimmäisen mielenkiintoinen, koska joudun jatkuvasti tunnustamaan, kuinka vähän tiedän männyistä.
Olet tehnyt pitkän uran taiteen tutkijana ja kirjoittanut lukuisia artikkeleita alan kansainvälisiin julkaisuihin. Tälläkin hetkellä kuulut muun muassa kansainvälisesti tärkeän JAR – Journal of Artistic Research -lehden toimituskuntaan. Miksi taidetta pitää tutkia?
Taiteen tutkimuksella on syvät juuret ja sitä on tehty ainakin renessanssiajoista asti. Esimerkiksi Giorgio Vasari (1511-1574) teki täällä Italiassa merkittävää tutkimusta Taiteilijaelämänkertoja-kirjassaan. Toki taiteilijatkin ovat tutkineet, Leonardo Da Vincistä lähtien. Mutta akateemisessa mielessä taiteellinen tutkimus eli se, että taiteilija itse tutkii taidetta tekemällä tai tutkii oman työnsä kautta, se on suhteellisen uutta – ja Suomi on tässä edelläkävijämaita. Koska taidekoulut saivat Suomessa yliopistostatuksen jo melko varhain, ne ovat voineet kehittää omanlaistaan tutkimusta.
Omalla kohdallani tutkimus perustuu taiteen tekemiseen, josta sitten kirjoitan analyyttisemmin. Hakeuduin aikoinaan tutkimuksen pariin koska halusin tehdä kokeellista taidetta. Halusin ison näyttämön ja pienen katsomon. Joskus väitetään, että taiteellinen tutkimus tai akateemiset käytännöt kahlitsevat taiteilijaa, mutta minun mielestäni tutkimus on myös taiteilijan vapautta.
Sinut tunnetaan Suomessa performanssitaiteen edelläkävijänä. Miksi valitsit performanssin ilmaisukeinoksesi?
Haluan korostaa, etten ole koskaan ollut varsinainen performanssitaiteilija. Olen valmistunut teatteriohjaajaksi ja olen siis lähtökohtaisesti se, joka katsoo – ei esiinny. 1980-luvulla vaikutin sittemmin kulttimaineeseen nousseessa performanssitaiteen Homo $ -ryhmässä. Tämä oli varmasti yksi syy, minkä vuoksi minua pyydettiin perustamaan Teatterikorkeakouluun esitystaiteen ja -teorian maisteriohjelmaa. Silloin haluttiin myös tuoda lisää teoriaa opetukseen, mutta performanssitaiteen maisteriohjelma oli se, mikä Suomesta puuttui ja lähdimme rakentamaan sitä. Performanssitaiteessa rakastan sitä, että taidemuotoon on sisäänkirjoitettu vapaus etsiä omaa ilmaisutapaa.
Vuoden alumnien valintakriteereissä 2023 on painotettu sitä, että Vuoden alumni on yhteiskunnallisesti vaikuttava taiteilija-tutkija. Miten sinä olet vaikuttanut yhteiskuntaan?
Tunnistan itsessäni taitelija-tutkijan, mutta koen, että todella monet kollegani ovat yhteiskunnallisesti paljon vaikuttavampia kuin minä. Ajattelen, että jos olen vaikuttanut, niin olen vaikuttanut esimerkin kautta ja opettajana. Tietysti toivon, että teksteistäni olisi apua ja iloa sille, joka ne joskus löytää, ihan samalla tavalla kuin videoteoksistani tai podcasteistani. Harakan saarella on esimerkiksi nähtävissä Animal Years sarja QR-koodien kautta performanssien kuvauspaikoilla. Ajattelen, että ne ovat kaikki pullopostia tulevaisuuteen.
Mitä Vuoden alumni -tunnustus merkitsee sinulle?
Olen valtavan iloinen, että saan taiteilija-tutkijana edustaa tutkijoita. Olen myös innoissani siitä mitä Taideyliopistossa tehdään, kun mahdollistetaan erilaiset siirtymät, yhdistelmät ja rajapinnoilla liikkumiset taidemuotojen välillä. Omalla kohdallani olen esimerkiksi siirtynyt teatterista performanssin kautta mediataiteeseen. Ja erityisen tärkeitä ovat erilaiset taiteen tekemisen ja tutkimisen yhdistelmät.
* * *
Vuoden alumnien valinta on vuosittain jaettava tunnustus Taideyliopiston kolmen akatemian kasvateille, jotka ovat toiminnallaan vahvistaneet esikuvallisesti taiteen ja taiteilijakoulutuksen ainutlaatuista arvoa ja merkitystä. Vuoden 2023 alumnit ovat yhteiskunnallisesti vaikuttavia taiteilija-tutkijoita.
