Kunniatohtori Tacita Dean: Analoginen kuvaus jättää tilaa onnekkaille sattumille
Tacita Dean on yksi Taideyliopiston promootiossa vihittävistä kunniatohtoreista. Kuvataideakatemia halusi kunnioittaa Deania ja hänen kansainvälisesti arvostettua työtään, jossa hän hyödyntää useita eri taidemuotoja analogisen elokuvan rinnalla.
Tacita Dean (s. 1965) on aina yhdistellyt useita taidemuotoja – pääasiassa analogista elokuvaa, sanoja, piirustuksia, kollaaseja ja taidegrafiikkaa. Hän opiskeli 1980-luvulla piirustuksen linjalla eri taidekouluissa Britanniassa.
”Opintojeni aikana olin epäsovinnainen taidemaalari, ja jo aikaisessa vaiheessa käytin paperia maalauskankaan sijaan. Lisäsin usein sanoja piirustuksiini ja tein niistä sarjoja, joten oli varmaan väistämätöntä, että päädyin työskentelemään elokuvan parissa. En ole muuttunut paljoakaan korkeakouluopintojeni jälkeen. Se, mikä näkyy nykytöissäni, oli olemassa jo opiskeluaikoinani. Yhteys siihen, mitä teen nykypäivänä, on vahva sekä ideoiden että tekniikoiden kautta”, Dean sanoo.
Hänen alku-uransa piirustuksia oli peräti hiljattain esillä näyttelyssä MCA-museossa Australian Sydneyssä. Hän näki, kuinka paljon niissä oli samaistumispintaa hänen tuoreeseen Geography Biography (2023) -elokuvaansa ja koki, että niiden näytteillepano oli mielenkiintoista.
”Sattuma on läsnä kaikessa, mitä teen. Käyttämäni maskaustekniikan takia elokuvani tehdään käytännössä kameran sisällä, ja näen työn tulokset vasta, kun negatiivi on kehitetty ja vedostettu. Joskus lopputulos voi olla suuri aarre, mutta joskus kaikki voi mennä pieleen. Tässä mielessä digitaalinen tekniikka eroaa filmistä, koska digitaalisesti kuvatessa näkee koko ajan, mitä on tekemässä. Digitaalisessa tekniikassa valot ovat ikään kuin päällä koko ajan, kun taas analogisesti kuvatessa kaikki tehdään pimeässä. Joskus tahattomat asiat ovat niitä parhaimpia. Uskon tahattoman teon voimaan”, Dean sanoo.
Hän uskoo, että satunnaiset vahingot tuovat esiin jotain, mikä ei ole tiedettävissä.
”Joskus epätäydellinen, epätarkka valokuva jostain henkilöstä vangitsee heidän perusolemuksensa paremmin kuin oikeaoppisesti tarkennettu kuva. Filmi on ajan ilmaisukeino. Sillä on tietty yhteys muistiin. Muisti on yhteydessä kaipaukseen.”
Aika, muistot ja kaipaus
Dean käyttää paljon aikaa äänen pohtimiseen, sillä elokuva taltioidaan ilman ääntä ja ääni on erillinen, myöhemmin lisättävä konstruktio.
”Ääni on voimakas työväline. Se kuvaa paikan ja ajan tunnelmaa. Pyrin pääsemään käsiksi muistoihin lisäämällä mukaan esimerkiksi kaukaisen mopon äänen kesäyönä. Taideteos on aina olemassa vain katsojan kokemuksessa, ja kaikkien muistot ovat erilaisia. Mutta äänellä voi olla yleismaailmallinen ominaisuus, joka voi laukaista muistoja kaikkien mielissä.”
Historia on täynnä sattumuksia, joilla oli valtavia seurauksia.
”Meidän tulee opiskella historiaa, koska se on tärkein asia, joka tekee meistä inhimillisiä. Olen kiinnostunut ajasta ja siitä, millä tavoin aika ilmenee. Esimerkiksi ihmisistä tekemissäni muotokuvissa aika ilmenee heidän kehoissaan”, Dean sanoo.
Joskus Dean kirjoittaa töistään.
”Käytän niistä ilmaisua asides, sivuhuomautukset. Se muistuttaa sitä, kun näyttelijä puhuu yllättäen suoraan yleisölle osana näytelmää ilman, että se vaikuttaa lavan tapahtumiin. Tekstini eivät ole selittäviä vaan anekdoottisia. Ne eivät selitä työtä vaan täydentävät sitä.”
Analogisuuden puolesta digitaalisessa maailmassa
Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa filmipohjaisella työskentelyllä on pitkä perinne, ja akatemiassa halutaan panostaa analogisen taiteen tutkimukseen. Tammikuussa 2024 Kuvataideakatemia käynnisti Saastamoisen Säätiön rahoituksella tutkimusprojektin, joka keskittyy analogisen kuvan merkityksiin digitaalisen kuvan aikakaudella.
Dean pitää tätä tutkimussuuntausta kiinnostavana, sillä hän itse haluaa pitää analogisen elokuvataiteen perinteen elossa työnsä kautta. Hän vieraili Kuvataideakatemiassa lyhyesti vierailevana luennoitsijana noin 20 vuotta sitten.
”Kunniatohtorin arvo liikuttaa minua, ja olen todella mielissäni Kuvataideakatemian kunnianosoituksesta. Minusta digitalisuuden ja analogisuuden tulisi olla olemassa rinnakkain. Yhdessä vaiheessa pelkäsin, että fotokemiallinen valokuva ja filmi häviäisivät kokonaan. Mutta nyt olemme toivottavasti havaitsemassa, että kokemamme oli vain hetkellinen pimennys, ja analoginen filmi on nyt pääsemässä takaisin valon puolelle. Nykyään huomaan, että monia nuoria taiteilijoita kiinnostaa analoginen elokuva ja valokuva ja digitaalisen ruudun ulkopuolella avautuvat mahdollisuudet”, Dean kertoo.
Hän huomauttaa, että elokuvan historia sai alkunsa taiteen parissa viihteen sijaan. Surrealistit ja saksalaiset ekspressionistit tutkivat, mitä kaikkea he voisivat tehdä sen avulla.
”Elokuvalla taidemuotona on aina ollut yksi jalka viihteen puolella, mutta se ei ole kiinnostanut minua. Itse pysyn aina taiteen puolella. Minulla on enemmän vapautta taidekentällä kuin mitä minulla olisi alalla toimivana itsenäisenä elokuvantekijänä.”
Entä jos voisit vaikuttaa isompaan yleisöön ja yhteiskuntaan laajemmin?
”Taiteilijoiden ei pitäisi ajatella vaikuttavansa kehenkään. Taideteosten katsojilla on oma historiansa, eikä taiteilija tiedä, mitä he tuovat mukanaan katsomistilanteeseen. Jos yrität vaikuttaa heihin, menetät yleisösi”, Dean sanoo.
Taidekoulutus on alkanut tavoitella rahallisia hyötyjä
Dean ei opeta taidekouluissa säännöllisesti, mutta silloin tällöin hän vetää lyhyitä työpajoja.
”Kävin ennen pitämässä vierailuluentoja, mutta analogisten opetusvälineiden, kuten diaprojektorin, puute alkoi rasittaa. Vaikka elänkin modernissa maailmassa ja käytän tietokoneita ja älypuhelimia, työni ei ole digitaalista. Valmis työni on analoginen esine.”
Dean muistelee lämmöllä omaa koulutustaan Falmouth College of Art- ja Lontoon Slade School of Art -oppilaitoksissa.
”Taidekoulutus Britanniassa on muuttunut paljon, muttei parempaan suuntaan. Oma koulutukseni oli mahtava. Meille annettiin aikaa ja tilaa kokeilla ja kasvaa, mutta tänä päivänä kyse on yhä enenevässä määrin rahasta. Koulutus on kallista, ja surullista kyllä, monissa taidekouluissa tämä hyötyjä tavoitteleva ajattelu puskee läpi.”
Kansainvälinen ura Berliinistä ja Los Angelesista käsin
Tacita Deanin ura on ollut erittäin kansainvälinen, ja hänellä on ollut näyttelyitä ympäri maailmaa. Vuonna 2020 Deanillä oli laaja näyttely EMMA – Espoon modernin taiteen museossa Suomessa. Helsingin Sanomissa julkaistussa näyttelyarvostelussa Deanin töitä kutsuttiin huikaiseviksi. Näyttely kuitenkin avautui pahimpaan mahdolliseen aikaan – helmikuussa 2020.
”Sain avajaispäivänä erinomaista palautetta, mutta sitten korona iski eikä kukaan päässyt museovierailulle. Olin Helsingissä poikani kanssa näyttelyn avajaisten yhteydessä, joten koronan alkuajat ovat jääneet voimakkaasti mieleen”, Dean muistelee.
Dean on asunut Berliinissä yli 20 vuotta ja ostanut sieltä työhuoneen. Hän asuu myös Los Angelesissa. Haastattelun tekemisen aikoihin tammikuussa 2024 Dean suunnitteli parhaillaan piirustuksiinsa keskittyvää näyttelyä Teksasin Houstonissa sijaitsevaan Menil Collection -museoon.
”Nykyään olen paljon kiinnittyneempi Los Angelesin kuin Berliinin taidekenttään. Menen Los Angelesiin tällä viikolla ja toivon löytäväni inspiraatiota sieltä. Kaupunki on hyvä elokuvanteon tekniikan näkökulmasta, ja usein aloitan käytännön työstä ja annan teknisten seikkojen ohjata minua”, Dean sanoo.
Teksti: Päivi Brink
Promootio
Taideyliopiston promootio eli yliopisto-opintojen juhlallinen päätös järjestetään Helsingissä 16.–18. elokuuta 2024. Tilaisuudessa promovoidaan Taideyliopiston akatemioista valmistuneita maistereita ja tohtoreita. Promootiossa vihitään lisäksi kahdeksan kunniatohtoria, jotka edustavat alojensa edelläkävijöitä, taiteen koulutusta tai taiteen yhteiskunnallista asemaa ja merkitystä edistäneitä vaikuttajia Suomesta ja maailmalta.
Kuvataideakatemian, Sibelius-Akatemian ja Teatterikorkeakoulun johtokunnat sekä Taideyliopiston hallitus ovat nimenneet kunniatohtorit. Kunniatohtoriksi vihkiminen on korkein huomionosoitus, jonka yliopisto voi myöntää.
