Alumnihaastattelussa tanssitaiteilija ja näyttelijä Anne Pajunen: Tämä on maratoni, eikä sprintti
Alumni Anne Pajunen on kansainvälisillä kentillä toimiva taiteen moniottelija. Hän valmistui tanssitaiteen maisteriksi Teatterikorkeakoulusta vuonna 2011, mutta on sittemmin kouluttautunut myös näyttelijäksi Lontoossa. Pajunen haluaa muistuttaa nykyopiskelijoita muun muassa yhteistyön tärkeydestä taidealalla.
Miten päädyit Teatterikorkeakouluun?
Alku oli yllättävä, koska olin vankasti päättänyt, että menisin ulkomaille opiskelemaan. Lukio-opintojeni loppuvaiheessa päätin kuitenkin hakea Teatterikorkeakouluun, osittain harjoituksen vuoksi, koska tiesin että kouluun oli vaikea päästä. Pääsinkin sisään opiskelemaan. Pääsykokeiden aikaan minulle muodostui vahva tunne siitä, että haluankin jäädä tänne ja että tämä on oikea paikka minulle. Koko pääsykoeprosessi oli minulle todella positiivinen kokemus.
Mikä on mieleenpainuvin muistosi ensimmäisestä opiskeluvuodesta?
Lähdimme opintojen alussa orientaatioviikonlopulle saaristoon. Sille osallistuivat kaikki koulutusohjelmat. Heti alkuun tanssi- ja teatteripuolen opiskelijat pääsivät keskenään tekemisiin. Se oli aivan mieletön kokemus, koska minua kiinnosti jo silloin sekä tanssin että teatterin tekeminen.
Muita muistoja opiskeluajoilta?
Ehkä vahvimmat muistot ovat juuri ensimmäiseltä kandin opiskeluvuodelta. Silloin tuli niin paljon uutta; ihmisiä, taidetta ja maailman avartumista. Monet muistot liittyvät yhdessäoloon ja ajatusten jakamiseen kanssaopiskelijoiden kanssa. Myös Kuurmottajaiset, koulun bileet, ja saunassa istumiset koulukavereiden kanssa olivat rentouttavia hetkiä kaiken myllerryksen ja informaatiotulvan keskellä.
Olet kouluttautunut sekä tanssijaksi että näyttelijäksi. Mitä molemmat taustat antavat toisilleen?
Molemmat ammatit ovat opettaneet minut näkemään esiintyvänä taiteilijana olemisen jatkuvana ihmisenä kasvamisena ja itsensä kehittämisenä. Siihen kuuluu olennaisesti myös oman työkalupakin laajentaminen. Tanssijan taustasta on ollut hyötyä näyttelijän työssä, koska tanssijuus on kasvattanut kehollista tietoisuuttani. Joidenkin tanssijan maneereiden kanssa minulla on kuitenkin ollut työstämistä näyttelijänä. Molemmat ammatit nivoutuvat vahvasti yhteen työssäni ja oikean ammattinimikkeen löytäminen onkin joskus haastavaa. En myöskään usko lokeroimiseen. Kai minua voisi kutsua vaikka näyttelijä-tanssijaksi ja tanssin ja teatterin tekijäksi.
Mikä on ollut opintojesi tärkein anti?
Opinnot ovat kasvattaneet uteliaisuuttani ja laajentaneet ymmärrystäni niin elämästä, maailmasta, taiteesta, kentällä toimimisesta kuin itsestäni. Missään muussa ammatissa en olisi välttämättä mennyt niin syviin vesiin itseni tutkiskelussa.
Minkä neuvon haluaisit antaa tällä hetkellä Teatterikorkeakoulussa opiskelevalle?
Muista käyttää koulutuksen tarjoamaa potentiaalia, tukiverkostoa ja leikkikenttää hyväksesi. Kaikista tärkeintä on yhdessä tekeminen. Se on muutakin kuin ”verkostoitumista”, se on ystävyyttä. Taiteen tekeminen on kollektiivista työskentelyä. Siteiden luominen muiden tekijöiden kanssa on tärkeää ja siihen kannattaa laittaa energiaa, sillä siitä myös saa energiaa. Yhteistyö on voimaa.
Millaisia taitoja opiskelijoiden olisi hyvä hankkia työelämän kannalta?
Koulutus, tekniikka ja niiden tuoma ammattitaito luovat tärkeän pohjan kaikelle tekemiselle. Myös pitkäjänteisyyttä ja kärsivällisyyttä kannattaa harjoittaa. Tämä on maratoni, eikä sprintti. Tärkeää ei ole se, kuinka nopeasti menestyy, vaan se, kuinka pitkän uran kykenee luomaan.
Tietoa Pajusesta
Anne Pajunen valmistui tanssitaiteen maisteriksi Teatterikorkeakoulusta 2011. Hän on opiskellut myös Anne Teresa de Keersmaekerin P.A.R.T.S.-koulussa Brysselissä (2008-2010) ja valmistunut näyttelijäntyön maisteriksi Lontoon Royal Academy of Dramatic Art -koulusta vuonna 2017.